Matkalla Montenegrossa, osa 3: Budva

Kaikkialla Montenegrossa merivesi oli täydellisen turkoosia ja kirkasta.

Sveti Stefanin erikoiselle luksussaarelle pääsevät vain kaikista rikkaimmat matkustajat, muut voivat pulikoida rantavedessä mantereen puolella.

 

Näkymät vuoristoon Njegosin mausoleumilta.

Ajo takaisin Lovcenin kansallispuistossa oli hurja, mutta näkymät Tivatinlahdelle sen arvoisia.

Budvan kivoimmalle rannalle Mogrenille sai mennä salareittiä.

Kotorin uimaranta oli jo huomattavasti kivempi kuin Budvan yleinen ranta.

Uimassa sinisessä luolassa.

Ensimmäinen vaihe Montenegro-lomaamme vietettiin tosiaan ihanassa Ulcinjissa. Sieltä ajelimme hiljakseen rantaviivaa pitkin kohti Budvaa. Matkalla pysähdyimme lounaalla Petrovacissa ja uimassa (ja nappaamassa kuvat) luksussaari Sveti Stefanin kohdalla. Montenegron rantaviivalla on monta pientä somaa kylää vieri vieressä eli pysähdyspaikkoja olisi kyllä riittänyt. Huomasimme turistien määrän kasvun koko ajan lännemmäs ajettaessa ja Budvaan tullessamme olimmekin jo vähän kauhistuneita. Olimme viisaasti valinneet airbnb-majoituksen Budvan rauhallisimmasta kaupunginosasta Lazin kukkulalta, jossa meillä oli 25-neliöinen kattoterassi ja mahtavat näkymät merelle. Airbnb-hostimme Mila oli upea ja opasti meidät salaisille rannoille – Milan äiti taas tarjosi itsetekemäänsä piirakkaa sekä tujua yrttiviinaa, jonka santsistakaan emme kehdanneet kieltäytyä.

Heti ensimmäisenä iltana kävimme tutustumassa Budvan rantabulevardiin – ja sen jälkeen sinne ei tarvinnutkaan mennä. Oli toki jo etukäteen tiedossa, että Budva on turistien suosiossa, mutta valitsimme sen silti keskeisen sijaintinsa vuoksi. Emme kuitenkaan osanneet aavistaakaan millainen huvihelvetti Budvan rannalla odotti. Pitkää rantaa reunusti kaikenlaiset ihmeelliset huvivälineet, normaalien baarien ja ravintoloiden lisäksi oli karting-rataa, tivolia, 5D-elokuvateatteria, pomppulinnoja, niitä isoja ilmalla täytettyjä heiluvia mainosukkoja jne jne. Meininki oli suoraan sanottuna tosi ankea.

Budvan tuntumasta löytyy kuitenkin myös rauhaisampia rantoja ja jopa ihan keskustasta kävelymatkan päästä perusrannasta löytyy aivan ihana Mogren 1 ja Mogren 2 -rantapari. Mogreneille on hieman hankalampi päästä – erityisesti taaemmaiselle Mogrenille mennessä tulee jo vähän jännittävä ”salainen ranta” tunnelma – ja koska ne ovat jyrkkien kallioiden suojassa, niin niille myös paistaa aurinko vain n. klo 16 asti. Tämän takia niillä oli paljon rauhallisempi tunnelma ja Budvan uimaranta-aikamme vietimmekin pääasiassa kaukaisemmalla Mogrenilla.

