Kaksi ja puoli kuukautta häiden suunnittelua
Me menimme siis toukokuun lopussa naimisiin. Täällä kerroin vähän suunnittelufiiliksistä ja siitä, kuinka helposti mopo lähtee keulimaan, kun hääjuhla lähestyy.
Tässä ajattelin vähän avata sitä, miten meidän häät lopulta pistettiin kasaan ja minkälaisia valintoja teimme.
Ajatus häistä pyöri mielessä koko talven, mutta olemme toisinaan tällaisissa asioissa tahmeita. Maaliskuun lopulla lähetimme viestejä, joissa kyselimme että miten läheisemme mahtaisivat päästä häihin, jos niitä juhlittaisiin. Vastaukset olivat myönteisiä, joten löimme päivän lukkoon, paikan vasta vähän myöhemmin.
Hääpaikan valinta oli aikataulun takia haastava asia. Katselimme purjeveneitä heti ensimmäisenä, mutta hylkäsimme ne hintojen takia. Sitten kun olimme pyöritelleet erilaisia vaihtoehtoja ja todenneet, että pääkaupunkiseudulla hääpaikkojen hinta olisi joka tapauksessa mittava missä tahansa vapaana olevassa paikassa, nousivat laivat takaisin listalle. Päättelimme, että purjelaiva paikkana olisi riittävän hieno ja ohjelmallinen, joten säästyisimme koristeluissa sekä riesalta että krääsältä ja hinnoilta. Rajatun keston takia totesimme myös, ettemme tarvitse tai halua laivalle bändiä, mikä taas muissa paikoissa olisi ollut itsestäänselvyys, mutta kattoi mukavasti erotusta muihin vaihtoehtoihin.
Yhtenä aurinkoisena sunnuntaina kävimme Suomenlinnan kuivatelakalla ihastelemassa isoja paatteja. Henkilökunta oli ystävällistä, paikka oli tunnelmallinen ja teimme jopa yllätysvierailun normaalisti länsirannikolla seilaavalle alukselle, jonka omistaja lopulta tuttavallisin elkein soitti tulevan juhlapaikkamme emännälle. Seuraavalla viikolla suuntasimme nimittäin Laajasaloon, lähelle Hevossalmen siltaa, jossa puutalon pihassa on oma satamapaikka. Siellä kellui MaryAnn, joka valikoitui Helsingin sinänsä laajasta valikoimasta juhla-alukseksemme. Pääasiallinen syy oli se, että sinne mahtui kannen alle koko juhlaporukka ja (oikein) uumoilimme, että toukokuussa sää saattaisi olla sen verran viileää, että haluaisimme koko poppoon samaan paikkaan. Mutta tarjolla oli muitakin ihania laivoja, joissa olisi ollut saunat ja hytit toisenlaista, tunnelmallista reissua varten.
MaryAnnin kanssa samaan pakettiin kuului ruoka ja juoma. Se vähän harmitti, mutta tässä vaiheessa elettiin huhtikuun puoltaväliä, joten häihin oli aikaa kuutisen viikkoa, eikä hamstrausreissu Tallinnaan houkuttanut autottomia ihmisiä. Enkä edes halua ajatella, kuinka monta tonkkaa viiniä meillä olisi tällä hetkellä olohuoneen nurkassa, kun olisimme kuitenkin ostaneet juomia ”varmuuden vuoksi”. Mitä lähemmäs juhlat tulivat, sitä tyytyväisempi olin pitopalvelun olemassaoloon. Tuntui, ettei tarvitse huolehtia muusta kuin siitä, että saa vieraat ja itsensä paikan päälle, loput tulevat sitten järjestäjän puolesta. (Myös pöytäkoristeet olivat lopulta ihanan Riinan käsialaa, koska ei kuulemma pystynyt olemaan koristelematta, kun en paatille mitään toimittanutkaan.) Ruokien hinnat olivat myös erittäin kilpailukykyiset muutamaan muuhun purjelaivaan tai mihin tahansa merelliseen ravintolaan verrattuna.
(Kuva: http://www.maryann.fi/fi/Kuvagalleria/)
Kutsut tilattiin Vistaprintistä. Kiitoskortitkin otetaan varmaan sieltä. Yritin toki itse suunnitella jonkinlaista graafista kokonaisuutta, mutta valmis vaihtoehto oli lopulta jälleen helpompi ja yksinkertaisempi. Nämä ovat yksityiskohtia, johon olisin mielelläni pidemmällä aikataululla panostanut, mutta olen myös näihin ratkaisuihin tyytyväinen.
Ja meillä tosiaan oli kotisivut, jonne päivitettiin tietoja vasta kutsujen lähettämisen jälkeen. Teimme kuulemma ihastuttavan suoraviivaisen ja yksinkertaisen lahjalistan, joka sisälsi kuvia niistä asioista, joiden korvaajaa toivottiin. En halunnut laittaa kutsuun tilinumeroa, mutta ilmaisimme kyllä, että arvostamme aineettomia lahjoja ja panostusta kodin remonttitöihin, joten saimme lahjaksi mm. kahdeksan tuntia sähkömiehen työtä. Nettisivuille oli helppo päivittää asioita, ja ensi juhlissa todennäköisesti panostaisin niihin enemmänkin. Kutsun mukana lähti kyllä myös riittävästi informaatiota, mutta näin nopealla aikataululla tehtynä se sisälsi jokusen asiavirheenkin.
(Näiden tilalle toivoimme uusia ratkaisuja.)
Sulhasen saketti vuokrattiin Frakkipalvelu Namista. Helppoa. Häihimme mahtuneista monista etikettivirheistä yksi oli ilmeisesti se, ettei bestmanillä ollut samanlaista asua. Meitä ei haitannut, toivottavasti kukaan muukaan ei mieltään pahoittanut.
