Kävin Kansallisteatterissa pitkästä aikaa lauantaina katsomassa Paavo Westerbergin ohjauksen Mahdolliset maailmat. Suurella näyttämöllä esitetty teos sai ensi-iltansa 17.2., ja se kertoo 45-vuotiaasta ohjaaja-näytelmäkirjailija Antista (Eero Aho), joka jonkinlaisessa keski-iän kriisissä alkaa pohtia ”mahdollisia maailmoja”, eli sitä mihin elämä olisi voinut viedä mikäli joskus olisi tehnyt eri valintoja. Aviokriisi, kipujaan omissa näytelmäteksteissään purkava tytär sekä writer’s blockin kanssa taistelu laukaisevat myllerryksen, jonka tuloksena todellisuus, mahdolliset rinnakkaiset universumit sekä työn alla oleva Strindbergin Kuolemantanssi-klassikkoteos sekoittuvat Antin päässä. Kaikki kulminoituu hetkeen, kun Antti 12-vuotiaana päätti mennä näytelmän koesiintymiseen. Mitä olisi tapahtunut, jos Antti olisi tuona päivänä myöhästynyt metrosta?

Teos haiskahtaa vahvasti omaelämänkerralliselta – kuten näytelmän päähenkilö Antti, ohjaaja Westerberg oli itsekin lapsitähti ja tuli isäksi nuorena. Päähenkilön nimikin on sama kuin Westerbergin omalla aikaisella roolityöllä. Mutta mikäpä siinä, sehän ei sinänsä haittaa. Harmi vain, että samaa teatterin tekemisen tematiikkaa ja omien kipupisteiden purkamista teatterin kautta on käsitelty aiemminkin: itselleni muistiin on jäänyt Q-teatterin vuoden takainen Jotain toista, jossa aihepiiri vielä tuntui uudelta. Nyt se jostain syystä tuntuu käytetyltä sekä vähän itseriittoiselta.

Esitys onkin ensisijaisesti Kansallisteatterin suuren näyttämön sekä lavatekniikan taidonnäyte. Näyttämöä käytetään koko syvyydessään innovatiivisesti, henkilöt katoavat huomaamatta lavan uumeniin ja videostriimi tuo yllättäviä kuvakulmia näkyville näyttämön reunojen ulkopuoleltakin, jopa Rautatientorilta. Monta ainutlaatuisen hienoa kuvaa tai visuaalisesti näyttävää kohtausta pyörii mielessä vielä monta päivää esityksen jälkeenkin. Liki kolmetuntinen esitys jaksaa pitää otteessaan sekavasta juonesta huolimatta, ja jos juonen aukkoja ei ryhdy mielessään täyttämään, voi esitykseen suhtautua ensiluokkaisen näyttämötekniikan tyylipuhtaana esimerkkinä, teatterin ihmeestä lapsenomaisesti nauttien. Katsomon pehmeissä penkeissä muisti taas, miten tärkeää on välillä vain antautua teatterin taian valtaan.

Liput ja näytösajat Kansallisteatterin sivuilta.