Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu

Philip Teirin Tällä tavalla maailma loppuu on ollut lukulistallani niin pitkään, että kun vihdoin nappasin sen käteeni, en muistanut lainkaan mistä kirja kertoo tai miksi olen päättänyt haluavani lukea sen. Ja hyvä niin: odotin ehkä nimen perusteella jotain vakavampaa, synkempää ja hidastempoisempaa lukukokemusta. Näin ollen ilahduinkin valtavasti kun kirja olikin vakavista teemoistaan huolimatta nopealukuinen, viihdyttävä ja jollain tapaa kesäisen kevyt.

Kirjan ytimessä on perhe, jonka muodostavat kirjailija Julia, tämän it-alalla työskentelevä puoliso Erik sekä lapset, teini-ikäinen Alice ja tätä pari vuotta nuorempi Anton. Perhe lähtee Julian lapsuudenmökille Maitolahdelle, jossa ei ole aiemmin käyty, mutta nyt on tarkoitus viettää koko kesä. Julian olisi tarkoitus kirjoittaa kesän aikana seuraavaa kirjaansa. Erik taas saa juuri ennen mökille lähtöä potkut työstään ”suuren tavaratalon” it-päällikkönä, mutta ei kehtaa kertoa siitä vaimolleen ja ajattelee viettävänsä kesän toimeliaana isänä, joka järjestää lapsilleen onkireissuja ja metsäretkiä.

Naapurimökkiin on saapunut kesänviettoon myös Julian lapsuudenystävä Marika miesystävänsä Chrisin ja teini-ikäisen poikansa Leon kanssa. Marika ja Chris kuuluvat ekopessimistien lahkoon, joiden mielestä ilmastokatastrofia ei voi enää pysäyttää, ja siksi oikeastaan voi elää aivan kuten tahtoo. Heidän mukanaan mökille onkin tullut sekalainen porukka ihmisiä, jotka elävät stereotyyppistä lahkoelämää outoine rituaaleineen ja seksikumppaneita vapaasti vaihdellen. Marikan ja Chrisin ”aikuinen” ja vapaamielinen suhde peilautuu Julian päässä tämän omaan väljähtäneeseen avioliittoon, Leon kanssa taas Alice löytää yhteyden. Pakkaa sekoittaa vielä Erikin elämässä ajelehtiva veli Anders sekä öisin tennistä pelaava, myöskin naapurustossa asuva Kati. Kesän aikana kulissit rakoilevat ja ihmissuhteet muuttuvat peruuttamattomasti – kesän päätyttyä maailma ei kuitenkaan ole loppunut kuin ehkä henkilökohtaisella tasolla.

Parasta kirjassa on sen luoma upea tunnelma. Mökki Maitolahdella, auringonotto kallioilla, metsästä löytyvä kuollut hirvi, veteen pulahtaminen keskellä yötä – kaiken tämän Teir maalaa käsinkosketeltavasti ja lukijassa herää vastustamaton tarve päästä pitkäksi aikaa mökille. Kaiken yllä on jollain tapaa unenomainen ja välinpitämätön tunnelma – vaikka henkilöhahmoilla on kaikenlaisia vakaviakin ongelmia, niihin ei kauheasti pureuduta, vaan pian siirrytään seuraavaan aiheeseen. Vähän samalla tapaa kuin liian pitkään auringossa istuneelle tulee hieman särisevä ja ”kevyt” olo. Vakavat aiheet käsitellään sitten ehkä kaupungissa. Tämä toimii osaksi tunnelman luojana, toisaalta se on myös kirjan heikko kohta. Henkilöhahmoja on hirveästi ja vielä kirjan puolivälissäkin nostetaan uusia hahmoja kertojiksi. Heidän sielunmaisemiinsa tai ajatuksiinsa ei kuitenkaan kovasti syvennytä.

