Säännöllisten elämäntapojen arvo

Hyvä, seesteinen ja energinen olo on itsestäänselvyys, kunnes sen menettää.

Olen elänyt supernaisen elämää viime kesästä lähtien, jolloin maitotuotteet ja viljat jäivät lopullisesti pois. Aloin myös priorisoimaan unta, sillä vihdoin ymmärsin sen merkityksen kaikkeen. Levänneet keho ja pää ovat kaiken perusta. Syksystä alken rasvan käyttö on lisääntynyt kuukausi kuukaudelta, enkä ole sen koommin kärsinyt väsymyksestä, velttoudesta, motivaation puutteesta saati aivosumusta.

Kunnes yksi päivä poissa raiteilta muuttaakin kaiken.

Vietin kuluvan viikon hektisen tiistain Helsingissä tapaamisten merkeissä, ja kello 5:30 herätyksen vuoksi edellisen yön uni jäi vajavaiseksi. Tekosyy. Olisin voinut mennä aikaisemmin nukkumaan. Pyrin aamulla syömään proteiini- ja rasvapitoisen aamiaisen, sillä tulevan päivän syömiskuviot olivat vähän vielä auki, mutta en sitten siitä huolimatta pakannut eväitä mukaan? Päivä oli suht tiukkaan aikataulutettu ympäri kaupunkia ja kahvia kului paljon. Yhteenkään kuppiin en jostain syystä lisännyt hyvää energianlähdettä kookosöljyä, vaikka kannan sitä laukussani kaikkialle. Päivällä söin salaatin, johon valitsin mahdollisimman paljon proteiinia, ja pyysin extra-kaadon oliiviöljyä. Olin ottanut mukaani MSM:llä ja glutamiinilla terästetyn vesipullon, jonka olin juonut loppuun jo aamupäivällä. Olisin voinut moneen otteeseen täyttää pullon päivän aikana, mutten sitä tehnyt. Vaikka tapaamiltani ihmisiltä sainkin hurjan paljon henkistä energiaa, ei ihminen elä pelkällä pyhällä hengellä. Paluulautassa mieli oli kirkas (kiitos puhtaan reishin, jota pääsin päivällä nauttimaan) mutta kroppaa särki.

Tänään eletään torstaita, ja tiistain vahinkoja korjataan yhä. Oloni on yhä ihan kaamea. Väsyttää. Ei huvita. Hirveä nälkä koko ajan. Janottaa. Kroppa ei ole palautunut maanantain salitreenin jäljiltä. Menin tuntia liian aikaisin luennolle, oho. Motivaatio kaikkeen puuttuu, kämppä on levällään, ei jaksa siivota. Olo on jotain krapulan ja alkavan flunssan väliltä. Voisin kuvitella, että tältä tuntuu silloin kun kilpirauhanen posahtaa. Mutta tiedän ihan itse omilla toimillani olevani syyllinen omaan kamalaan olotilaani.

Liian vähän vettä.
Liian vähän suolaa.
Liian vähän rasvaa.
Liian vähän ruokaa, proteiinia, marjoja, vihreää.
Liian vähän unta.

Kaikki olisi ollut korjattavissa ihan pienillä kevätjuhlaliikkeillä.

Vaikka olen elänyt tasapainoisesti ja säännöllisillä elämäntavoilla, en aina muista, ettei  hyvä oloni olekaan itsestäänselvyys. Sen eteen pitää oikeasti tehdä vähän töitäkin. Koen sisäistäneeni omat elämäntapani, enkä suorita terveyttä, mutta päivinä, jolloin oma arki poikkeaa tutusta ja turvallisesta rutiinista, täytyy kiinnittää säännöllisyyteen erityisen paljon huomiota. Muistuttaa itseään juomaan, syömään, lepäämään.  Ei se kroppa toimi niin, että kaikki tavat ovat edes yhden päivän ihan retuperällä. Vaurioiden korjaamiseen menee aina enemmän aikaa, kuin niiden tekemiseen, joten asiaa kannattaa ihan oikeasti miettiä järjellä.

Pieniä pilkahduksi takaisin energiseen vanhaan Cherryyn huomattiin heti, kun aloitin tekemään asian eteen jotain. Purkki kookosvettä nesteytykseen, ensihätään. Kookosöljyä kropan energiaksi. Sienibuusteri nupille kahvin kera. Tänään aikaisin nukkumaan. Kyllä tästä vielä noustaan!

Pitäkää huoli itsestänne! Erityisesti silloin, kun arki muuttuu.