Vuoden ensimmäisen kirjan kunnian sai Maija Kauhasen kehuttu esikoisromaani Eliitti (2019). Kirja kertoo kouluaikaisesta kiusaamisesta, sen pitkäkestoisesta vaikutuksesta kiusatun elämään ja ainakin takakansitekstien mukaan myös ”tiiviistä ystävyydestä”. Juoni kerrotaan kolmen kertojan kautta. Karla elää ”nykypäivässä” ei-niin-hohdokasta mallinelämää Pariisissa menneitä muistellen. Menneisyydestä ei pääse irti myöskään Inkku, joka vuonna 2010 käy aina torstaisin terapiassa ja sen jälkeen tapaa lukioystävänsä Ilmon kaljalla Kalliossa. Ilmon ajatuksiin pääsemme käsiksi tämän paskaa.doc-nimisen word-tiedoston kautta, johon tämä varsin tajunnanvirtaisesti purkaa tunteitaan.

Inkku ja Karla ovat lapsuudenystäviä, jotka kasvavat keskiluokkaisen Kehyskunnan lähiössä. Molempia, erityisesti Inkkua, kiusataan koko peruskoulun ajan luokan ns. Eliitin toimesta, Karla taas tasapainoilee sisäpiiriläisen ja hylkiön roolien rajamailla. Lukioon Inkku ja Karla pakenevat Helsinkiin, Eliittilukioon. Vaikka uusi lukio mahdollistaisi uudenlaiset sosiaaliset suhteet, eivät Inkku ja Karla pääse eroon toisistaan: ainakin yksi kaveri on parempi kuin ei kavereita lainkaan. Ja tutustuvat he sentään Ilmoon, joka jakaa ulkopuolisuuden kokemuksen ja vakiinnuttaa näin paikkansa nopeasti kolmikossa. Kiusaamisen varjo seuraa kaikkia kolmea pitkälle lukion jälkeenkin ja vaikuttaa erityisesti heidän ihmissuhteisiinsa, sekä toisiinsa että ulkopuolisiinkin suhteisiin. Asiaa helpota Karlan ja Inkun mutkikas ystävyys, jonka painolastia on kerätty lapsuudesta saakka.

Kiusaamisen sijasta – tai ehkä ohella – tuntuukin siltä, että kirja kertoo tyttöjen hankalasta ystävyydestä. Mieleen tulee toinen fiktiivinen ”ystävyspari”, Elena Ferranten Napoli-sarjan Lila ja Lenu, joiden ystävyys on outo sekoitus katkeruutta, kostoa, toistensa sparraamista ja aitoa luottamusta. Karla ja Inkku eivät ole ystäviä aidosta halusta, vaan he ovat takertuneet toisiinsa pakosta, yhtälailla toisiaan ärsyttäen.

Kirja on hyvin kirjoitettu ja nopealukuinen. Yleensä en pidä aikatasoilla ja kertojanäänillä kikkailusta, ja myös tässä kirjassa nämä seikat hieman ärsyttävät, vaikka lopputulos onkin yllättävän tasapainoinen. Kiusatun näkökulma on tarkkanäköisesti kerrottu, vaikka itse kiusaamiseen keskitytään varsin vähän (ja itse asiassa romaanissa ei edes tarkasti kerrota kiusattiinko Inkkua lopulta lainkaan ja millä tavoin vai oliko kokemus hänen omassa mielessään).

Lasten ajoittainen julmuus, jonka itsekin toki muistan, on sanoitettu synkästi, mutta hienosti: kaikki erot mitä ihmisten välillä on, huomataan, ja ne laitetaan arvojärjestykseen, jonka mukaan ihmisen arvo määräytyy. Sekä Karla että Inkku ovat hahmoina varsin ajankohtaisia, toinen menneisyydessään räpiköivänä ja huonoon parisuhteeseen takertuvana, toinen vanhempiensa helmoihin palaavana porno- ja shoppailuriippuvaisena, menestyksen paineissa musertuvana.

En oikein osaa sanoa mitä muuta olisin kirjalta kaivannut, sillä en pitänyt siitä niin paljon kuin olisin ehkä halunnut. Ehkä synkkä aihe työnsi luotaan, ehkä turha kerronnallinen kikkailu. Suosittelen silti lukemaan, erityisesti näin tuoreena vanhempana kirja herätti paljon ajatuksia (lähinnä pelkoja!) siitä kaikesta mitä lapset saattavat joutua kohtaamaan ja miten syvät arvet kiusaaminen voi jättää.