The Lunchbox: pieni helmi Netflixissä
https://www.youtube.com/embed/rLG-R6KK8Dk?ecver=2
Sateisen tuulisena perjantai-iltana vietin vapaailtaa pitkästä aikaa yksin kotona, joten tottakai iltaan kuului elokuva ja punaviini. Netflixin omalle listalle tallentamistani elokuvista katseluun valikoitui intialainen The Lunchbox, jonka nimi oli jäänyt mieleeni vuoden 2014 Season Film Festivalilta yhtenä niistä elokuvista, joita en tuolloin kerennyt nähdä, vaikka halusin. Lunchbox olikin aivan ihastuttava, sympaattinen pieni elokuva haaveista, rakkaudesta sekä modernista intialaisesta elämästä.
Hämmästyttävintä leffassa on ehkä sen lähtökohta (vai onko tämä yksi niistä jutuista jotka kuuluu yleissivistykseen mutta on vaan jäänyt itseltäni väliin?): Mumbaissa toimiva älytön ja tehokas dabbawalla-järjestelmä. Kaupungissa työskentelee n. 5000 dabbawalla-lähettiä, jotka kuljettavat päivittäin n. 200 000 lounasrasiaa toimistotyöntekijöiden pöydille hämmästyttävällä tarkkuudella, ja palauttavat iltapäivällä tyhjät rasiat lähettäjilleen. Osan työntekijöistä lounas tulee lähiravintolasta, osalle ruuan valmistaa rakkaudella kotona odottava vaimo. (Siis lähetit hakevat aamulla rasiat kuka mistäkin, työntekijöiden kotoa, ravintoloista ja vievät ne näille töihin. Ihan älytöntä millainen bisnes!) Ihan jo lounasrasiakin on tässä leffassa näkemisen arvoinen. Kyseessä ei todellakaan ole mikään muovinen Clasun pakasterasia, vaan useammasta pyöreästä metallirasiasta koottu ”torni”, ja kussakin metallirasiassa on tietysti eri ruuan osa; yhdessä naan, yhdessä kastike, yhdessä riisi, yhdessä raita ja niin edelleen. Tornimainen rasia on vielä kääritty kankaiseen säkkiin, ja näiden eriväristen säkkien matkaa tuhansiin eri toimistoihin ympäri kaupunkia kuvataan hienosti. (Jotenkin en pääse yli tästä systeemistä. Aivan mieletöntä.)
Leffa joka tapauksessa alkaa siitä, kun tuo muutoin niin erehtymätön järjestelmä tekee virheen, ja nuoren, onnettoman kotirouvan miehelleen pieteetillä valmistama herkullinen lounas päätyy yksinäisen ja äksyn, kohta eläköitymässä olevan vakuutusmiehen työpöydälle. Syntyy erikoinen ystävyys, jossa lounasrasia toimii viestinviejänä kahden yhteyttä etsivän ihmisen välillä. Perusvireeltään hyväntuulisessa ja paikoittain jopa koomisessa elokuvassa on syvempiäkin sävyjä ja muutamaan otteeseen itselleni nousi ihan kyynelkin silmään. Kliseitä välttävä, aukijäävä loppuratkaisu viimeistelee paketin.
Suosittelen ehdottomasti sateisiin perjantai-iltoihin, ja ehdottomasti tilaamaan myös etukäteen intialaista ruokaa leffan kyytipojaksi.
