Naapuri: kirjailijanelämää stalkkerin silmin
Tuhdin ja hitaasti etenevän Murakamin jälkeen oli ilo tarttua nopealukuiseen ja vetävään kirjaan, Herman Kochin Naapuriin. Sivumäärältään lähes Murakamia vastaava kirja (okei, riviväli oli huomattavasti suurempi ja sivujen reunukset leveämmät…) vei mukanaan ja tuli luettua muutamalla istumalla. Kochiin olen tutustunut aiemmin ainoastaan Illallisen myötä, joka onkin mitä ilmeisimmin hollantilaiskirjailijan kansainvälinen pääteos. Pidin Illallisesta paljon ja siksi innostuin tarttumaan Naapuriin.
Illallisessa kahden pariskunnan yhteinen ravintolaillallinen tarjoaa puitteet, joissa alkaa yhtäkkiä paljastua järkyttäviä asioita. Myös Naapuri rakentaa suorastaan trillerimäistä painostavaa tunnelmaa, vaikkei kirja missään nimessä pelottava olekaan. Naapurin päähenkilö tarkkailee yläkerran naapuriaan, kirjailija herra M:ää. Herra M on vanha, uransa ehtoopuolella oleva sotakirjailija, joka ei ole yltänyt menestykseen esikoiskirjansa, Tilinteon hetki, jälkeen. Tilinteon hetkessä hän käsittelee tositapahtumaa, kahden nuoren koululaisen romanssia sekä heidän opettajansa katoamista, mistä nuoria epäillään. Eri aikatasoissa liikkuvan kirjan kertojina toimii välistä herra M, välillä häntä tarkkaileva naapuri, välistä herra M:n nuori vaimo ja välillä palataan kymmenien vuosien takaiseen katoamistapaukseen. Miksi naapuri yrittää tutustua M:n vaimoon? Miten nämä kaikki kohtalot kietoutuvat toisiinsa?
Yleensä tämänkaltainen usean kertojan tyyli ärsyttää minua, mutta Naapurissa se toimii hyvin. Toki jotkut osiot ovat toisia kiinnostavampia. Opettajan katoamiseen johtaneista tapahtumista olisin lukenut mieluusti enemmänkin, sen sijaan herra M:n pohdinnat tuntuvat välillä pitkästyttäviltä. Kokonaisuus on silti toimiva: jopa siihen asti, että minua ei lainkaan ärsytä loppuratkaisu, joka jättää selkeästi joitakin aloitettuja juonilinjoja kesken! Lopussa tapahtuva käänne on silti sen verran yllättävä, että ehkä lukija voi täyttää loput aukot mielikuvituksellaan – ihan niin kuin herra M joutui Tilinteon hetkessä täyttämään aukkokohdat mysteeriksi jääneen tapauksen osalta.
Kirja sisältää myös hauskaa pohdintaa kirjoittamisesta ja kirjoista. Muutenkin herra M:n kertomukset omasta kirjoitustavastaan, palkinnoista, myyntiluvuista ja ikävistä juhlaillallisista voidaan lukea jonkinlaiseksi metatason pohdinnaksi Kochin omasta kirjailijanelämästä. Mutta miksi miettiä kirjailijaa:
”Lukuiloa – aivan, niin kirjailijat kirjoittavat joskus kirjohinsa. … Lukija lukee kirjan. Jos kirja on hyvä, hän unohtaa itsensä. Se on kirjan ainoa tehtävä. Jos lukija ei pysty unohtamaan itseään vaan ajattelee lukiessaan jatkuvasti kirjailijaa, kirja on epäonnistunut. Lukuilon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Joka tahtoo kokea iloa, ostakoon lipun vuoristorataan.”
Kirjan soundtrackina toimi (ehkä hieman yllättävästi) ihanimman ysäribändin All Saintsin uusi levy Red Flag. En tiedä miksi kuulin bändin reunionista asiasta vasta nyt, mutta jo keväällä julkaistu uusi levykäinen on HYVÄ! Ei mikään maailman paras levy, mutta kyllin hyvä kuunteluun. Samettiset äänet, hiphopvaikutteet ja enkelikuoromaiset stemmalaulut ovat tallella, ja Melanie Blattin nenä on yhä maailman seksikkäin nenä. Toimii.