En edelleenkään tee omasta tavastani syödä minkäänlaista numeroa, mutta silti se ajoittain herättää uusissa tuttavissani ihmetystä. Eiks toi ole kamalan vaikeeta? on lause, johon säännöllisin väliajoin törmään. Ei se ole vaikeaa, edes reissussa.

Matkasin kesän alussa työmatkalle Maltalle, ja jotta olisin vatsa täynnä, hyvällä mielellä ja normaali skarppi itseni reissussakin, tein muutaman ennakoivan peliliikkeen eväiden suhteen ennen matkaa. 

Malta! Such a lovely Rock!

Lento lähti aamulla 6:00 ja oli perillä Maltalla puolen päivän aikaan. Kuten yleensäkin niinä päivinä, jolloin en ole varma, milloin seuraavan kerran saan taas ruokaa, aloitan päiväni rasvatankkauksella. Rasva pitää ehdottomasti parhaiten nälkääni poissa, koska sitä kroppani käyttää hitaimmin ravinnokseen, ja myös aivot tykkää. Reissupäivänä tämä tankkaus tarkoitti neljää kananmunaa ja paketillista pekonia voissa paistettuna, sekä bulletproof-kahvia, johon oli blendattuna muutama ruokalusikallinen voita. Vaikka kaikki edellämainittu herkkuruokaani olikin, eivät ne kovin kevyesti uponneet vatsaan kello 4:15, joka ei todellakaan ole minulle normaali aamupala-aika.

Ensimmäisellä lennolla Tallinna-Frankfurt koneessa tarjottiin juustolla kuorrutettu vehnäleipä, josta kieltäydyin kohteliaasti. Reitillä Frankfurt-Malta jaettiin puolestaan vehnämuffinssi hillotäytteellä. Olin kuitenkin varautunut siihen, ettei lennoilla tarjota mitään ravinnoksi sopivaa,  joten napostelin konekahvin kyytipoikana raakasuklaata (OMBAR -lemon & green tea). Nälkä ei ollut vieläkään, siinä kello kymmenen aikaan, mutta suklaa ja kahvi nyt toimii ja maistuu aina. Olin pakannut käsimatkatavaroihini myös kookosöljyä, mutta tällä kertaa yllättävän hyvä pahvimukilentokonekahvi upposi mustana.

 Kohteessa alkoi heti täysi työrähinä, kunnes vasta noin kello 15:00 pääsin syömään. Aamupalasta oli tähän mennessä kulunut 11 tuntia, mutta missään kohtaa en ollut tuntenut nälkää, eikä vielä kolmeltakaan ollut hätä safkan suhteen, kiitos aamurasvan. Koska en ollut edelleenkään varma loppuillan ruokakuvioista, pelasin varman päälle Hard Rock Cafén ribseillä ja salaatilla. Varsin kelpo setti, vaikkakin vähärasvainen ja muutenkin aika pieni.

Iltapäivällä hotellille saavuttuani oli aika tutustua paikalliseen ruokakauppatarjontaan ja keräillä eväitä loppuviikolle. Ja mikä iloinen yllätys minua lähikaupassa odottikaan: Kerrygoldia, yhtä maailman parhaimmista voista, hyllykaupalla! Hotellin lähikauppa (Park Tower Supermarket, St. Julians) yllätti muutenkin positiivisesti, ja Kerrygoldin lisäksi hyllystä löytyi kookosvettä, hinta noin neljä euroa litralta. Mieluisa yllätys Maltan helteisiin. Kauppakassit painoivat tonneja palatessani hotellille, mutta iloitsin siitä, miten vaivattomasti oikeaa ruokaa pystyy syömään missä päin maailmaan tahansa. 