Hienon tunnelman vuoksi suosittelen kirjaa vaikkapa kesälukemiseksi mökille – mitään tajunnanräjäyttävää lukukokemusta ei kuitenkaan kannata odottaa.

Kulttuuri Kirjat

Michael Jacksonin monet kasvot Emmassa

Kehinde Wileyn muotokuva Jacksonista ratsailla kuuluisaa Espanjan kuninkaan Filip II:n muotokuvaa mukaellen oli Jacksonin itsensä tilaama.

Appau Junior Boakye-Yiadomin veistos P.Y.T on kunnianosoitus Jacksonin luomalle ikoniselle tanssiliikkeelle.

Jacksonin virallisena valokuvaajana toiminut Todd Gray kerrostaa teoksissaan vanhoja kuviaan Jacksonista Ghanassa ottamiinsa kuviin.

Kai Guettan maalauksessa yhdistyy joukko Jacksonin muotokuvia, jotka esittävät hänet erilaisissa tilanteissa eri vaiheissa uraansa.

Espoon modernin taiteen museoon EMMAan avautui keskiviikkona sen historian kallein satsaus, maailmaa kiertänyt Michael Jackson: On the Wall -näyttely. Näyttely sai keväällä kyseenalaista julkisuutta jo etukäteen, kun kohutun Leaving Neverland -dokumenttielokuvan julkaisun jälkeen Jackson ja tämän taide nousivat, täysin tarpeellisestikin, lööppeihin, ja museolta muun muassa tiedusteltiin, aikovatko he silti järjestää näyttelyn tai muuttaa sen sisältöä. Museo teki mielestäni täysin oikein jatkaessaan näyttelytuotantoa, mm. koska se tarjoaa hyvän lähtökohdan keskustelulle, emmekä voi lakaista ikäviä tai traagisia asioita maton alle kuin niitä ei olisi tapahtunutkaan. Ehkä tärkeintä kuitenkin on se, että kyseessä ei ole mikään biografinen ylistysnäyttely Michael Jacksonille. Näyttelyssä 48 nykytaiteilijaa Andy Warholista Greyson Perryyn esittää teoksensa, jotka ovat jollain tavalla inspiroituneet Jacksonista, hänen taiteestaan tai persoonastaan ja myös kriittisiä kannanottoja on päässyt mukaan. Jacksonin vaikutus populaarikulttuuriin on ollut valtava, sitä tuskin voi kukaan kieltää, oli hänen muusta toiminnastaan sitten mitä mieltä tahansa.

Näyttely on valtava ja teokset ihastuttavan erilaisia. Teokset on jaettu teemoihin, joiden kautta tutkaillaan mm. faniutta ilmiönä, afrikkalais-amerikkalaista identiteettiä sekä Jacksonin kulttuurista merkitystä. Teeman ollessa tarkkaan rajattu, tulevat yksittäisten taiteilijoiden omat tyylit ja näkökulmat hienosti esille! Näyttely herättää väistämättäkin ei-niin-kivoja kysymyksiä, mutta synkeä se ei missään nimessä ole. Yksi lempiteoksistani on irakilais-suomalaisen Adel Abidin hillitön videoteos, Michael, popin kuningas. Videolla Michael on palannut kuolleista talk show’n vieraaksi, ja livelähetystä studiosta seuraa Times Squarella valtava massa hysteerisesti kirkuvia ja itkeviä faneja. Talk show -isäntä kysyy Michaelilta kysymyksiä, joihin hän vastaa oraakkelinomaisesti ja kryptisesti omista lyriikanpätkistään yhdistetyillä vastauksilla.

EMMAssa on tulossa näyttelyyn liittyen myös kiinnostavaa oheisohjelmaa, kuten DJ-ilta sekä fanikulttuurin kääntöpuolia ruotiva keskustelutilaisuus.

Michael Jackson: On the Wall Emmassa 26.1.2020 saakka

Kulttuuri Museot ja näyttelyt