Baltimoren sukuhaaran tragedia on nopealukuinen ja viihdyttävä sukukronikka

Olen joutunut viettämään pari päivää sairaslomaa, mikä on siitä mukavaa, että olen ehtinyt tarttua kirjahyllyssä jo pitkään lojuneisiin kirjoihin. Esimerkiksi paksuhko Joël Dickerin Baltimoren sukuhaaran tragedia on seissyt hyllyssä jo monta kuukautta enkä olisi varmaan voinut sen lainaa enää kovin montaa kertaa uusia.

Luin Dickerin edellisen kirjan, Tapaus Harry Quebertin tapauksesta, ehkä neljä vuotta sitten ja muistelen hämärästi että pidin sitä suhteellisen viihdyttävänä, mutta yli-hypetettynä ja turhan yksiulotteisena teoksena. Tähän hämärään mielikuvaan verrattuna Baltimoren sukuhaaran tragedia on huomattavasti parempi! Ehdotonta sairaslomakirjallisuutta (tai ehkä myös kesälomakirjallisuutta) jolloin tekee mieli ahmia nopealukuisia, vetäviä ja viihdyttäviä kirjoa eikä niinkään pohtia syntyjä syviä ja potea maaimantuskaa.

Baltimoren sukuhaaran tragedian päähenkilö on sama Marcus Goldman, joka esiintyi jo Harry Quebertissä. Kirjat eivät kuitenkaan liity toisiinsa mitenkään eikä Harry Quebertiä ole tarvinnut lukea nauttiakseen Baltimoren tragediasta. Heti alussa vihjataan mieltäkutkuttavalla tavalla, että menneisyydessä on tapahtunut tragedia isolla T:llä (kirjaimellisesti) ja sitten aletaan keriä auki muistojen verkkoa. Kirja liikkuu eri aikatasoissa, mikä täysin poikkeuksellisesti ei häiritse minua lainkaan, koska toisin kuin joissain muissa aikatasoilla kikkailevissa kirjoissa, aikatasot ovat tragedian syiden ja muistojen ”tasojen”paljastumisen kannalta olennaisia, ja niistä on helppo pysyä perillä.

Marcus Goldman on menestynyt kirjailija, jonka lapsuutta on vahvasti määrittänyt hänen suhteensa Baltimoressa asuvan setänsä perheeseen. Baltimoren Goldmanit kun ovat kaikilla tavoin parempia kuin Montclairin Goldmanit nuoren Marcuksen mielestä, ja hän viettääkin samanikäisten serkkujensa kanssa kaiken vapaa-aikansa joko heidän Baltimoren isossa talossaan tai Hamptonsin kesäasunnolla. Serkkujensa kanssa Marcus muodostaa ”Goldmanin jengin”, jonka edesottamuksia muistellaan vaaleanpunaisten lasien läpi. Siinä missä Marcus itse on koko lapsuutensa kadehtinut rikkaita ja lahjakkaita serkkujaan ja heidän perhettään, käy kuitenkin myöhemmin ilmi, että kateus on värittänyt myös serkuspoikien suhdetta toisiinsa, sedän suhdetta Marcuksen isään (ja toisinpäin) sekä sedän suhdetta yhteiseen perhetuttavaan. Tragedian siemenet on kylvetty kateuden, katkeruuden ja ylpeyden muhittamaan maaperään.

Baltimoren sukuhaaran tragedia on ehdottoman nautittava ja sujuvasti etenevä viihderomaani, jonka lukee helposti päivässä sivumäärästään huolimatta. Sukukronikkana se myös miellyttää elämäntarinoihin viehtynyttä makuani.