Kuinkas sitten kävikään 2/2
No sittempä kävi niin, että päätin tosissani levätä.
Lisäravinnearsenaali käyttöön, erityisesti B5-vitamiini. Merisuolavettä aamuisin. Mankkua, C-vitamiinia, laadukasta kalaöljyä. Adaptogeenisiä sieniä. Aikaisin nukkumaan, kaikki ylimääräinen sähellys minimiin ja päikkäreille aika kuin vain pystyi. Maltillista hiilaritankkausta ja positiivisia ajatuksia. Hengittelyä.
Siitä se sitten alkoi olo pikkuhiljaa kohentua. Ensin paranivat yöunet ja niiden myötä luonnollisesti kaikki muukin. Oli huippufiilis herätä ensimmäisen kokonaisen yön jälkeen ja huomata, etten ollut säpsähtänyt hereille kertaakaan koko yönä! Elämän pienet ilot.
Suunnitelmissa oli alunperin, että viikon-kahden päästä olen varmasti jälleen treenikunnossa. Lopulta siihen meni yli kaksi kuukautta. Välillä hieman arvelutti, jäänkö tällaiseksi vässykkäzombieksi koko loppuelämäkseni, ja millaista lopullista damagea olenkaan sisuskaluissani saanut aikaiseksi! Ei se vaivannut, ettenkö pääsisi enää ikinä treenaamaan, vaan se, että helpottaisi kummasti elämää, jos vain pysyisin edes hereillä.
Treenilevon aikana en muistaakseni kaivannut salille kertaakaan. Saatoin kyllä miettiä, josko ensi viikolla jo voisin tehdä paluun, mutta missää vaiheessa minulle ei tullut tarvetta päästä reenaamaan. Kävi oikeastaan juuri päin vastoin. Kun vihdoin aloin olla kunnossa, piti salipaluusta käydä jopa vähän ryhtikeskustelua itseni kanssa. Nääh, huomenna vasta. Josko ensi viikolla sitten kuitenkin.
Kun ensimmäinen treenikerta lopulta koitti, se lähinnä vain harmitti, ärsytti, kiukutti. Sävelsin kolme liikettä ja lähtin jo alle puolen tunnin sisään kotiin. Riittäkööt paluuksi. Totaalisen treenitauon aikana leuat putosivat kahdeksasta kappaleesta yhteen. 15 dippiä telineessä on muisto vain, sillä nyt yksikin tuottaa tuskaa. Mavessa 40 kiloa tuntui sadalta, ja kyykyssä riitti pelkkä tanko. Penkin tuntuma lähti täysin; minulla ei ollut enää mitään käsitystä siitä, onko 35 tai 40 kiloa paljon vai vähän? Muistaakseni Ennen Ylikuntoa (EY.) aloin vasta kaipaamaan varmistajaa, kun menin viidenkympin yli, mutt nyt pidin huolen, että kaveri seisoi takani ihan koko ajan, vaikka tangossa oli vain päälle 30 kiloa.
Mutta sen sijaan, että harmittelen, mitä kaikkea menetin, yritän keskittyä siihen, mitä kaikkea sain!
Joudun käymään yhä aikamoista kamppailua itseni kanssa, jotta pystyn maltilla suhtautumaan treeniin. Olen tehnyt tiettyjä uusia raameja itselleni, joiden pohjana toimii juuri oikeaan aikaan tullut ylikunto. Kiitos siis tästäkin kokemuksesta, elämä, ilman tätä pysähdystä olisi voinut käydä vielä hassummin, vaikkeivat metaboliset sairaudet paljon nauratakaan.
Tästä lähtien:
- Kolme treenikertaa viikkoon riittää. Sen yli ei toistaiseksi mennä. Ei, vaikka miten tekisi mieli.
- Mikäli tuntuu siltä, etten viime kerrasta ole palautunut, jätän menemättä, ja menen vaikka huomenna. Tai ylihuomenna. Kehitys ei todellakaan pysähdy siihen, päinvastoin.
- Aina ei tarvitse vetää äärimmilleen. Treeni on hyvä, vaikkei joka kerta lähdekään taju.
- Lepoa. Lepoa. Lepoa. Lihas kasvaa levossa.
Mitä kaikkea sitten sain Jälkeen Ylikunnon (JY.)?
Hermotus lienee palautunut, koska tuntuma oli pikkupainoissa aivan erilainen, kuin mitä se oli edes EY. isojen rautojen aikaan. Alan tästä lähtien keskittyä todellakin ennemmin tuntumaan, kuin siihen, paljonko malmia tänään voin lisätä tankoon. Missä se liike tuntuu ja miltä, on paljon tärkeämpää, kuin jatkuva progressiivinen nousu, kiukulla ja kamalalla väännöllä.
Vatsalihakset tehdään keittiössä piti jälleen paikkaansa. En kokenut kropassani yli kahden kuukauden totaaliliikkumattomuuden jälkeen muutosta huonompaan. Toki lihaspaineet ovat kadonneet, mutta atleettinen olemus pysyi yllä, ilman ponnistelua, tai syömisen seurantaa. Niin se vaan on, että paleo on mun juttu. En käynyt vaa’alla, kuin ihan vaan mielenkiinnosta kerran, ja paino oli pudonnut X määrän. Lihasten nesteistä se toki kaikki lähti. Korkeaproteiininen ja -rasvainen, maidoton, viljaton ruokavalio, tai siis minulle ihan normaali syöminen, piti huolen siitä, että ”pudotettavia kesäkiloja” ei kertynyt. Olomuoto olisi varmasti toinen leivän mussuttamisella ja maitorahkalla.