Kappas, lempikaupunkini Lontoo!

fullsizerender_0.jpg

Piipahtin tällä viikolla Lontoossa puoliksi työn, puoliksi loman merkeissä. Viimeisen muutaman vuoden aikana olen tainnut vierailla kaupungissa viisi tai kuusi kertaa, ja vaikka yleensä vastustan matkustamisessa samoihin paikkoihin menemistä (koska maailmassa on niin paljon muitakin paikkoja!), niin täytyy myöntää, että minusta on aika ihanaa kerrankin astua lentokoneesta ja kävellä määrätietoisin askelin, koska Oyster-kortissani on valmiiksi edelliseltä reissulta matkarahaa ja koska tiedän mille puolelle laituria tulee asettua jotta pääsee määränpäähän.

Työvelvotteiden takia en ehtinyt pyöriä kaupungilla ihan niin paljon kuin olisin ehkä halunnut, mutta tässä kuitenkin muutamia tärppejä matkalta:

Jacksons Lane

Itselleni uusi, pääasiassa sirkukseen keskittyvä venue kolmos-zonella. Yleensä Lontoon-matkaan valmistautuessani tsekkaan Roundhousen, Southbank Centren ja Barbicanin tarjonnat esittävien taiteiden osalta, mutta upea, vanhaan kirkkoon rakennettu tila pääsi nyt myös ehdottomasti tarkistuslistalleni! Jacksons Lanella on vielä huhtikuun 23. päivään asti menossa Circusfest-niminen sirkustapahtuma, jonka ohjelmassa on mm. suomalaisen Race Horse Companyn Super Sunday – joskin sen esitykset ovat suurempinäyttämöisessä Roundhousessa. Mutta mikäli olet kaupungissa, ensi viikolla kerkeää siis vielä näkemään esim. The Ricochet Project -ryhmän Smoke & Mirrors -esityksen.

Jacksons Lane, 269 Archway Road. Lähin metropysäkki Highgate.

How to Solve a Problem like Murder

IMG_8452.jpg

Rakkauteni immersiiviseen teatteriin syttyi muutama vuosi sitten Punchdrunk-ryhmän uskomattoman Drowned Man-esityksen nähtyäni. Viime kesänä Lontoossa kävin katsomassa Liisa Ihmemaassa-aiheisen esityksen, tällä kertaa vuorossa oli viihteellinen murhamysteeri-ilta. Immersiivinen tai promenade-teatteri viittaa teatteriin, jossa yleisö kävelee joko vapaasti tai jollain tapaa ohjattuna tilassa, jossa on yleensä useampi huone. Näyttelijät kävelevät yleisön lomassa ja parhaimmillaan saatat seurata kohtausta viiden sentin päästä. Uncorked Theatren murhamysteeri-ilta sijoittuu 20-luvun henkeen sijoitetun baarin yläkertaan, jossa seurataan baarin tanssibaarin henkilökunnan traagisesti päättyvää iltaa. Jokainen henkilökunnan jäsen on epäilty ja yleisön tehtävä on selvittää paitsi kuka on murhaaja, myös se, kuka murhataan. Vihjeitä etsitään niin henkilöiden välisestä dialogista kuin paikan sisustuksestakin. Homma on kuin tosielämän Cluedoa, ja koska kyseessä ei ollut taiteellisesti hienoin tai kunnianhimoisin teos, esitys onkin parhaimmillaan bileillan starttina kaveriporukalle: baari on auki, musiikki soi ja esityksen tanssinumerot huikeita. Viimeinen esitys on jo ensi torstaina, mutta Uncorked Theatren menoa kannattaa tarkkailla.

Paradise by Way of Kensal Green, 19 Kilburn Lane. Lähin pysäkki Kensal Rise.

Wellcome Collection

IMG_8477.jpg

”The free destination for the incurably curious” on Eustonin aseman läheisyydessä sijaitsevan Wellcome Collectionin iskulause. Täysin maksuton museo/galleria on nopeasti noussut lempikohteitteni joukkoon – viimeksi lokakuussa kävin katsomassa siellä States of Mind -näyttelyn värisavuhuonetta. Tällä kertaa näyttelyinä olivat States of Mind -sarjan kakkososa, sekä This is a Voice -niminen näyttely äänestä. Äänen psykologisia ja fysiologisia ulottuvuuksia tutkiva näyttely oli kiinnostava, paikoin erittäin outo ja välillä myös vähän ällö. Pelkästään Voice-näyttelyä en siis ehkä suosittele mutta kohteena Wellcome Collection on mainio: samalla 0 € pääsylipun hinnalla kun saa yleensä 3-4 sopivan kokoista, hyvin vaihtelevaa näyttelyä, ja gallerian museokauppa on sitäpaitsi erinomainen! Sieltä tarttui tälläkin kertaa mukaan kirja, josta ehkä lisää seuraavassa postauksessa…

Wellcome Collection, 183 Euston Road. Lähimmät metropysäkit Euston ja Euston Square.

Portobello Road Market

IMG_8474.jpg

Lontoo on kuuluisa myös marketeistaan, eli pääasiassa viikonloppuisin järjestettävistä torien ja kirpputorien yhdistelmistä, joilla myydään usein kaikkea tuoreista vihanneksista nahkatakkeihin ja huumaavan tuoksuisista kukista vintage-mekkoihin ja street foodiin. Jokaisella marketilla on myös hieman oma luonteensa: Columbia Roadin market on järjettömän kaunis kukkameri, Maltby Street Market taas on turistien ulottumattomissa oleva ruokakeidas. Marketeista voi lukea lisää vaikkapa täältä.

Notting Hillissä sijaitsevan Portobello Roadin market on yksi suosituimmista marketeista, jopa niin että sitä oikeastaan voisi melkein vältellä tungoksen takia. Vintage- ja antiikkikojut kuitenkin houkuttelevat paikalle aina uudestaan: pari luottomekkoani on peräisin täältä.Viileänä ja sateisena lauantaipäivänä marketilla oli kuitenkin aika väljää. Mekään emme jaksaneet kovin kauaa metsästää aarteita, vaan pujahdimme suloiseen Lowry & Baker -kahvilaan, jonka viikonlopun brunssiannokset ovat todellakin kokeilemisen arvoisia. Oma paahdettu briossini ricotalla, banaanilla, mustikoilla ja vaahterisiirapilla oli suussasulavaa!

Portobello Road Market, lauantaisin (myös perjantaisin vintage-painotuksella), lähin pysäkki Ladbroke Grove.

Kiitos Lontoo (ja siellä asuva ystäväni jonka luokse saan aina majoittua kun Lontoon-kaipuu iskee) – kunnes jälleen tapaamme!

Kulttuuri Matkat Suosittelen

Historiallisten romaanien aatelia: Sarah Waters

nayttokuva_2016-04-08_kello_15.55.07.png

IMG_8349.JPG

Parempaa väkeä oli seuranani mm. aamukahveilla Krunikan mainiossa Papu Caféssa viime lauantaina.

Sarah Waters on vaivihkaa hilannut itsensä lempikirjailijoitteni joukkoon. Pääasiallisesti Englantiin sijoittuvia historiallisia romaaneita kirjoittava Waters tunnetaan yksityiskohtaisesta kirjoitustyylistään, joka tuo menneet ajat elävänä lukijan silmien eteen. Monessa kirjassa käsitellään myös saman sukupuolen välisiä suhteita, ja niitä jännitteitä ja ristiriitoja, jotka näistä salassa pidettävissä suhteista syntyy. Watersin tuotannosta tutustuin ensimmäisenä Vieras kartanossa -kirjaan, joka on yhä hänen kirjoistaan suosikkini, vaikka onkin pohjimmiltaan kummitustarina. Sen jälkeen luin hienon, kolmessa aikatasossa käänteisessä järjestyksessä kerrottavan Yövartion, ja viime vuonna Silmänkääntäjän, joka mielestäni oli kokonaisuutena heikoin Watersin kirjoista. Watersin neljäs suomennettu, vuonna 2014 julkaistu Parempaa väkeä oli pääsiäisen lukulistallani. Kirja sijoittuu 1920-luvun Englantiin, jossa kipuillaan yhä maailmansodan jälkimainingeissa. Päähenkilö Frances on joutunut uhraamaan omat unelmansa (sekä salatun parisuhteen ystävättärensä Chrissyn kanssa) jäädäkseen hoitamaan äitiään taloon, jonka miehet ovat kaatuneet sodassa. Pystyäkseen ylläpitämään taloutta, Frances joutuu häpeäkseen ottamaan taloon vuokralaisia. Vuokralaispariskunta tuo taloon elämää – sekä mutkikkaan kielletyn suhteen, jolla on traagiset seuraukset. 

Watersin kirjoissa ihaninta on mielestäni kieli. Tuskailin Oneironin kanssa puoli vuotta, Watersin 600-sivuisen kirjan ahmin parissa päivässä, niin sujuvaa kerronta on. Vai mitä sanotte seuraavista kielikuvista:

”Äiti oli hellan ääressä, nosti vesipannun levyltä hiukan hätäisen oloisesti niin kuin aina, kun hänet jätettiin yksin keittiöön; hän olisi voinut olla vaurioituneen valtamerialuksen matkustaja, joka oli käsketty konehuoneeseen hoitamaan laitteita.”

”Frances pani inhoten merkille, että kauhistuksia [rumia sisustuselementtejä] oli joka paikassa. Oli kuin jokin jättiläissuu olisi imeskellyt pussillisen kovia karamellejä ja nuolaissut sitten taloa.”

Kaksi kolmasosaa kirjasta meneekin sujuvasti: juoni tempaa mukaansa eikä lukija malta odottaa kääntää sivua. Loppupuolella meno harmillisesti hiipuu. Kirja muistuttaakin jossain määrin yhtä lempikirjoistani, Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin -klassikkoa, jonka ensimmäinen osa keskittyy tapahtumiin ennen traagista onnettomuutta, ja toinen osa turmatutkintaan sen jälkeen. Tässäkin kirjassa toinen osa on huomattavasti pitkäveteisempi. Ihan kuin ensimmäistä osaa ylläpitänyt jännite olisi kadonnut. Watersin kirjassa on samaa ongelmaa. Viimeinen kolmannes ei enää kiinnosta. Kiinnostavaa kyllä, se ei vaikuta lukukokemukseen negatiivisesti. Watersin maailmassa voisi velloa loputtomiin, niin kauniisti hän kirjoittaa. Tekee mieli nostaa hattua myös suomentaja Helene Bützowille, jonka ansiosta kieli säilyttää vivahteensa myös suomeksi käännettynä.

Kulttuuri Kirjat Suosittelen