Rakas joulupukki

Ei olla vielä edes joulussa ja minun tekisi mieleni paketoida kulunutta vuotta kasaan. 

Se johtuu ehkä siitä, että jouluvalmistelut kalkattavat voimakkaasti takaraivossa. Kortit ovat melkein postissa, viime vuonna niitä väsättiin muistaakseni kolme yötä ennen joulua, joten edistystä on tapahtunut. Osa toki lähti jo eilen, koska mies teki, kirjoitti ja kiikutti laatikkoon. Innostuin ostamaan korttitarpeita alesta niin että niitä riittää varmaan seuraavaksi viideksi vuodeksi. Joku, joku voisi toki valita yhden sabluunan millä tehdä kortteja, mutta en minä. Jokainen korteista on erilainen. Vielä pitää arpoa, mikä lopulta lähtee kenellekin. 

Tässä epämääräisessä työ- ja elämäntilanteessa on helppo joustaa ja hoitaa asioita pahimman ruuhkan ulkopuolella. Valitettavasti vain silloin se oma juttu jää tekemättä. Ja ehkä jopa vähän myös töitä, joista voisi saada rahaa. Ihan vain siksi, että olen hitaasti käynnistyvä. Ja sanoinko jo, että jouluvalmistelut! Tosin kun kirjoitin aamulla päivän tehtävälistan auki, ei se ollut mitenkään mahdoton. Kyseessä on siis enemmänkin tunne kuin todellisuus. Enkä haluaisi suorittaa näitä joulunaluspäiviä, koska silloin ei ole tunnelmaa, tai on, mutta kireä. 

(Viime jouluna aatonaattona olohuone näytti tältä.)

Minun vastuullani, virallisesti, on onneksi aika vähän lahjojen hankintaa. Itseni piti kirjoittaa joulupukille monta kertaa, ajattelin tänne blogiinkin laittaa toivomuslistaa. Anteeksi siis teille, jotka ehkä vielä ennen viimeistä ostosteluviikonloppua (aatonaattokin on ihan hyvä kauppapäivä!) tulitte etsimään vinkkejä pukinkonttiin. Olen monena jouluna rummuttanut aineettomien hyödykkeiden puolesta, joten kaikenlaiset lahjakortit ovat edelleen tervetulleita. Mielellään hieman kohdennettuina, esimerkiksi hierontaan. H&M:n lahjakortin voi jättää suosiolla kauppaan, en tee sillä mitään. Siinä oli siis joka tapauksessa yksi vinkki.

Lahjalistan laatimisessa on muutama ongelma. Useinkaan en edes tiedä, mitä toivoisin tai tarvitsisin. En todellakaan usko olevani siinä paras arvioija, erityisesti kun puhutaan jostain erityisestä. Monena jouluna olen myös saanut monta sellaista lahjaa, joita en olisi osannut toivoa tai kuvitellut tarvitsevani, mutta jotka ovat osoittautuneet erityisen kivoiksi. Esimerkkeinä vaikkapa Marimekon raidallinen, polvimittainen mutta pitkähihainen yöpaita. Parasta. Ja viime jouluna saamani aktiivisuusranneke, joka on pitänyt syksyllä lomaa, mutta palaa ranteeseen viimeistään tammikuussa kirittämään minua. Joka kerta pizzaa leikatessa ajattelen lämmöllä myös siskoani, joka osti meille pizzasakset, koska meillä on jo kuulemma kaikkea. Hän käytännössä pakkasi tavaramme muuttaessamme tähän asuntoon, joten hän tietää. Eivät olleet siis turhake nekään! 

(Viime joulun kortteihin leikeltiin palasia eteisen tapetin ylijäämäpaloista.)

Voin esittää toiveita, mutta on tylsää saada juuri se, mitä on toivonut. Parhaimmassa tapauksessa tietää lahjan ostopaikkaa ja hintaa myöten. Lahjan rahallisella arvolla ei ole merkitystä, jos siinä on takana ajatusta. Jos ei keksi mitään ostettavaa, ei kannata ostaa mitään. Minä en aikuisena ihmisenä loukkaannu siitä, sillä minussa on vielä jäljellä ajatusta, jonka mukaan lahjoja ei voi antaa pois tai kierrättää edelleen, joten sitten minä säilön nurkissani kummallisuuksia. 

Koska olen lahjansaajana näin vaativa, yritän olla vähän armollisempi lahjoja valitessani. Noudatan silti suunnilleen samaa kaavaa. Mietin myös, mitä itse mistäkin lahjasta ajattelisin, mutta tiedostan myös sen, etteivät kaikki ajattele tavallani. En siis halua valita muille vain sellaisia asioita, jotka ilahduttaisivat minua, mikäli sellaisia yllättäen saisin. Toisille kynttilät ja servetit ovat oikeasti sopiva ja toivottukin lahja. 

Ja vaikka meidänkin antamissamme lahjoissa on ollut jonkun verran erilaisia lahjakortteja, on minusta silti kiva saada ja antaa jotain tavaraakin, erityisesti jos se on jollain tavalla arjen luksusta, kenties joku asia, jota toinen ei ole ehtinyt edes ymmärtää kaipaavansa, mutta joka jollain tavalla helpottaa ihan sitä jokapäiväistä elämää. Tai edes jokaviikkoista. Mutta koska kaikilla alkaa olla aika paljon kaikkea ja koska tämä vaatii varsin läheistä suhdetta lahjansaajaan ja hänen arkeensa, ei tuollaisten lahjojen löytäminen ole todellakaan helppoa. En silti aio antaa periksi. Jouluaatossa on riemua, kun paketteja availlaan, mutta suurin ilo saattaa syntyä pikku hiljaa.

Ai niin, sitten pitäisi tietyssä seurueessa vielä muistaa se, että lahjat tuo joulupukki. Joten ei olekaan niin väliä, mitä pakettiin pakkaan, koska vanha valkohapsihan se vain on ollut hajamielinen!