Kaikenlaista on
Sunnuntai-iltana iloisesti uupuneena. On seikkailtu Suomenlinnassa kuivatelakalla, ihmetelty verkkoja ja syvyyksiä, juteltu miellyttävien purjehtijaihmisten kanssa ja törmätty purkkiviinin nauttijoihin. Ihmetelty mantereella, miksei mikään ravintola ole sunnuntaisin auki ja syöty sitten Kappelissa. Ruokakriitikko minussa nostaa päätään siitä huolimatta, että rajoitteiden lista kasvaa kasvamistaan ja pidän itseäni hankalana asiakkaana. Olen siis aina kiitollinen, jos saan allergiavapaata ruokaa. Silti karsisin alkusalaatista puolet aineksista pois, yksinkertainen on kauniimpaa.
Liekö kevään syytä, mutta introvertin piirteet ovat olleet pinnalla. En vastaa puhelimeen, jos en osaa odottaa soittoa. En osaa pitää yhteyttä. Toisaalta yritän suorittaa asioita, tai tehdä ainakin ne sellaiset, joiden oletuskesto on alle viisi minuuttia, vain saadakseni jotain aikaiseksi. Ajatuksiin eksyy hajanaisia mietelmiä, joista ei olevinaan riitä kokonaiseksi blogitekstiksi.
Kuten sellaisia, että jos ystävien etäisyys häiritsee eniten juhlia suunnitellessa, mikä on heidän merkityksensä arjessa?
Tai että voisiko myydä jollekulle kasan vaatteita, joita ei itse jaksa viedä kirpparille ja tehdä siten vähän henkilökohtaista hyväntekeväisyyttä, että hae pois kympillä per jätesäkki, kyllä näistä jonkun euron kirppiksellä vielä saa vai pitäisikö mieluummin suosia muita kierrätystapoja? Ja että vaatekaappien tyhjentäminen tekee hyvää, mutta herättää myös muistelemaan kuinka moni vaatteista onkaan alun perin jo ostettu käytettynä. Sitä heittää pois myös mielikuvia itsestään, menneitä tai sellaisia, jotka eivät ikinä toteutuneet.
Ja minkälainen on se katse, jolla katsoo lähimmäistään, kun tästä on paljastunut suuri, inhimillisyyttä vavahduttava salaisuus? Lähteenä tähän yksi tv-sarja, ettei tarvitse miettiä, kuinka paljon kirjoittajan elämässä on draamaa.
On siinäkin vähän. Sitä toivoisi muistavansa sellaiset hetket, kun ymmärrys lävistää koko minuuden ja muuttaa hetkessä kaiken, mahdottomasta mahdolliseen tai toisinpäin. Ei sellainen näy ulospäin, ei suuresti, eikä välttämättä synnytä edes heti toimintaa, mutta jotain kuitenkin muuttuu, ja muuttaa myös tulevaa.
Tai sitten ei. Jos ymmärsikin väärin. Silti se kirkkauden hetki on muistamisen arvoinen, sellainen hetki, että tästä selviän kyllä, tähän minä en kuole, vaikka jokin näyttäytyykin toisin kuin ennen.
Kaiken keskellä arki rullaa. On lomareissuja Lappiin, pitkiä viikonloppuja, lyhyitä viikonloppuja ja sunnuntaitöitä, lattian laittamista vaatehuoneeseen ja sahanpurua parvekkeella, jatkuvasti täytenä pysyvä pyykkiteline keskellä olohuonetta, kulmistaan kurtistuvat matot ja eteiseen kertyvä keväthiekka. Vihdoin, kaksi vuotta rekisteröitymisen jälkeen käyttöön otetut geokätköilytunnukset, vaikkei tänään haettu Suomenlinnasta yhtäkään ja mysteerit tuntuvat vielä täysin mahdottomilta ratkaista. On jo unohtuneita apurahahakemuksia ja uusia määräaikoja, on yksinlaulutunteja ja esiintymisiä, stemmoja jotka soivat päässä, on uuden musiikin konsertteja, joiden alkaessa meinaa alkaa naurattaa, ettei tämä voi olla tätä, apua taidemusiikkia, ja sitten pääsee kuitenkin hetkeksi siihen hetkeen, että lavalla on Steinwayn flyygeli ja tämä on sitä, mitä elokuvissa aina ihastelen, korkeakulttuuria ja otan siitä irti sen minkä saan enkä enempää, en ylistä mutta riemuitsen uusista kokemuksista.
On kirjoja, jotka jäävät pitkästä aikaa mieleen pyörimään (Poikani Kevin) ja elokuvia, jotka tuntuvat liian epäselviltä, kun kaipaisin vastauksia (45 vuotta). Edelleen on MasterChef Australia, joka alkaa lähestyä loppuaan enkä tiedä, mitä sitten teen. Ja sitten on Suomen Bachelor, jota en pysty katsomaan ja mietin että liittyykö myötähäpeäni kuitenkin ennen kaikkea ihmisten ikään ja siihen, ettei formaatti enää istu ihan samalla tavalla kuin alle kolmikymppisille huitelijoille.
Näinä hiljaisina viikkoina olen lukenut monia huikaisevan hienoja blogitekstejä, ja jotenkin ne kasvattavat kynnystä kirjoittaa. Sitten näin bussissa puhelimen, jossa oli tuttu Lilyn logo, ja ajattelin kuinka itse usein ilahdun lukiessani ja miten surffaan satunnaisesta kommentista ihan tuntemattomiin blogeihin ja kuinka kivaa se on. Ehkä siksikin taas tässä.