Morsian osti asunsa Kauniista morsiamesta. Kuusi viikkoa ennen häitä lähdimme siskoni kanssa kiertämään Helsingin liikkeitä. Ensin keskustan UFFit, joista olisi löytynytkin yksi muokattava hääpuku. Sitten pari vähän tavallisempaa vaatekauppaa, joista etsittiin yksinkertaisempaa, valkoista asua. Lopuksi olin varannut ajan yhteen vuokraamoon, josta ostaminen olisi kuitenkin tullut edullisemmaksi. Ei löytynyt. Meillä oli vielä hetki aikaa. (Päivä alkoi siis kymmenen maissa, kävimme välillä syömässä ja systerin piti lähteä kolmelta jatkamaan matkaa). Etsimme puhelimen karttaohjelmasta vaihtoehtoja, ja suuntasimme yllämainittuun liikkeeseen. Kävelin sisään, luettelin faktat ja sovitin ensimmäistä kolttua. Se oli siinä. Sitten ei muuta kuin valittiin koristeet ja sovittiin sovitusaika ja lähdettiin kotiin. Melkein liian helppoa.
Katselin pukua myös käytettynä tori.fi:stä, mutta aikataulu tuli tässäkin asiassa vähän liikaa vastaan. Noin muuten suosittelen tarkistamaan valikoiman, myynnissä oli myös käyttämättömiä pukuja! Omani kanssa vielä mietiskelen, että laitanko kiertoon vai säilytänkö.
(Iso-Roban Uffin alakerrassa, ensimmäinen sovitettu hääpuku.)
Rintaliivit jouduinkin sitten hakemaan Keravalta asti, koska olin liikkeellä niin lähellä häitä. Tosin en niin myöhään kuin sukkanauhan kanssa, jota yritin väkäillä perjantai-iltana ennen häitä (ei ikinä hyvä idea tehdä jotain ihan viime tinkaan!), ja jonka sitten miehen veljen vaimo kävi lopulta lauantaina ostamassa.
Kenkien kanssa kävin myös melkoisen väännön. Ohimennen Stockalla sovitetut Wondersin nudenväriset korkokengät (tukevat, leveä ja matalahko korko, kumipohja, siis täydelliset purjelaivalle, ei piikkikorkoja minulle muutenkaan kiitos) olivat oikeassa koossa varsin naftit, kun ne Itäkeskuksesta hain. Olin jo menossa palauttamaan kenkiä, kun päädyin kiertämään Helsingin kenkäkauppoja. Ja niinhän se on, kun etsii jotain täsmällisesti, sitä harvoin löytyy. Ei löytynyt, en palauttanut, kiikutin suutariin venytettäväksi ja vaihdoin hääpäivänä varoiksi ostamani valkoiset tennarit jalkaan ihan vasta viime hetkillä ennen hotelliin lähtöä. Kengät olivat ja ovat ihanat, ja monikäyttöiset muutenkin.
Kukat tilasin kohtuullisen aikaisin. Onnistuin sanomaan kukkakaupassa, että hääkimppua olen vailla ja hintaakin taisi tulla sen mukaisesti. Olin jo vaihtamassa kauppaa, koska sain mielestäni ensimmäisellä käynnillä mölliä palvelua, mutta kun laitoin esimerkkikuvan sähköpostilla, sainkin ihanan huolestuneen puhelun kimpun tekijältä, joka pyysi minua piipahtamaan kaupalla. Kimpun ja vieheen teki siis Myyrmannissa sijaitseva Bieder-kukkakauppa, ja olin molempiin oikein tyytyväinen.
Kampaus ja meikki käsiteltiinkin jo. Muut kauneudenhoidolliset toimenpiteet jäivät tekemättä, vaikka häät olisivat olleet varsin mainio syy mani- ja pedikyyriin, säärten vahaukseen ja hampaiden valkaisuun. Kynnet lakkasin edellisenä iltana hennon vaaleanpunaisella lakalla leikattuani ne ensin lyhyiksi. Luonnollista tyyliä siinäkin siis.
Sormus ostettiin Myyrmannin Korukellosta. Kihlasormukseni oli tynnyrin muotoinen keltakultainen, hyvin yksinkertainen sormus, jonka seuraksi olin suunnittelut rivitimanttisormusta, koska en pysty olemaan ulkonevien kivien kanssa. Lopputulos oli kuitenkin miehen kaksiväristä sormusta muistuttava ratkaisu, jonka pienet timantit pyörivät sujuvasti joka suuntaan. Niitä on siis kolme, joten sormus saa rauhassa kääntyillä sormessa. Ostohetken jälkeen sormusten yhteisleveys jännitti, en ole koskaan muuten käyttänyt sormuksia, mutta hyvin kävi.
Hotelli hääyöksi varattiin neljä päivää ennen h-hetkeä. Hääautoa ei tarvittu, hääraitiovaunu olisi ollut superhieno (mutta tarpeeton) ja jonkinlaista soutuvenhoa meille oli kaiketi yritetty hankkia, mutta ihan vaan sulhasen vanhempien kyydillä siirryimme Kauppatorin rannasta Katajanokalle.
Unohdinko jotain? Sama fiilis oli päällä aika lailla ennen häitä, kun kaikki tuntui sujuvan kohtuullisen hyvin ja toisaalta koko ajan varoiteltiin, ettei kaikki voi kuitenkaan mennä ihan putkeen. Eikä ihan mennytkään, mutta niistä enemmän myöhemmin, kun kerron häitä edeltävästä illasta ja varsinaisesta hääpäivästä.