Post-traditionaalinen yhteiskunta

..ja ihmissuhteiden jatkuva pohdinta.

Koulutöitä tahkotessa silmiin osui jonkun luennon muistiinpanoista alariviltä yhteenveto post-traditionaalisesta yhteiskunnasta, traditioiden hylkäämisestä ja ihmissuhteiden jatkuvasta pohdinnasta. Muistin, kuinka luennoitsija kehotti ajattelemaan, kuinka valtavan osan käytämme ajastamme ihmissuhteiden miettimiseen, analysointiin ja teoriointiin. Oikeasti.

Siellä missä kaksi tai useampi naista viettää aikaa samassa tilassa, jutut ajautuvat ennemmin tai myöhemmin erilaisten suhteiden analysointiin. Aina jollakulla on ongelmallinen suhde äitiin, siskoon, avopuolisoon, eksään tai sen hetken dial-a-dickiin. Ja jos ihme onkin sattunut, ja kaikki on kohdallaan, aletaan ihmettelemään kuinka näin onnellisesti onkaan käynyt. Eivätkä miehet jää paljoa huonommaksi, viimeistään saunan lauteilla parin kaljan jälkeen aletaan avautumaan. Eikä tämä ole arvaus.

Tunnustaudun myös yksin märehtijäksi. Useamman kerran telkka jää huutamaan yksin, tai kirja putoaa syliin, kun jään tuijottamaan seinää ja miettimään Miksi. Miksi se aina soittaa vaikkei sitä koskaan näy, miksi se sanoo tykkäävänsä vaikka kaikki teot osoittavat jotain muuta, miksi lähdin taas treffeille miehen kanssa joka ei edes kiinnosta, miksi mulla on jatkuva koti-ikävä. Miksi.

Henkisen räppisiskoni kanssa kehitimme kerrattain Miksi-kysymysten vähentämiseksi Alkaisinko Parisuhteeseen-kaavakepohjan. Käytyämme läpi useampia huonosti päättyneitä parisuhdeyritelmiämme, päädyimme ratkaisuun jossa on kysymyksiä alkaen perustiedoista, jatkuen Kyllä-Ei-kysymyksillä päätyen avoimiin vastauksiin. Kaavakkeessa tarkistettaisiin muunmuassa mahdollisen kumppanin perhesuhteet, musiikkimaku, ruokailutottumukset, skitsot eksät, unelmat, rahatilanne ja ystäväpiiri. Vastaukset pisteytettäisiin, ja arvosana-asteikko olisi yhdestä viiteen. Vitosella lohkeaisi vaikka välittömästi, nelonen olisi potentiaalinen deitti ja kolmoset arkistoitaisiin ehkä-mappiin. Kahden pisteen kundit voisi jakaa kavereille, ja ykköset suoraan hylsyyn. Jatkokehittelyn arvoinen idea sinkkutytöille, eikö?

Suhteiden jämiä läpikäydessä aloin myös pohtimaan syitä parisuhteille, deittailulle ja ihastumiselle. Mikä saa pulssin kiihtymään toista ajatellessakin ja polvet veteläksi kohdatessa, kun unelmien kandidaatti ei saa aikaan edes yhtä rikkosiipistä perhosta vatsanpohjaan? Tutkimukset puhuvat tuoksuista, feromoneista, hormoneista ja oidipaalikomplekseista. Varmasti pohjansa kullakin teorialla, ja kaikella osansa, mutta uskon silti Hetkeen. Hetkellä tarkoitan paitsi konkreettista tapaamishetkeä myös kulloistakin elämäntilannetta. Jos työnteko on elämän tarkoitus, mies samoista ympyröistä on varmasti vetovoimaisempi kuin megahottis tapahengailija kallion kapakoista. Taas kesäsäillä terassilla notkuessa ei oikein sytyttäisi yrittää väsätä treffejä työnarkomaanin konttorirotan kanssa. Toisaalta itse tunnustaudun ongelmien etsijäksi, rakastan haasteita. Tapailin koko kesän yksilöä, jonka kanssa tapaamiset päätyivät kerta toisensa jälkeen molemminpuoliseen kuittailuun, väittelyyn ja jopa suoranaiseen vittuiluun. Tämä persoona saa pinnani kiristymään edelleen jo ajattelun tasolla, ja joka kerta saadessani häneltä puhelun tai viestin adrenaliinitaso nousee maksimiin. Ei perhosia, ei ihastumisia, vain haastetta ja hyvää seuraa. Siistiä.

Kommentit (2)
  1. Nimenomaan, eikä riittänyt blogikaan, vaan blogin pohdintoja ruodittiin vielä yliopiston ruokalassa. Naisetko ylianalysoisi, eikä! ;D Miksi, oi miksi.

  2. Anna Blue Eyes
    12.11.2012, 16:57

    Totta! Ja sitä pohdintaa ei saada purettua ystävien kesken tai yksin seinää tuijottamalla, vaan se jatkuu vielä blogeissa 😉 Kotipsykologin analyysit jatkuvat loputtomasti, aina kun johonkin saadaan jokin vastaus tai teoria, voidaan kysyä uudestaan ”Miksi?”.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *