Post-traditionaalinen yhteiskunta

..ja ihmissuhteiden jatkuva pohdinta.

Koulutöitä tahkotessa silmiin osui jonkun luennon muistiinpanoista alariviltä yhteenveto post-traditionaalisesta yhteiskunnasta, traditioiden hylkäämisestä ja ihmissuhteiden jatkuvasta pohdinnasta. Muistin, kuinka luennoitsija kehotti ajattelemaan, kuinka valtavan osan käytämme ajastamme ihmissuhteiden miettimiseen, analysointiin ja teoriointiin. Oikeasti.

Siellä missä kaksi tai useampi naista viettää aikaa samassa tilassa, jutut ajautuvat ennemmin tai myöhemmin erilaisten suhteiden analysointiin. Aina jollakulla on ongelmallinen suhde äitiin, siskoon, avopuolisoon, eksään tai sen hetken dial-a-dickiin. Ja jos ihme onkin sattunut, ja kaikki on kohdallaan, aletaan ihmettelemään kuinka näin onnellisesti onkaan käynyt. Eivätkä miehet jää paljoa huonommaksi, viimeistään saunan lauteilla parin kaljan jälkeen aletaan avautumaan. Eikä tämä ole arvaus.

Tunnustaudun myös yksin märehtijäksi. Useamman kerran telkka jää huutamaan yksin, tai kirja putoaa syliin, kun jään tuijottamaan seinää ja miettimään Miksi. Miksi se aina soittaa vaikkei sitä koskaan näy, miksi se sanoo tykkäävänsä vaikka kaikki teot osoittavat jotain muuta, miksi lähdin taas treffeille miehen kanssa joka ei edes kiinnosta, miksi mulla on jatkuva koti-ikävä. Miksi.

Henkisen räppisiskoni kanssa kehitimme kerrattain Miksi-kysymysten vähentämiseksi Alkaisinko Parisuhteeseen-kaavakepohjan. Käytyämme läpi useampia huonosti päättyneitä parisuhdeyritelmiämme, päädyimme ratkaisuun jossa on kysymyksiä alkaen perustiedoista, jatkuen Kyllä-Ei-kysymyksillä päätyen avoimiin vastauksiin. Kaavakkeessa tarkistettaisiin muunmuassa mahdollisen kumppanin perhesuhteet, musiikkimaku, ruokailutottumukset, skitsot eksät, unelmat, rahatilanne ja ystäväpiiri. Vastaukset pisteytettäisiin, ja arvosana-asteikko olisi yhdestä viiteen. Vitosella lohkeaisi vaikka välittömästi, nelonen olisi potentiaalinen deitti ja kolmoset arkistoitaisiin ehkä-mappiin. Kahden pisteen kundit voisi jakaa kavereille, ja ykköset suoraan hylsyyn. Jatkokehittelyn arvoinen idea sinkkutytöille, eikö?

Suhteiden jämiä läpikäydessä aloin myös pohtimaan syitä parisuhteille, deittailulle ja ihastumiselle. Mikä saa pulssin kiihtymään toista ajatellessakin ja polvet veteläksi kohdatessa, kun unelmien kandidaatti ei saa aikaan edes yhtä rikkosiipistä perhosta vatsanpohjaan? Tutkimukset puhuvat tuoksuista, feromoneista, hormoneista ja oidipaalikomplekseista. Varmasti pohjansa kullakin teorialla, ja kaikella osansa, mutta uskon silti Hetkeen. Hetkellä tarkoitan paitsi konkreettista tapaamishetkeä myös kulloistakin elämäntilannetta. Jos työnteko on elämän tarkoitus, mies samoista ympyröistä on varmasti vetovoimaisempi kuin megahottis tapahengailija kallion kapakoista. Taas kesäsäillä terassilla notkuessa ei oikein sytyttäisi yrittää väsätä treffejä työnarkomaanin konttorirotan kanssa. Toisaalta itse tunnustaudun ongelmien etsijäksi, rakastan haasteita. Tapailin koko kesän yksilöä, jonka kanssa tapaamiset päätyivät kerta toisensa jälkeen molemminpuoliseen kuittailuun, väittelyyn ja jopa suoranaiseen vittuiluun. Tämä persoona saa pinnani kiristymään edelleen jo ajattelun tasolla, ja joka kerta saadessani häneltä puhelun tai viestin adrenaliinitaso nousee maksimiin. Ei perhosia, ei ihastumisia, vain haastetta ja hyvää seuraa. Siistiä.

