Valintojemme seuraukset eli Mahdolliset maailmat

IMG_8251.JPG

Kävin Kansallisteatterissa pitkästä aikaa lauantaina katsomassa Paavo Westerbergin ohjauksen Mahdolliset maailmat. Suurella näyttämöllä esitetty teos sai ensi-iltansa 17.2., ja se kertoo 45-vuotiaasta ohjaaja-näytelmäkirjailija Antista (Eero Aho), joka jonkinlaisessa keski-iän kriisissä alkaa pohtia ”mahdollisia maailmoja”, eli sitä mihin elämä olisi voinut viedä mikäli joskus olisi tehnyt eri valintoja. Aviokriisi, kipujaan omissa näytelmäteksteissään purkava tytär sekä writer’s blockin kanssa taistelu laukaisevat myllerryksen, jonka tuloksena todellisuus, mahdolliset rinnakkaiset universumit sekä työn alla oleva Strindbergin Kuolemantanssi-klassikkoteos sekoittuvat Antin päässä. Kaikki kulminoituu hetkeen, kun Antti 12-vuotiaana päätti mennä näytelmän koesiintymiseen. Mitä olisi tapahtunut, jos Antti olisi tuona päivänä myöhästynyt metrosta?

Teos haiskahtaa vahvasti omaelämänkerralliselta – kuten näytelmän päähenkilö Antti, ohjaaja Westerberg oli itsekin lapsitähti ja tuli isäksi nuorena. Päähenkilön nimikin on sama kuin Westerbergin omalla aikaisella roolityöllä. Mutta mikäpä siinä, sehän ei sinänsä haittaa. Harmi vain, että samaa teatterin tekemisen tematiikkaa ja omien kipupisteiden purkamista teatterin kautta on käsitelty aiemminkin: itselleni muistiin on jäänyt Q-teatterin vuoden takainen Jotain toista, jossa aihepiiri vielä tuntui uudelta. Nyt se jostain syystä tuntuu käytetyltä sekä vähän itseriittoiselta.

Esitys onkin ensisijaisesti Kansallisteatterin suuren näyttämön sekä lavatekniikan taidonnäyte. Näyttämöä käytetään koko syvyydessään innovatiivisesti, henkilöt katoavat huomaamatta lavan uumeniin ja videostriimi tuo yllättäviä kuvakulmia näkyville näyttämön reunojen ulkopuoleltakin, jopa Rautatientorilta. Monta ainutlaatuisen hienoa kuvaa tai visuaalisesti näyttävää kohtausta pyörii mielessä vielä monta päivää esityksen jälkeenkin. Liki kolmetuntinen esitys jaksaa pitää otteessaan sekavasta juonesta huolimatta, ja jos juonen aukkoja ei ryhdy mielessään täyttämään, voi esitykseen suhtautua ensiluokkaisen näyttämötekniikan tyylipuhtaana esimerkkinä, teatterin ihmeestä lapsenomaisesti nauttien. Katsomon pehmeissä penkeissä muisti taas, miten tärkeää on välillä vain antautua teatterin taian valtaan.

Liput ja näytösajat Kansallisteatterin sivuilta.

Kulttuuri Suosittelen

Lyhytelokuvaa sunnuntai-iltapäivään

IMG_8256.JPG

Lyhytelokuvanäytös järjestettiin Katajanokan Kino K13:ssa.

Edellisessä työpaikassani yhtenä työtehtävistäni oli valita lapsille ja nuorille suunnattuja lyhytdokumenttielokuvia ja koostaa niistä sarjoja. Homma kuulostaa kivalta, mitä se olikin, mutta samalla aika tuskastuttavaa. Lyhytelokuva on nimittäin huikean aliarvostettu elokuvanlaji. Vaikka elokuva kestäisi vain viisitoista minuuttia, sen pitää imaista katsoja mukaansa ensimmäisen parin minuutin kuluessa, jotta sen jaksaa katsoa loppuun asti. Täyspitkälle elokuvalle sen sijaan antaa ainakin sen 15 minuuttia aikaa, ennen kuin sen hylkää. Lyhytelokuvasta onkin pikkuhiljaa tullut itselleni rakas elokuvan muoto: elokuvantekijän tulee varsin lyhyessä ajassa paitsi voittaa katsoja puolelleen, myös lunastaa odotukset. Lyhäreistä toisaalta usein puuttuu henkilöhahmojen taustoitus, ja toisin kuin pitkässä elokuvassa, jossa päähenkilöön tulee yleensä pystyä jollain tavalla samastumaan, lyhärit voivat esitellä absurdeja, taustoittamattomia hetkiä ja niiden päähenkilöt saavatkin jäädä “tuntemattomiksi”, ja etäisiksi. 

Lyhytelokuvaa ei tule kuitenkaan katsottua tarpeeksi: sitä ei pääasiallisesti näe leffateattereissa ja jotenkin ne ainakin itseltäni tuntuvat hukkuvan vaikkapa Yle Areenankin tarjontaan. Suomen elokuvasäätiö tekee kuitenkin hyvää työtä asian eteen: kuukausittain järjestettävät Lyhyesti kerran kuussa -iltapäivät esittelevät kotimaista lyhäriä niin animaation, fiktion kuin dokkarinkin saralta yhden teeman alle kuratoituna. Näytökset ovat maksuttomia ja aulassa tarjoillaan kahvia – kuinka sympaattista! Olin itse ensimmäistä kertaa tapahtumassa viime viikon sunnuntaina, jolloin teemana oli pohjoismainen mielenmaisema. 8 lyhäriä sisältänyt kooste kesti yhteensä 1,5 tuntia, ja leffat olivat sopivan erilaisia ja virkistävän erityylisiä niin keston kuin tyylilajinsakin puolesta. Ohjelmassa oli niin upouutta kuin vanhempaakin elokuvaa, ja nimensä mukaisesti kooste tarjoili aika hyvän vilkaisun suomalaiseen identiteettiin. Seuraavat lyhäri-iltapäivät järjestetään 10.4. (ohjelma julkaistu Facebook-tapahtumassa) ja 11.5. Näytökset järjestetään Katajannokan Kino K13:ssa. Suosittelen vaikka sunnuntaisen iltapäiväkävelyn yhteyteen!

Screen Shot 2016-03-16 at 10.42.47.png

 

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen