Nuket valtasivat Cirkon viikonloppuna.

Kabaree Ocrikin tunnelmia.

Turkulainen Aura of Puppets -nukketeatteriverkosto toi jo toistamiseen nukketeatterin helmiä Helsinkiin Oh My Puppets! -minifestivaalin merkeissä. Viime keväänä samaisilla festivaaleilla näin elämäni ensimmäiset aikuisten nukketeatteriesitykset ja hullaannuin täysin: nukketeatteri on kyllä illuusiota parhaimmillaan!

Oh My Puppets järjestettiin jälleen Cirko – Uuden sirkuksen keskuksella, ja näin eilen kaksi esitystä siellä. Ensimmäinen, Catacombes, oli vain yhdelle katsojalle kerrallaan esitettävä lyhyt ja intiimi esitys. Erilaiset one-on-one -esitykset ovat maailmalla suuressa huudossa ja itselleni parin kuukauden takaisin Hamlet Private oli ensimmäinen sitä laatua. Catacombes alkoi pienellä johdannolla Pariisin katakombien maailmaan: kerrottiin sinne haudatuista luurangoista, kadonneista turisteista sekä salaisista juhlista, joita luolastoissa on järjestetty 1700-luvulta saakka. Sitten minut vietiin pimeään komeroon, jossa oli yksi tuoli, pieni näyttämö – sekä minä. Seurasi mitä ihastuttavin ja intiimein kymmenminuuttinen paperinukkeluurangon seikkailuita osiensa perässä Pariisin katakombeissa. Pienelle näyttämölle eteeni tuotiin uskomattoman yksityiskohtaisia ja oivaltavia pikku lavasteita ja kohtauksia. Suosittelen ehdottomasti!

Illan varsinainen pääohjelmanumero oli Kabaret Ocrik, kansainvälisen teatteriryhmä Krepskon sekä suomalaisten vierailijoiden järjestämä nukketeatteria, sirkusta ja musiikkia yhdistelevä ilta. Katsojat istuivat pienissä pöytärykelmissä kuten jollain keskieurooppalaisella teatteriklubilla, baari oli auki ja ohjelmanumero seurasi toistaan. Näimme muun muassa syntymäpäiväkakusta esiin pomppaavan nuken, hapsiaisten rakkaustarinan, käsinuken striptease-esityksen sekä seitsemän naisen vesitanssinumeron (kuivalla maalla toki). Ilta oli vauhdikas, joskin epätasainen: reilu kaksi kestänyt kokonaisuus olisi kaivannut kuratoimista ja tiivistämistä: moni ohjelmanumero tuntui hieman turhalta ja amatöörimäiseltä ja illan yleinen draamankaari ei kestänyt loppuun asti. Illan keskivaiheilla yleisö esimerkiksi nauroi hysteerisesti miniesityksille, joita esiintyjät toivat kuhunkin pöytään, jonka jälkeen ilta olisi hyvin voinut päättyä railakkaissa tunnelmissa, mutta tämän jälkeenkin esitys jatkui vielä reilu tunnin ja kun se vihdoin loppui, olo oli valitettavasti juuri sen mukainen: vihdoin. Harmi, sillä tämänkaltaisia konsepteja Suomeen tarvitaan ja tietysti hyvä, että sellaisia testaillaan!

Ylipäänsä on hienoa, että nukketeatteria näkee nykyisin enemmän ja itselleni se on ainakin noussut kiinnostavimpien taiteenlajien joukkoon melko yllättäen.