Viikko elokuvissa
Haltuuni oli sattuneesta syystä päätynyt kasa Finnkinon vapaalippuja, jotka olivat helmikuun lopussa vanhentumassa. Liputhan oli käytettävä, joten vietin kuukauden viimeiset lomapäivät pitkälti elokuvateatterin penkissä.
The Revenant (traileri)
Oscar-ehdokkuuksilla kuormitettu elokuva on tietysti jo valmiiksi ladattu odotuksilla, joita voi olla vaikea lunastaa. The Revenantin kohdalla kehuja ja ehdokkuuksia on mielestäni jopa hankala ymmärtää. AIVAN LIIAN PITKÄ elokuva on oikeastaan aika perinteinen kostotarina, toki älyttömän kauniisti kuvattu ja luontokuvauksena verraton (ja Leonardo DiCaprion ja karhun painikohtaus on karmeudessaan hieno ja ainutlaatuinen). Mutta, elokuvan alkuasetelman pohjustamiseen kuluu alle puoli tuntia, ja loppuratkaisuun toinen vastaava, ja välille mahtuva 1,5 tuntia on yksinkertaisesti pelkkiä ojasta allikkoon tilanteita. Karhun raatelusta pahasti loukkaantunut DiCaprio taistelee tietään metsien ja jokien läpi, ja joka kulman takana odottaa ikävä yllätys; lumimyrsky, intiaanijoukko, vihamieliset ranskalaiset. Joka tapauksessa jokin on kaiken aikaa vialla, ja sitä on tosi puuduttavaa katsella. Kaiken lisäksi vammoistaan tokkurainen DiCaprio vähän väliä näkee kuolleen vaimonsa typerissä unikohtauksissa. DiCaprio on tietysti loistava näyttelijä, ja mikäli elokuvan kestosta olisi saanut edes puoli tuntia pois, olisin jo varmasti tykännyt enemmän.
Takaisin pintaan (traileri)
Kotimainen dokumenttielokuva Takaisin pintaan sai ensi-iltansa DocPoint-festivaalilla tammikuussa, jolloin se jäi luonnollisesti muiden kiireiden vuoksi näkemättä. Sukellusjännäri oli kuitenkin pakko nähdä: niin kuumottava lähtökohta oli. Elokuva kertoo Norjan luolasukellusonnettomuudessa menehtyneiden sukeltajien ruumiiden luvattomasta pelastusoperaatiosta. Leffaa seuraa kuin jännityselokuvaa, jossa ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Kuvamateriaali vie syvälle vedenalaisiin luoliin, ja hieman ahtaanpaikankammoisena päällimmäinen tunne oli monessa kohtaa epäusko sukellusharrastusta kohtaan: ”miksi ihmeessä joku haluaisi tuonne?”. Samanaikaisesti koskettava ja ahdistava tarina on kauniisti ja hyvällä maulla tehty ja kuvattu. Elokuvan sydän ovat onnettomuudesta selvinneet, pelastusoperaatioon lähtevät sukeltajat, jotka koruttomasti ja suomalaisen vähäeleiseen tapaan kertovat tunteistaan sekä suhtautumisestaan sukeltamiseen, suruun sekä menetykseen.
Deadpool (traileri)
”Erilaiseksi supersankarileffaksi” kuvailtu Deadpool oli juuri sitä mitä lupasikin: virkistävä, hauska, välillä räävitönkin supersankarielokuva. Leffassa eräänlaisen palkkasoturin hommiin päätynyt Wade Wilson (Ryan Reynolds) saa julman ihmiskokeen tuloksena yli-inhimilliset parantumisen voimat, mutta ruhjoutuu samalla niin pahasti, että päätyy kehittämään itselleen spandexasuisen alter egon, Deadpoolin. Lajityypissään ilmeisesti poikkeuksellisen halvalla tehty elokuva pelaa supertähtien ja näyttävien räjähdysten ja muiden erikoistehosteiden sijaan verbaalisella kikkailulla sekä populaarikulttuurille (usein myös muille Marvel-leffoille) irvailulla, mikä ainakin itseäni naurattaa aina. Vielä usean päivän jälkeenkin moni leffan vitsi naurattaa – esimerkiksi Deadpoolin katkaistun käden tilalle kasvava ”vauvakäsi”. Mannaa Marvel-leffojen ystäville, ja takuuviihteestä nauttii varmasti moni muukin.
How to be single (traileri)
Viimeiseksi päädyin lauantai-iltana tyttöporukalla katsomaan mitä tyypillisintä tyttöleffaa: How to be singleä. Elokuvan alussa koko elämänsä seurustelusuhteissa viettänyt Alice päättää pistää nykyisen suhteensa ”katkolle” oppiakseen tuntemaan itsensä, ja loppuelokuvan Alice opettelee olemaan sinkku, pääasiassa räävittömän työkaverinsa Robinin (Rebel Wilson -parka, joka tuntuu esittävän kaikissa elokuvissaan samaa hahmoa) avulla. Sivuhahmoina esitellään joukko sinkkuja, jotka kaikki suhtautuvat sinkkuuteensa eri tavalla, kuten Alicen työnarkomaani lääkäri-sisko, joka on niin varma suhteiden epäonnistumisesta, ettei tahdo antaa niille mahdollisuutta lainkaan, tai kantakuppilan baarimikko Tom, joka on katkaissut kotoaan veden, jotteivät naiset jäisi aamiaiselle. Leffa on selkeästi tarkoitettu voimaannuttavaksi tyttöleffaksi ja sen opetus käskee nauttimaan ajasta yksin kun voi lähteä vaeltamaan spontaanisti (koska seurustellessa ei voi?). Jostain syystä homma ei kuitenkaan toimi: vitsit eivät pääasiassa naurata (paitsi Rebel Wilson, joka on oikeasti hauska), ja kuten usein puolentoista vuoden aikajanaa tiivistäessä, juoneen jää aukkoja ja hahmoihin ei samaistu.
Joy (traileri)
Näin myös toissaviikolla Jennifer Lawrencen tähdittämän Joyn, joka huonoudellaan ei ansaitse omaa blogipostausta, mutta maininnan ehkä tässä yhteydessä. Outo, sekava ja hieman tylsä elämänkertaelokuva, jossa parasta on tietysti ihana Jennifer – mutta hänen faneilleen suosittelen mieluummin jopa Nälkäpeliä.
Kiitos tästä viikosta Finnkino – seuraavaksi taidan nähdä näin paljon elokuvia lyhyen ajan sisällä vasta jollain kevään leffafestareista, esim. maaliskuun lopun Season Film Festivalilla, joka julkistaa ohjelmistonsa 10.3.