Unenomainen Medusan huone on kevään hienoin esitys
Kuva: Aino Nieminen / Q-teatteri
Kuva: Milja Aho / Q-teatteri
Q-teatterissa loppuunmyydyille saleille pyörivä Saara Turusen Medusan huone on tämän kevään teatteritapaus, josta on jo kirjoitettu valtavasti. Medusan huone on itsenäinen sisarteos muutaman vuoden takaiselle Tavallisuuden aaveelle. En tuolloin tiennyt juuri mitään esityksestä etukäteen enkä ehkä sen takia nauttinut siitä niin paljon kuin olisin voinut, jos olisin ymmärtänyt että kyseessä on unenomainen ja fragmentaarinen esitys, josta ei tule etsiä juonta, vaan nauttia surrealistisista kohtauksista ja oudonhaikeasta tunnelmasta. Medusan huoneen kohdalla olin siis oppinut läksyni ja tiesin jo etukäteen miten suhtautua esitykseen.
Esitysten välissä on tietenkin myös tapahtunut paljon: olen lukenut Turusen upeankipeän Rakkaudenhirviön sekä viime vuonna ilmestyneen Sivuhenkilön, jossa kertoja havahtuu länsimaisen kirjallisuuden miesvaltaiseen kaanoniin. Näistä erityisesti Sivuhenkilö keskustelee selkeästi feministisen Medusan huoneen kanssa ja mielestäni on jotenkin kauhean hauskaa nähdä millaisen narratiivin nämä kaikki teokset yhdessä muodostavat.
Medusan huone käsittelee naisen asemaa ja sukupuoleen liittyvää vallankäyttöä, ja Tavallisuuden aaveen tapaan esitys koostuu lyhyistä kohtauksista, jotka tutkivat teemaa eri tavoin. Esityksen naishahmot ovat jollain tapaa ”rumia” tai vääränlaisia, mistä syystä he jatkuvasti joutuvat alistetuiksi, vähätellyiksi, hiljennetyiksi. Miehet ovat laumasieluisesti toimivia, formuloita tuijottavia sikoja (jopa kirjaimellisesti).
Osassa kohtauksissa symboliikka on hienovaraista, toisissa täysin rautalangasta väännettyä, kuten kohtauksessa jossa koulun rehtori (tulkintani mukaan, voin olla väärässäkin) vähättelee tytön kokemaa seksuaalista häirintää käskemällä olla tekemättä ”asiasta tämän isompaa numeroa” ja pistää naisen pyytämään anteeksi häiriköiltä. Tai hillittömässä homoeroottisessa kohtauksessa, jossa Ylermi Rajamaan ja Tommi Korpelan hahmot kiihdyttävät itseään lukemalla miesten kirjoittamista klassikkokirjoista naisia esineellistäviä lainauksia ja lopulta päätyvät piehtaroimaan keskenään kirjakasaan. Kaikkien kohtausten ”pointtia” en ihan tajunnut, mutta toisaalta ajattelen, että ehkä osan kohtauksista kuuluikin vaan olla viihdyttäviä tai visuaalisia – kun näytelmän tematiikka on niin vahva, olisi ollut puuduttavaa jos sanomaa olisi eksplisiittisesti toitotettu kaiken aikaa.
Tunnelma on jälleen unenomainen ja absurdi. Moni kohtaus on sanaton ja musiikilla ja visuaalisuudella on vahva rooli tunnelman luomisessa. Näyttelijäkaarti vaihtaa luontevasti rooleja naishahmoista mieshahmoihin mikä sopii tietysti teemaan hienosti. Näyttelijät tekevätkin upeaa työtä: ensemblessä on mukana lempparini Korpelan Tommin lisäksi Ylermi Rajamaa, Elina Knihtilä, Aksinja Lommi ja Katja Küttner. Monessa kohtauksessa saa nauraa, tosin naurussa on mukana haikea funny-because-it’s-true -lisävire. Yllättävät kohtaukset seuraavat toisiaan ja katsoja voi vaan soljua virran mukana, antautua esitykselle täysin. Vakavasta aiheestaan huolimatta esitys on lempeä ja jättää ravistellun, mutta pehmoisen olon.
Kevään viimeiset näytökset lienevät loppuunmyytyjä, mutta Medusan huoneen voi jatkossa nähdä esim. Tampereen teatterikesän ohjelmistossa elokuussa.