The struggle is real: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Sain vihdoin käsiini syksyn hypetetyimmän teoksen, Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu -romaanin! Kirja on nopealukuinen ja hotkaisin sen parissa päivässä (ehkä siksi kirjan varausjono liikkui huomattavasti nopeammin kuin muiden tällä hetkellä jonottamieni kirjojen).
Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on kuvaus yhdestä helsinkiläisen kolmekymppisen sinkkunaisen vuodesta. Parisuhde on juuri päättynyt, ura ei ole kovinkaan lennokas, rahat eivät riitä, jotain pitäisi tehdä, jonkin pitäisi muuttua. Ehkä matka New Yorkiin ratkaisee asian? Ehkä Tinderissä kohdattu Niilo onkin juuri se oikea? Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu?
Kyseessä ei ole varsinainen kasvukertomus, koska kasvua vuoden aikana ei ehdi juurikaan tapahtua: sen sijaan kirja on täydellinen snapshot nykypäivän (lue= someajan) naisen elämään. Luvut ovat lyhyitä ja usein yhden luvun aiheena on joku yksi kohtaaminen, ilmiö tai ajatus, ja monet tilanteet muistuttavat meemejä. Mielikuvaan saattaa vaikuttaa sekin, että seuraan Savonlahtea Instagramissa, ja hänen storynsa on täynnä erilaisia meemejä ja lyhyitä, samanlaisella lakonisen sarkastisella huumorilla höystettyjä videoita kuin millä kirjakin on kirjoitettu. Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on siis ehdottomasti ns. aikansa tuote.
On olemassa ns. suuria teoksia, ja sitten on pieniä teoksia. Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on ehdottomasti jälkimmäinen. Se kuvaa tarkalla otteella sellaisia arkipäivän asioita, joista ”suurissa teoksissa” ei mainita mitään. Kuten miten jokainen todellakin tietää oman lähikauppansa valikoiman, ja sen, jos jotain lempituotettaan varten pitääkin mennä johonkin toiseen kauppaan – oli se sitten sipsit, kuten kirjan tapauksessa, tai joku muu herkku. Miten sinkkuna ollessaan kodin yksinkertaiset askareet kuten naulakon kiinnittäminen tuppaavat venymään koska pitäisi kutsua paikalle joku tuttu mies hoitamaan asian. (Okei, moni sinkku osaa hyvin hoitaa nämä asiat itse, mutta minä en osaa.) Miten oikeasti vaatekaapissa voi olla vaatteita, jotka ovat jotain vähän hankalaa materiaalia, kuten silkkiä, ja siksi niiden käyttämistä välttelee, koska pelkää että ne joutuu pesemään, eikä yhtä silkkipaitaa ole mitään järkeä pestä yksinään, vaan pitäisi olla monta muutakin silkkivaatetta jotta koneen saisi täyteen. Miten Helsinki on valtavan pieni kaupunki ja miten kaduilla törmää jatkuvasti tyyppeihin joita kuvailee määreillä ”Tinder-Kimmo” tai ”se tyyppi jonka kanssa pussailin Oopperassa vuonna 2003” tai ”se tyyppi joka ghostasi minut kolmien treffien jälkeen ja sitten kuukautta myöhemmin ilmoitti tekstarilla seurustelevansa. Olemme kuitenkin nykyisin Linkedin-kontakteja”. The struggle is real: miksei näistä asioista siis puhuta enempää?
Ylipäänsä kirja kertoo asioista, joita ei oikein saisi sanoa ääneen. Ei saisi sanoa, että elämä on tylsää, tai että töissä on tylsää – ruuhkavuosikiirepuhe on vallitseva diskurssi. Itsekin aina ensimmäisenä kun joku kysyy, mitä kuuluu, vastaan että ”Ihan hyvää, on ollut aika kiire”, vaikkei olisikaan ollut mikään erityinen kiire. Kiire sanana vaan jotenkin liittyy siihen, että menee hyvin – vaikka minulla menee ihan hyvin kiireettömänäkin. Välillä, tai aika useinkin oikeastaan, elämä on tavallista harmaata putkea, mutta sitä ei saisi näyttää. Siksi onkin niin tärkeää, että tämä kirja on kirjoitettu.
Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on nopealukuinen, hauska, terävä, samastuttava ja vähän surullinen. Päähenkilön saamattomuus ja ”näköalattomuus” varmasti jakavat mielipiteitä, mutta itse koen tärkeäksi sen, että vaihteeksi kuvataan sitä, miten jatkuvat epäonnistumiset lamaannuttavat ja suorastaan kannustavat jäämään sänkyyn. Ettei jokainen tarina ole sitä samaa ”vaikeuksien kautta voittoon” -narratiivia, jota useimmissa kirjoissa ja medioissakin kerrataan.
Sisko myös kirjoittaa aiheeseen liittyviä mahtavia kolumneja Hesariin.