Recover Laboratory: Sirkuslabyrintti jätevedenpuhdistamossa
Recover Laboratoryn esityspaikkana toimivat HSY:n jätevedenpuhdistamon tunnelit ja luolat Viikissä.
Rakkauteni immersiivistä ja paikkasidonnaista esitystaidetta kohtaan on johtanut minut viime aikoina useisiin melko erikoisiin esityksiin. URB-festarin KoToNA-esitys tapahtui kaartinkaupunkilaisessa yksityiskodissa ilman kenkiä, Juhlaviikkojen ohjelmistoon kuulunut Neuromaani vei Marian sairaalan kerroksiin sairaalakaavussa. Remote Helsingin parhaat palat olivat juuri ne kohdat, kun pääsin kurkistamaan itselleni uusiin ja tuntemattomiin paikkoihin. Vallisaaressa esitetty sirkusteos The Forest Project valitettavasti jäi elokuukiireiden vuoksi näkemättä, mutta ehkä sille tarjoutuu jossain vaiheessa vielä uusi tilaisuus.
Olen ilahtunut siitä, miten pikkuhiljaa taiteentekijät ovat ottaneet erilaisia tiloja haltuunsa, ja promenade theatre -tyyppiset esitykset, joissa yleisö vaeltaa yksin tai laumassa ovat yleistyneet Helsingin kulttuuritarjonnassa. Parhaimmillaan käveleminen ja esityksen kokeminen omassa tahdissa vapauttaa jäykistä teatterikäyttäytymisen normeista, kannustaa yleisön omaan aktiivisuuteen ja ajatteluun ja saattaa tarjota tilaisuuksia hienoille oivalluksille ja itsereflektiolle. Immersiivisyys tai paikkasidonnaisuus ei kuitenkaan saisi olla itsestäänselvyys tai tekosyy heikolle sisällölle. Sen, että esitys tapahtuu jossain hienossa paikassa, ei mielestäni tulisi olla lähtökohta esitykselle eikä tekijöiden tulisi luottaa siihen, että yleisö kokee saaneensa rahoillensa vastinetta sen takia että pääsi lipun hinnalla kävelylle erikoiseen tilaan.
Näiden ajatusten saattelemana matkustin bussilla Viikkiin, jossa Recover Laboratory -niminen sirkustaideperformanssi oli alkamassa Viikin jätevedenpuhdistuslaitoksella. Esittelytekstissä kuvailtiin miten ”maan alle rakennetussa audiovisuaalisessa ja vahvasti kokemuksellisessa labyrintissa katsoja kohtaa nykysirkusperformanssien ja taidekokemusten lisäksi itsensä, ihmisen, yksin.” Suhtauduin iltaan jo valmiiksi hieman varauksella, mutta laitoin jalkaan mukavat kengät sekä valmistauduin kohtaamaan sekä itseni että traumani yläkouluajan vierailulta samaan laitokseen.
Yhteensä yleisöä oli n. 30 ja heti alkuun saimme löyhät ohjeet sekä päällemme huomioliivit, ja sitten meidät jo ohjattiinkin vedenpuhdistamon alla sijaitsevaan luolastoon, ”labyrinttiin”, yksi kerrallaan. Vaikka olen kokenut useita samantyyppisiä esityksiä aiemminkin, on se hetki, kun sinut ohjataan yksin jostain ovesta täysin tuntemattomaan etkä tiedä lainkaan mitä oven toisella puolella on, aina todella kuumottava. Alkushokista toivuttuani aloin kuitenkin nauttia esityksistä ja heittäydyin labyrintin muotoon rakennettuun unenomaiseen maailmaan täysin, vaikka pimeitä käytäviä olikin välistä aika hermostuttavaa kulkea. Jätevedenpuhdistamo tarjosi esitykselle täydelliset tilat: käytävät vaihtelivat kapeista avariin, välillä kävelimme vesisammioiden reunustamia siltoja pitkin, välillä kapeissa portaissa, välillä sysipimeissä käytävissä, ja veden ja koneiden humina ja kolina täydensivät hienosti tilaan rakennettua ääni- ja valomaailmaa. Tasaisin väliajoin reittiä kävellessä vastaan tuli sirkusnumeroita suoraan fantasiamaailmasta, jotka olivat välillä erikoisia, välillä todella kauniita. Jokaisen tilan tunnelma oli myös täysin erilainen, melko pelottavasta rauhalliseen, ja erilaiset videoprojisoinnit sekä nokkelat yksityiskohdat kannustivat yleisöä löytämään itse reittinsä. 90 minuuttia myöhemmin oli helpotus hengittää raitista ilmaa, ja mieli oli pökertynyt. Alkuvarauksistani huolimatta kyseessä oli hienoin promenade theatre -esitys, jonka toistaiseksi olen Helsingissä nähnyt.
Harmillisesti Recover Laboratoryn esityksiin ei ollut lippuja lainkaan, vaan ne arvottiin HSY:n toimesta, ja arvonnat ovat jo loppu. Recover Laboratoryn Facebook-sivuilla kuitenkin luvataan jatkoa esitykselle Suomenlinnan tunneleissa marraskuussa, eli toteutuessaan suosittelen matkaa luolastoihin kaikille!
Ps. Neuromaani on yhä Zodiakin ohjelmistossa, joskin liput ovat ilmeisesti lähes loppuunmyyty. Jos lippu jo löytyy mutta esitys kokematta, suosittelen hylkäämään ”juonen” niin pian kuin uskaltaa, ja nauttimaan teoksen maailmasta vapaasti vaellellen ja jokaisesta ovesta sisään kurkaten.