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ystävät ja perhe

Oi ihana viikonloppu

Maanantaina lasketaan päiviä jäljellä, tiistaina öitä, keskiviikkona nautitaan pikkulauantain tunteesta, torstaina se on jo huomenna, ja sitten se perjantai. ”Sit viikonloppuna mä..” on usein kuultava aloitus lauseelle. Sit mä kuntoilen, opiskelen, katon leffaa, syön hyvin, käyn juhlimassa.. Viikonloppu tarkoittaa stressivapaata 48:aa tuntia, aikaa vain itselle, ja asioille joista nauttii. Tai niinhän sen pitäisi mennä?

Omatkin viikot kuluvat viikonloppua odottaessa. Ke, to, pe. Ihana perjantai. Tai odotas, mitä sitä tänään tekisi? Tampereelle muuton jälkeen viikonloppuihin on liittynyt lähinnä ahdistus. Koulupäivistä riippuen kaksi-kolme-neljä päivää ilman ohjelmaa. Nyt sentään on ne läppäri, telkkari ja sterkatkin toiminnassa, annetaan Big Brotherin hoitaa viihdytys. Ja olishan noita koulutehtäviäkin, yleissivistäviä kirjoja luettavaksi, ja pari neulepaitaa odottelemassa käsinpesua.. mutta. Mutta kun tää ahdistus lamaannuttaa. Tekemättömyys saa aikaan stressin, ja stressi lamaannuttaa miettimään, ja mitään ei saa aikaiseksi. Tämä viikonloppu mennyt samalla kaavalla, perjantaina kaks lukua bell hooksia (vapauttava kasvatus, aiheista ihanin), nenäpäivää ja lopulta sängyn pohjalta relaksantteja nassuun ja kanavista Jim pyörimään. Jossain vaiheessa uni armahti. Tänään käytiin sarppasen (<3) kanssa syömässä, sen jälkeen hain laturin läppäriin (oli muuten verkkokaupassa harvinaisen avulias myyjä!) , ja sit taas se Jim. Nyt sitten relaksantit naamaan ja vaihtelun vuoksi Voicen Me rakastamme musiikkia. Huomenna, eeh, koulutehtäviä ja telkkaria?

Muutenkin tasaista tää Tampere. Kaikki päivät kuluvat samalla kaavalla: koulua, liikuntaa, telkkaa ja siivoilua. Kämppä on puhtaampi kuin ikinä, vyötärökin on kavennut niin että lopultakin se kahden vuoden takainen Zoo Yorkin tavoitepaita menee päälle ja koulussakin olen pystynyt roikkumaan mukana, jos en mikään mallisuorittaja olekaan. Jollekulle kertoisi kurinalaisesta elämästä, mulle tää on vaan sosiaalisten kontaktien puutetta. Kaipaan Stadia, omia ympyröitä ja ”tupakalle alaovelle, NYT!”-viestejä.

Tänään luin myös netistä päiväkirjaa, jota pidin fiilissiskoni kanssa puolitoista vuotta takaperin. Keräsimme blogimuotoisesti ylös, kuvatodisteineen, kaikki seikkailut joihin otimme osaa, jouduimme tai vain päädyimme. Aika kultaa muistot; krapulat, morkkikset ja tummat silmänaluset ovat häälyviä varjoja taka-alalla, kun pään läpi kulkee kaikki mahtavat keikkaillat, huikaisevat jatkot, seikkailut ympäri suomen ja skeittitreenit pimeissä parkkihalleissa. Näiltä ajoilta on jäänyt myös käyttöön valikoima uudistettuja sananlaskuja, huikeita one-linereita, iskulauseita ja legendaarisia sananvaihtoja. Suurin osa painokelvottomia, ainakin näinkin julkiselle alustalle.. Toki tältä ajalta on matkaan tarttunut myös valikoima ihmisiä; ihania, mielenkiintoisia, valloittavia ja vittumaisia. Aika kultaa muistot, mutta kyllä mä silloin olin huolettomampi. Aidommin minä. Heitetään loppuun vielä fiiliskuva kesältä ’11. Lovee!

kesa11a.jpg

 

Hyvinvointi Mieli Opiskelu Ajattelin tänään