Pidä nenäliinapaketti lähellä eli Pidä huolta äidistä

PidaHuoltaAidista.jpg

Kuva: Into Kustannus

Kansainväliseksi bestselleriksi noussut Kyung-sook Shinin Pidä huolta äidistä on ihmeellinen kirja monella tavalla. Se kertoo eteläkorealaisen perheen äidistä, joka yllättäen katoaa Soulin metroasemalla. Äitiä etsiessä tämän elämästä ja menneisyydestä paljastuu asioita joita kukaan perheenjäsen ei tiennyt. Kirja saa pohtimaan omaa äitisuhdetta ja äitiyttä ylipäänsä: niitä uhrauksia, mitä äidit tekevät ja niitä salaisuuksia, joita he pitävät pitääkseen lapsensa turvassa ja hyvinvoivina. Tarina kerrotaan vaihtelevista näkökulmista, omaa äitisuhdettaan pohtivat perheen vanhin tytär ja poika, sekä suhdettaan itsestäänselvänä pidettyyn vaimoon potee perheen isä. Asioita monimutkistaa kaiken lisäksi vaihteleva persoonapronominin käyttö. Välillä kertojaääni puhuu itsestään sinä-muodossa, välillä minä- ja hän-muodossa.

Olen jo aiemmin maininnut (mm. Oneiron-tekstini yhteydessä) miten en kirjoissa pidä ”kikkailusta”, sillä siitä tulee se vaikutelma, että juoni ei ole tarpeeksi vahva itsekseen. Tässä kirjassa kikkailu ei haittaa, eikä se edes tunnu kikkailulta. Kieli on korutonta ja kaunista. Suomennetun kirjan pokkariversion kannessa lukee sitaatti ”Tässä kirjassa ei ole yhtään turhaa lausetta”, ja tuskin koskaan olen voinut olla enemmän samaa mieltä.

Kaiken muun päälle kirja tarjoaa todella hienon kurkistuksen korealaiseen elämään ja yhteiskunnan murrokseen. Kirjan aikuiset lapset elävät Soulissa, matkustelevat, kirjoittavat kirjoja ja – eikä mitenkään vähäsimpänä – valitsevat itse puolisonsa. Mutta heidän lapsuudenkotinsa on maalla, missä äidin työ oli jokapäiväistä. Sadonkorjuuta, ruuanlaittoa, riisikakkujen leipomista, jauhojen kantamista. Vuoden kiertoa rytmittävät perinteiset juhlapäivät esi-isien muistopäivästä sadonkorjuuseen, joihin valmistautuminen ja joiden viettäminen ovat tärkeitä rituaaleja. Tekstin lomassa vilisevät perinteisten ruokien nimet. Kertojan käyttäessä sinä-pronominia tuntuu melkein kuin lukijaa itseään puhuteltaisiin: silloin matkaankin itse seuraamaan kimchin valmistusta ja säilömistä.

Kirja on ensimmäinen suomennettu eteläkorealainen romaani, mistä syystä ei lienekään ihme, että kirjan esittelemä maailma tuntui uudelta ja ihmeelliseltä. Ahminkin kirjan nopeasti, noh, sen minkä nyyhkytykseltäni kerkesin. Varsin vieraasta maailmankolkasta huolimatta kirja puhuttelee varsin universaaleita aiheita. Helppolukuinen ja nopea romaani tuo varmasti tunteet pintaan ja antaa ajattelemisen aihetta. Tekeekin mieli soittaa äidille.

kulttuuri kirjat