Kauppareissun jälkeen testasin hotellin salin, joka yllätti toimivuudellaan. Sovelletun yläkroppatreenin sai tehtyä vaivattomasti, ja tarkoitukseni olikin oikeasti saada vain härkänen pumppi päälle seuraavan päivän katamaraanijuhliin 😉 Salin päälle mukaan pakatut annospalkkarit ja parvekkeelle nauttimaan illallinen. Kookosvettä nesteytykseen, luomupäärynäpyreetä hiilareiksi ja älyttömän herkulliset, lisäaineettomat lihapullerot proteiiniosastoon. Ruoan lämmitysmahdollisuutta minulla ei ollut, joten pullat ja soosi naamaan kylmänä -toimi!

Yhdestäkään hotelliaamupalasta en ottanut kuvaa -kananmunat ja pekoni lienevät kaikille tuttuja! Viiden tähden Le Meridienin brekulta löytyi kaikkea paleota, paitsi voita -se oli korvattu 60% rasvaseoksella. Omaa kookosöljyä en aamupalasaliin siitä huolimatta kantanut. Munakaskokki yritti joka aamua tarjota minulle naisellista kahden munan annosta, mutta itsepintaisesti pyysin aina neljä munaa, kiitos. Viimeisenä aamuna koukkasin myös samppanja-coolerin kautta, mutta lasista jäi yli puolet juomatta, sillä ei vaan tehnyt mieli (ja kyseessä oli kuitenkin ilmainen samppanja, hei haloo?? sanoisi vanha minä). Pyrin aamupaloilla syömään paljon rasvaa ja proteiinia, sillä koskaan en tiennyt, milloin seuraava mahdollisuus ruokailuun olisi. Kannoin käsilaukussa myös koko ajan pientä evästä, mikäli ateriavälit olisivat venyneet kohtuuttomiksi. Ravintoloista sai kuitenkin aina lihaa ja salaattia, jonka kuorrutin oliiviöljyllä. Toimistolla välipalakahviin lusikka kookosöljyä ja vähän raakasuklaata. Kourallinen pähkinöitä. Proteiinijuoma. Ei ollut nälkä.

Kaikenkaikkiaan neljän päivän matkallani oli koko ajan kylläinen, en saanut nälkäkiukkua tai voipunut missään vaiheessa -kiitos etukäteen mietityn ruokahuollon. En omasta mielestäni nähnyt tippaakaan  vaivaa eväiden kanssa. Eivät paljoa paina ja kevenevät sitä mukaaan, kun niitä luukusta alasta lappaa. Varsinkin beef jerkyt osoittautuivat loistavaksi ruoaksi lennoille helppoutensa ansiosta, sillä paluulennolla tarjottiin jälleen moskaa: tuorejuustoa ja korppuja sekä kolmioleipää. Voit arvata, että päädyin jälleen kahviin ja raakasuklaaseen.

Mitä siis pakkasin mukaan?

• Liotettuja ja kuivattuja luomumanteleita
• Lisäaineetonta beef jerkyä (eivät maksa Virossa läheskään niin paljon kuin Suomessa)
• Itsekuivattua salamia
• Kookosöljyä napaan sekä ulkoisesti että sisäisesti
• Tummaa raakasuklaata ja raakapatukoita (jälkimmäiset eivät olleet herkkua)
• Heraproteiinia
• Laadukasta suolaa
• Magnesium-hiutaleita

Mankun ja suolan ansiosta neste imeytyi hyvin, eikä valvomisesta, kuumuudesta ja epäsäännöllisestä syömisestä huolimatta olo ollut missään vaiheessa väsynyt saati turvonnut, kuten voisi kuvitella. Taputin itseäni olalle, kun viimeisenä iltana merenrantabileiden, skumpan, pienten coktail-palojen ja koko illan korkkareillatanssimisen jälkeen pääsin vihdoin aamuyöstä hotellille ja sain huljauttaa sekä kookosvettä, suolaa että proteiinijuomaa naamariin. Ilman eväitä olo olisi ollut  aamulla varmasti sekä krapulainen että voipunut.