Emma Puikkosen Lupaus käsittelee ilmastonmuutosta äidin huolen kautta

Emma Puikkonen oli aiemmin kirjailijana itselleni täysin tuntematon, mutta nousee Lupaus-romaanillaan ehdottomasti kiinnostavimpien kotimaisten nykykirjailijoiden joukkoon.

Ilmastonmuutoksesta yhä pahemmin kärsivään lähitulevaisuuden maailmaan sijoittuvan Lupauksen päähenkilö on Rinna, jonka isä lupasi tälle lapsena, kuten kunnon vanhemman kuuluukin, aina pitää Rinnasta huolta, tuli mikä tuli. Nyt Rinna on antanut saman lupauksen omalle lapselleen, Seelalle. Mutta ilmasto-olojen huonotessa ja ruokapulan uhatessa Rinna alkaa kokea yhä voimistuvaa ahdistusta siitä, ettei pystykään pitämään lupaustaan. Seelan kasvaessa teiniksi Rinna myllää lapsuudenkotinsa kasvimaan asentaakseen sen alle suojabunkkerin, koska ”tässä on nyt ollut kaikenlaista”. Vähitellen ahdistus eskaloituu paniikiksi ja Rinnan mieli murtuu. Kirjan aikarakenne on vapaa, ja jo alkusivuilla opitaan Rinnan päätyneen ympäristöahdistukseen sairastuneiden kuntoutuskeskukseen, jossa päivät vietetään puutarhatöitä tehden. Rinnan tarinan ohella seurataan tämän veljen Robertin matkaa Grönlannissa, jossa hän on tutkija-rakastettunsa Neevin kanssa dokumentoimassa jäätikön sulamista.

Kuvaus Rinnan ja tämän tyttären Seelan suhteesta on tosi koskettavaa luettavaa. Seelaa seurataan useassa eri iässä: pienenä vauvana, mielikuvituksekkaana pikkutyttönä, kärkkäänä teininä. Kiinnostavia, joskin hieman päälleliimattuja, ovat myös neljä erillistä lukua, joissa päähenkilön rooli annetaankin jollekin ”sivuhenkilölle”. Näiden kautta seuraamme päivän pääministerin elämää sekä tutustumme naiseen, joka päätyy perustamaan suojabunkkeribisneksen. Myös tutkija-Neevin vanhemmille on annettu omat lukunsa, jotka tuntuvat hieman hakevan tarkoitustaan. Varsinkin Neevin isän Georgen luku itsessään on upea ja liikuttava kuvaus vanhemman ja lapsen välien viilenemisestä ja sukupolvien välisistä arvoeroista, mutta kirjan tasapainon kannalta en osaa löytää luvun olemassaololle perusteita. Toki nämä luvut antavat lisänäkökulmia siihen, miten eri tavoilla ihmiset suhtautuvat ilmastonmuutokseen: toiset alkavat tehdä sillä bisnestä, toiset sulautuvat luontoon – kirjaimellisesti.

Loppupuolella ärsyttää myös hieman se, miten nopeasti Rinnan astuminen huolesta psykoosin puolelle käy. Huoli on toki ollut Rinnan arjessa ainoana vastuullisena vanhempana jo pitkään, mutta jotenkin koin, että matka bunkkerin hommaamisesta hallusinaatioihin olisi ollut pidempi.

Yleisesti ottaen olin kuitenkin erittäin tyytyväinen kirjaan, vaikka loppupuolella pakka tuntuikin vähän hajoavan. Kerronta on kaunista, Rinna hahmona on samastuttava ja uskottava, ja kirja varsin nopealukuinen. Romaani maalaa suhteellisen uskottavan skenaarion siitä, mitä lähitulevaisuudessa saattaa edessämme olla jonkin scifi-leffoista tutun dystooppisen näyn sijaan. Enkä yhtään ihmettele sitäkään, että kuntoutuskeskuksen lääkäri toteaa ilmastonmuutoksen tuoman epävarmuuden resonoivan erityisen voimakkaasti juuri äideissä. Teemoiltaan kirja ei tietenkään voisi olla ajankohtaisempi, ja se keskustelee hienosti vaikkapa Ilkka Kiven viimeviikkoisen HS-kolumnin kanssa.

kulttuuri kirjat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *