Oi ihana viikonloppu
Maanantaina lasketaan päiviä jäljellä, tiistaina öitä, keskiviikkona nautitaan pikkulauantain tunteesta, torstaina se on jo huomenna, ja sitten se perjantai. ”Sit viikonloppuna mä..” on usein kuultava aloitus lauseelle. Sit mä kuntoilen, opiskelen, katon leffaa, syön hyvin, käyn juhlimassa.. Viikonloppu tarkoittaa stressivapaata 48:aa tuntia, aikaa vain itselle, ja asioille joista nauttii. Tai niinhän sen pitäisi mennä?
Omatkin viikot kuluvat viikonloppua odottaessa. Ke, to, pe. Ihana perjantai. Tai odotas, mitä sitä tänään tekisi? Tampereelle muuton jälkeen viikonloppuihin on liittynyt lähinnä ahdistus. Koulupäivistä riippuen kaksi-kolme-neljä päivää ilman ohjelmaa. Nyt sentään on ne läppäri, telkkari ja sterkatkin toiminnassa, annetaan Big Brotherin hoitaa viihdytys. Ja olishan noita koulutehtäviäkin, yleissivistäviä kirjoja luettavaksi, ja pari neulepaitaa odottelemassa käsinpesua.. mutta. Mutta kun tää ahdistus lamaannuttaa. Tekemättömyys saa aikaan stressin, ja stressi lamaannuttaa miettimään, ja mitään ei saa aikaiseksi. Tämä viikonloppu mennyt samalla kaavalla, perjantaina kaks lukua bell hooksia (vapauttava kasvatus, aiheista ihanin), nenäpäivää ja lopulta sängyn pohjalta relaksantteja nassuun ja kanavista Jim pyörimään. Jossain vaiheessa uni armahti. Tänään käytiin sarppasen (<3) kanssa syömässä, sen jälkeen hain laturin läppäriin (oli muuten verkkokaupassa harvinaisen avulias myyjä!) , ja sit taas se Jim. Nyt sitten relaksantit naamaan ja vaihtelun vuoksi Voicen Me rakastamme musiikkia. Huomenna, eeh, koulutehtäviä ja telkkaria?
Muutenkin tasaista tää Tampere. Kaikki päivät kuluvat samalla kaavalla: koulua, liikuntaa, telkkaa ja siivoilua. Kämppä on puhtaampi kuin ikinä, vyötärökin on kavennut niin että lopultakin se kahden vuoden takainen Zoo Yorkin tavoitepaita menee päälle ja koulussakin olen pystynyt roikkumaan mukana, jos en mikään mallisuorittaja olekaan. Jollekulle kertoisi kurinalaisesta elämästä, mulle tää on vaan sosiaalisten kontaktien puutetta. Kaipaan Stadia, omia ympyröitä ja ”tupakalle alaovelle, NYT!”-viestejä.
Tänään luin myös netistä päiväkirjaa, jota pidin fiilissiskoni kanssa puolitoista vuotta takaperin. Keräsimme blogimuotoisesti ylös, kuvatodisteineen, kaikki seikkailut joihin otimme osaa, jouduimme tai vain päädyimme. Aika kultaa muistot; krapulat, morkkikset ja tummat silmänaluset ovat häälyviä varjoja taka-alalla, kun pään läpi kulkee kaikki mahtavat keikkaillat, huikaisevat jatkot, seikkailut ympäri suomen ja skeittitreenit pimeissä parkkihalleissa. Näiltä ajoilta on jäänyt myös käyttöön valikoima uudistettuja sananlaskuja, huikeita one-linereita, iskulauseita ja legendaarisia sananvaihtoja. Suurin osa painokelvottomia, ainakin näinkin julkiselle alustalle.. Toki tältä ajalta on matkaan tarttunut myös valikoima ihmisiä; ihania, mielenkiintoisia, valloittavia ja vittumaisia. Aika kultaa muistot, mutta kyllä mä silloin olin huolettomampi. Aidommin minä. Heitetään loppuun vielä fiiliskuva kesältä ’11. Lovee!
