Oppimisprosessia

Lisää diginatiiveilua.

Nyt tehtävänämme oli kirjoittaa oppimisprosessistamme mielipidekirjoituksen tekemisen aikaan. Voin myöntää heti aluksi, että en koe oppineeni juurikaan, sen sijaan ajatuksia nykyisistä ja tulevista käytännöistä on herännyt sitäkin enemmän. Ehkä se onkin tarkoitus, ehkä näitä ajatuksia aimme pyörittelemällä, niiden kanssa elämällä opimme enemmän kuin kirjasta lukemalla olisi mahdollista. Tai netistä.

Diginatiivin sukupolven opettamista pohtiessani mietin eniten sitä, mitä voimme heille tarjota. Hallitseehan meistä jokainen tietokoneenkäytön perustaidot, internetissäkin jokainen surffaa sujuvasti, mutta mikä lienee näiden taitojen arvo ja taso valmistuttuamme, viiden vuoden päästä? Kun nytkin yhdeksänvuotias neuvoo meille pikkuniksejä sujuvampaan surffailuun, viiden vuoden päästä nelitoistavuotias mahdollisesti koodailee meille ohjelmistoja opetuskäyttöön. Mikä jää opettajan rooliksi?

Koen opettajan roolin jäävän enemmän kasvattajan rooliksi, mitä tulee tietotekniikkaan. Opettajan tehtävänä on valvoa, neuvoa ja opastaa oikean tiedon etsintään, netti kun on pullollaan kaikkea mielenkiintoista, turhaa ja ikävää.

Mielipidekirjoitusta tehdessäni käytin lähdeaineistona enimmäkseen omaa kokemustani tietokoneen käytöstä ja erilaisista digitaalisista medioista, ne kun ovat takuuvarmasti tuttuja ja omaktaisia asioita. Lisäksi tarkistin wikipediasta opettajille suunnattua ohjetta (http://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Opettajalle ), josta ei kuitenkaan irronnut mitään suurempaa. Se kuitenkin vahvisti näkemystäni internetin käytön vahvistumista tietolähteenä entisestään.

Mainittakoon vielä lopuksi, että en koe tämän sivuston (Lily) olevan mitenkään ideaali pohja näille pohdinnoilleni digitaalisista medioista, niiden käytöstä ja seikkailuistani tietokoneiden parissa, sivusto kun kuitenkin kohdentuu muotiin ja lifestyle-juttuihin, mutta lohdutukseksi heille, ketkä tätä ehkä eksyvät lukemaan, kokeillaan jatkossa jotain mieltä ylentävämpää. Heitelkää kommentteihin ideoita jatkosta, jookosta? Tuoksuista, juhlista, unohtuneista illoista vai epätoivoisista siivouspäivistä?

Kiitos ja anteeksi, tuleva ope kuittaa!

Työ ja raha Opiskelu