Shoplifter tuo värit ja ilon Kiasmaan

Lights & Music

Nykytaiteen museo Kiasman vuoden 2019 teema on hyvä elämä. Torstaina avautunut vuoden ensimmäinen näyttely juhlistaa tätä teemaa mitä parhaiten. Viidennessä kerroksessa on islantilaisen taiteilija Shoplifterin eli Hrafnhildur Arnardóttirin näyttely Nervescape VIII, joka valloittaa korkean tilan synteettisillä, värikkäillä hiusmassoilla. Hiuksia voi silittää "kuin ujoa vanhaa mammuttia" (miten sympaattinen vertaus!). Keskellä installaatiota järjestetään kevään mittaan myös kaikenlaista ohjelmaa. Shoplifter toteaa, että "onnelliset ihmiset kohtelevat toisiaan paremmin", ja siksi hän haluaa teoksellaan herättää ilon ja onnen tunteita. Näyttelystä ei voikaan muuta kuin ilahtua, ja Shoplifter on tulevan Venetsian biennaali-edustuksensa ansiosta myös tietysti huippuajankohtainen.

Neljänteen kerrokseen avautui puolestaan Astu lavalle -näyttely, joka on tuonut viiteen huoneeseen erilaisia "osallistavia" taideteoksia, joissa yleisö on pääosassa. Kammoksun osallistavaa taidetta, mutta tässä näyttelyssä osallistuminen on hienovaraista eikä lainkaan pakotettua - ennemminkin kuin leikkiä. Yhteen huoneeseen voi tuoda korjausta kaipaavan vaatteensa korjattavaksi ja jutella samalla korjaajan kanssa, toisessa voi ryhtyä itse taiteilijaksi ja kokeilla alastonmallin piirtämistä (ja kuten lopputuloksesta huomaa, olen luonnonlahjakkuus!). Huoneista jännimmässä yleisö pääsee lavalle: teoksessa on neljät kuulokkeet joista kuuluu taiteilijan ohjeita miten toimia ja ainakin avajaisissa lavalle uskaltautuneet heittäytyivät leikkiin upeasti! (Itse en uskaltanut). 

Nykytaiteessa kommentoidaan usein vakavia ajankohtaisia asioita kuten pakolaisuutta tai sotaa, kuten nykytaiteen toki kuuluukin. Kuitenkin välillä on virkistävää lähteä näyttelystä täysin iloisin mielin - kyllä värit sopivat tällaisen ankean sohjosään keskelle! Uskon, että näyttely on hitti myös perheen pienimpien keskuudessa.

Shoplifter Kiasmassa 15.9. asti, Astu lavalle 18.8. saakka.

Kommentoi