Kuvanveistäjä Pekka Jylhän näyttely Helsinki Contemporary -galleriassa on joutunut aikamoisen kohun kohteeksi heti avauduttuaan. Näyttelyn puhutuin teos on 3D-tulostettu veistos, jonka lähtökohtana on pakolaiskriisin symboliksi noussut, hukkunut 3-vuotias syyrialaispoika. Taiteilijaa on mm. HS:n kommenttipalstalla syytelty niin opportunismista kuin mauttomuudestakin: onko taiteilija halunnut ratsastaa raflaavalla aiheella. Keskustelu ajautui nopeasti myös suurempaan pakolaiskeskusteluun, mikä on mielestäni tavallaan teoksen kohdalla epäolennaista. Kiinnostavampaa onkin pohtia mikä taiteen tehtävä on: tehdä näkymättömästä näkyvää (kuten eräs keskustelija kommentoi)? Vai kuten taiteilija itse sanoo; varmistaa ettei ikäviä asioita piiloteta tai päästä unohtumaan. 

Näyttelyssä on kohuveistoksen lisäksi kuitenkin paljon muutakin nähtävää. Yleisesti ottaen koko galleriatila on kuin erikoinen valkoinen keidas, kuin uni tai jonkinlainen satumaa. Moniin teoksiin liittyy ikäviä lähtökohtia (kuten HAMin Ai Weiwei-näyttelyssäkin josta kirjoitin hiljattain), mutta jos teoksia tarkastelee puhtaasti esteettisestä näkökulmasta, niistä voi todella nauttia. Teokset ovat valtavan hienoja ja kauniita. Itseäni myös ainakin viehättää ristiriita esteettisesti virheettömän teoksen ja sen karmivan aiheen välillä. 

Turhaa osoittelevuuttakin on ilmassa: teosten nimet ovat välillä liiankin itsestäänselviä tai osoittelevia kuten Charlie Hebdo -iskua kommentoiva Sorrow of a Pen tai Germanwingsin viimevuotista lentoturmaa lähtökohtanaan käyttävä 24.3.2015. Humoristinen ja samalla surullinen yksityiskohta, joka piikittelee yleisöä ja mediaa on älypuhelimen kanssa poseeraava jänis, jonka kanssa voi käydä ottamassa selfien. And They Took Seflies as They Ate Carrots nostaa ainakin itselleni mieleen yleisen selfiekulttuurin lisäksi ne traagiset tapaukset, joissa ohikulkijat ovat pysähtyneet ottamaan valokuvia onnettomuuspaikoilta auttamisen sijaan.

Ainakin itse koin teokset paitsi visuaalisesti vaikuttavina, myös nimenomaan muistutuksena siitä, että tragedioita ei saisi unohtaa. Lisäksi teokset, jotka saavat pohtimaan taiteen merkitystä ja taiteilijan roolia, ovat aina tervetulleita keskustelua herättelemään. Kävimme kätevästi Bulevardilla sijaitsevassa galleriassa kesken työpäivän, parinkymmenen minuutin ”galleriavartilla”. Katkaisi muuten hyvin toimistotyöpäivän, suosittelen!