Budvasta on oikein kätevä tehdä päiväretkiä, ja kuuluisaan Durmitorin kansallispuistoon ja Tara-joellekin pääsisi Budvasta käsin oikein hyvin – jos jaksaisi herätä aamulla tosi aikaisin. Me emme jaksaneet, joten retkeilimme sen sijaan n. tunnin ajomatkan päässä olevaan Lovcenin kansallispuistoon. Sen kuuluisiin maamerkki on 1600 m merenpinnan yläpuolella oleva Njegosin mausoleumi, jonne kiivetään tasan 461 porrasta. Näkymät mausoleumilta vuoristoon ovat todella mellevät ja vuoren laella oli myös ihanan rauhallista ja viileää. Kansallispuistossa voisi myös haikata ja harrastaa muuta luontopuuhaa. Mausoleumi on lisäksi tunnettu siitä, että sinne johtava P1-tie on maailman hurjimpien serpentiiniteiden joukossa. (Aiheesta on kirjoittanut enemmän esim. Matkoillablogi) Noh, vinkkinä kaikille, että Lovceniin voi ajaa myös Cetinjen kaupungin kautta, mikä on Budvasta tullessa erittäin fiksu ajosuunta muutenkin, ja reitti on paljon hillitympi. Olimme ehkä hieman pettyneitä siihen, ettei reitti ollutkaan niin hurja kuin mitä olimme kuvitelleet, joten takaisintulomatkan päätimmekin sitten ajaa Kotorin eli juuri tuon kuuluisan P1-tien kautta. Alaspäin matka on toki varmasti helpompi kuin ylöspäin, mutta mutkat ovat todella hurjia ja minä pienestä korkeanpaikan kammosta kärsivänä en pystynyt juuri lainkaan katsomaan maisemia, vaan purin hammasta ja pidin autoa tiellä tahdonvoimallani (joskin kuski oli sitä mieltä ettei tahdonvoimallani ollut mitään merkitystä asian kanssa). Matka myös kesti tuplasti sen verran kuin Cetinjen kautta ajaessa. Mutta näkymät Kotorinlahdelle ja Tivatiin olivat kyllä huikeat.

Kotor onkin seuraava luonnollinen päiväretkikohde Budvasta. Kotorin vanha kaupunki on Unescon maailmanperintökohde, ja oikein hieno, mutta hinnat valitettavasti ovat sen ravintoloissa ja kuppiloissa sen mukaisia. Must-juttuja Kotorissa on vanhankaupungin muurille kiipeäminen, josta pitäisi olla kaupunkiin upeat näkymät. No varmasti onkin, mutta olin jotenkin luullut kyseessä olevan joku muuri 50 metrin korkeudessa. Ei, Kotorin muuri on Kiinanmuuri-tyyppinen rakennelma, joka jatkuu korkealle vuoristoon ja luvassa olisi ollut yli kilometrin verran nousua. Olimme jo ehtineet buukata itsellemme pikaveneretken, joten emme ehtineet kiipeämään – ja toisaalta ajatus keskipäivän kuumimpien tuntien viettämisestä kavuten ei muutenkaan tuntunut niin houkuttelevalta. Läksimme sen sijaan 450-heppaisella pikaveneellä merelle: paikalliseen tapaan kukaan ei tarjonnut meille pelastusliivejä ja ajaessamme ensimmäiset 45 minuuttia suoraa kyytiä merelle vastatuuleen, jouduin pitämään kaksin käsin kiinni veneen laidoista etten olisi tipahtanut mereen. Meriretkiä tarjoavat useat yhtiöt, ja olin jo etukäteen saanut päähäni että haluan ehdottomasti Blue Cave -nimiseen luolaan, joten retken valinta oli helppoa. Kolmen tunnin retki maksoi 30 € per henki, ja sen aikana pääsimme uimaan upeaan sinisen planktonin värjäämään luolaan, näkemään vanhan (ja kuumottavan!) sukellusvenetukikohdan sekä vierailemaan pienellä tekosaarella sijaitsevassa Our Lady of the Rock -museossa ja -kirkossa.

Mereltä käsin näki myös selvästi miten koko Kotorinlahti sekä koko Luštican niemimaa ovat täynnä toinen toistaan söpömpiä kyliä. Aloimmekin haaveilla, että seuraavalla Montenegron matkallamme vuokraisimme veneen jostain Kotorin tuntumasta ja seilaisimme kylästä kylään. Budva ei itsessään kohteena ollut se eniten meidän mieleemme oleva, ja koska välimatkat ovat sen verran lyhyitä niin suosittelisin Montenegron rannikon länsipuolelta tukikohdaksi kuitenkin Kotoria, erityisesti mikäli käytössä ei ole autoa. Myös Kotorinlahdella sijaitsevaa Perastin kylää kehuttiin paljon, mutta siellä emme ehtineet käymään.

Kaikenkaikkiaan Montenegro teki suuren vaikutuksen ja olimme kauttaaltaan positiivisesti yllättyneitä maan kauneudesta. Myös kaikki palvelut olivat huippuluokkaa ja ihmiset ystävällisiä ja englanninkielentaitoisia. En useinkaan sano, että haluan johonkin tiettyyn maahan uudestaan, mutta Montenegroon haluan kyllä takaisin – Durmitorin luonnonpuisto pitää vielä ainakin nähdä.