Siivoojan käsikirja on hersyvä ja elämänmakuinen novellikokoelma

Kuulin Lucia Berlinistä ensimmäistä kertaa muistaakseni Pikkuseikkoja-blogin kehuvissa postauksissa. Berlinin suomeksi kahdessa osassa julkaistun novellikokoelman ensimmäinen osa Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia sai kunnian olla kirjavuoteni 2019 ensimmäinen teos – ja olen iloinen, että juuri se oli, sillä novellikokoelma on suorastaan aseistariisuva.

Berlin (1936-2004) oli yhdysvaltalainen kirjailija ja kirjallisuudenopettaja, joka ehti vaiherikkaan elämänsä aikana työskennellä myös mm. puhelinvaihteen hoitajana, siivoojana ja sairaanhoitajana. Hän kamppaili pitkään alkoholismin kanssa, kasvatti neljä poikaa yksinhuoltajana, koki kolme avioliittoa ja muutti suurinpiirtein vuoden välein. Hän ehti kokea ylellista elämää teinivuosinaan ja myöhemmin myös köyhyyttä. Kymmenvuotiaana hänellä todettiin skolioosi, jonka takia hän käytti metallista korsettia, ja elämänsä loppupuolella hän joutui kantamaan aina mukanaan happisäiliötä. Kaikesta tästä Berlinillä kirjoittaa autofiktioon vivahtavissa novelleissaan uskomattoman terävästi, rehellisesti ja elämänmakuisesti. Mukana on runsaasti huumoria, mutta se ei ole haha-huumoria eikä varsinaisesti ehkä mustaakaan huumoria, vaan jotain aivan omantyyppistään, tälläistä elämä on -huumoria. Monet kokoelman novelleista sijoittuvat Meksikoon ja Kaliforniaan, ja hienosti luodut kielikuvat maalaavat käsinkosketeltavan tunnelman – sekä sytyttävät matkakuumeen.

Monet Berlinin lauseet ovat kuin ihania, vinksahtaneita aforismeja, kuten avausnovellissa Angelin pesula: ”Jokainen, joka väittää tietävänsä miltä toisesta tuntuu, on ääliö.” Kesken kappaleen Berlin saattaa vaihtaa aihetta täysin, tai näkökulmaa. Kerronnan kliseet kuten onnelliset loput ovat jossain kaukana – novelleissa voi tuskin koskaan olettaa mitä seuraavaksi tulee käymään.

Alkuperäiskokoelman novelleista 25 on mukana tässä suomennetussa laitoksessa, loput kakkososassa, joka onkin nyt sitten heti saatava käsiin. Suosittelen Berliniin tutustumista kaikille, sillä kuten kirjan johdannossa todetaan: ”Minä en keksi ketään, joka ei haluaisi lukea Lucian novelleja.”