Uskon, että ihminen on tullut vanhaksi sitten, kun kaikki musiikki oli parempaa 10-20 vuotta sitten. Nykyisin on hirveän vaikea löytää mitään uutta kuunneltavaa, ja vuosikaudet tapanani onkin ollut kuunnella samoja albumeita uudestaan ja uudestaan vuodenaikaan assosioituna. Esimerkiksi kun olen kuunnellut Arcade Firen ensimmäistä levyä paljon keskitalvella, se yhdistyy mielessäni yhä talveen ja lumikinoksiin, ja kuuntelen sitä nytkin ainoastaan talvella. Tällä tavoin mikään vanhakaan levy ei kauheasti kyllästytä (koska kuuntelen yhtä levyä vain yhteen lyhyeen aikaan vuodessa), MUTTA olisihan se nyt siistiä joskus löytää jotain uutta kuunneltavaa.

Ennen joulua osuin vihdoin kultasuoneen kun löysin Spotifysta sattumalta Lola Marsh -nimisen israelilaisen indie pop -duon. Alkuvuodesta 2020 ilmestynyt Someday Tomorrow Maybe -levy on täydellistä kaihoisanraukeaa lohtumusiikkia. Äänimaisemaltaan duon musiikki vie ajatukset heti jonnekin Hollywoodin kulta-ajan ja Kalifornian kullattujen rantojen tuntumiin eikä mielikuvilta vaikkapa Lana Del Reyhin voi välttyä (kuuntele vaikka Like in the Movies -biisi). Omaan makuuni del Reyn musiikki on kuitenkin turhan vähäenergistä eli siksi Lola Marshin useammat uptempo-biisit ilahduttavat erityisesti.

Albumin kappaleet ovat hienoudessaan tasavahvoja ja musiikkityyli säilyy biisistä toiseen samalla tavalla selkeästi omanlaisenaan, vaikka biisien väleillä onkin huomattavasti myös eroja. Someday Tomorrow Maybe onkin upea, jollain tapaa vaivattomasti tasainen kokonaisuus, jonka kuuntelee mielellään yhä uudelleen.

Lola Marshin muodostavat Israelin The Voicessa kilpaillut laulaja Yael Shoshana Cohen sekä multi-instrumentalisti Gil Landau, jotka muuten ovat kuin ovatkin entinen pariskunta – ja nykyisin ainoastaan menestyksekkäästi bändikavereita!

Kyseessä on yksinkertaisesti yksi parhaista levyistä moneen vuoteen ja ihmettelenkin miksei Lola Marshin nimi ole jo kaikkialla (vai onko, mutta en vain ole huomannut?).