Elämä Nekalan puutaloslummissa sujui hetken aikaa samaan tapaan kuin sotien jälkeen, kun talojen maalipinnat tuoksuivat vielä tuoreelta, kakluunien savu tuprusi taivaalle ja koko perhe mahtui hyvin keittiölliseen yksiöön. Ei, en roudannut puolta sukua paikalle kokeilujaksoa varten, vaan seurasin eräs ilta sydän särkyen kuinka rakas hp:ni puhalsi viimeiset pölypilvet sisuksistaan ja näyttö himmeni hitaasti mustaksi. Se oli siinä; muuton jälkeen kun en ollut vielä saanut noudettua varaamiani tv:tä oheistarpeineen ja stereoista oli lähtenyt ”oho, se lähti irti”-tyyliin antenni teille tietymättömille jolloin radio ei luonnollisestikaan kuulunut. Älypuhelin sentään jäi, ja jopa toimi, 50-luvun simulaatiotani siis katkoivat Facebook-messaget ja gmail-checkit. Läppärin riipaisevan poismenon jälkeen elin siis Melkein mediatyhjiössä; ei julkkisjuontajia, ei bb:tä, ei uutisia eikä Moodlea (täysin pätevä tekosyy jättää kotitehtävät ”huomiselle”. Mañana…). Yllättäen suurimmiksi ahdistuksen aiheiksi nousivat tämän yllättävän pitkäkestoisen lakkojakson aikana sähköpostin käytön hankaluus (Luojalle kiitos Kiinan ihmeestäni, ZTE I fuckin love ya, syytän hankaluuksista Gmailia) sekä salkkareiden seuraamisen mahdottomuus. Uutispimento ei ahdistanut, koulutehtävät saatoin lykätä hyvillä mielin tulevaisuuden murheiksi, ja seuraamani blogien uusia päivityksiäkin ajattelin vain ikäänkuin kerääväni romaaniksi tulevia yksinäisiä (yhyy) iltoja varten. Lisämausteena mainittakoon, että ensimmäisten kuura-aamujen koittaessa lähtiessäni hiljaisuutta humisevasta kodistani, aamuisen fb-session jäätyä pois, kävelemään kohti koulua läpi hiljaisen Nekalan savun tuprutessa piipuista kohti kirkasta taivasta, olo oli oikeasti kuin olisi päässyt aikamatkalle. Melkein odotti hevoskärryjen kolisevan vastaan, vastaantulevan pikkukundin potkulauta ja White moment-pipo melkein hämmensivät.

Telkkarin ja läppärin puuttuessa meni myös ajankäyttö uusiksi. Ne satunnaiset pari minuuttia sillointällöin molempien parissa kertyivät yllättäen tyhjiksi tunneiksi, päiviin tuntui tulevan lisätunteja kuin tyhjästä. Yhtäkkiä oli aikaa siivoilla, käydä lenkillä, lukea kirjaa kynttilänvalossa nauttien lasillisesta punaviiiniä, poiketa zumbaan.. tiivistettynä viettää laatuaikaa ITSENI kanssa tv:n laatuohjelmien (huomatkaa selvä ironia) tai erilaisten nettisivustojen kanssa. Mainittakoon tosin, että ilman armasta ZTE Bladea (älypuhelimien parhaimmistoa, tai ainakin kestävintä sorttia) olisi medialakostakin tullut zen-jakson sijaan pelkkää kidutusta. Medialakon kanssa samaan aikaan alkoi tupakkalakko, ja jokaista aiemmin poltettua tupakkaa kohden nyt ylijäävää viisiminuuttista kohden oli keksittävä huomion vievää aktiviteettia, jossa kuvaan astui puhelimen Facebook-sovellus. Lisäksi työhön liittyvät sähköpostit oli pakko hoitaa ajallaan, joka sujui muutaman haasteen ohitettuani myös puhelimen välityksellä suht nopeasti, ja ilman unohtumista ”mä vaan nopeesti tsekkaan”-feissarimokiin.

Tiivistettynä siis voin suositella viikon medialakkoa ihan jokaiselle, jolla tuntuu pipo kiristävän päätä ja sähköpostin mailboxi pyörivän painona olkapäillä. En jäänyt mistään suuresta paitsi, salkkaritkin sai kurottua katsomosta kiinni, ja joku kyllä muisti mainita aina viikon tärkeimmistä uutisotsikoista. Lisäksi, kun uusi läppäri vihdoin löysi omistajansa luokse, oli onnentunne huumaava. Siinä teille ensirakkautta, tää oli suurempaa! 😉