Mutta mitä tehdä hääpuvulle?

Kännykässäni ei ole montaa kuvaa hääpäivältä. Peiliselfieitä on ylipäänsä hyvin vähän. Tässä silti yksi.

Hääpukuni, ihana, kevyt luomus, on ollut muovipussiin taiteltuna hääyöhotellista asti. Pienessä pesänrakennusvietissäni, joka usein kyllä keskeytyy huonosti ajoitettuihin päiväuniin tai lähes päämäärättömään tori.fi:n selailuun, olen miettinyt astioiden ja huonekalujen kohtaloa. Hääpuku on yksi niistä asioista, joiden loppusijoituspaikasta olen hyvin epävarma.

Lyhennä, sanoi myyjätär. Värjäämistä ei suositeltu kokeilemaan. Vaikkei puku olekaan niin morsianmainen kuin monet muut, on minun silti vaikea nähdä itseäni juhlimassa siinä muita kesäjuhlia, kun usein ne ovat häitä, joihin ei kannata pukeutua valkoiseen. Myyn, ajattelin itse, kun olin hankkimassakin käytettynä tai vuokraamassa, pistetään ilo kiertämään. Toisaalta puku oli häälahja siskoltani, joten vähäinenkin taloudellinen hyöty tuntuisi jotenkin kummalliselta. Sen lisäksi, että eihän käytetyistä nyt niin paljon kukaan maksa. Mutta ei tarvitsisikaan, olisi hauskaa tietää, että puku voisi olla osana jonkun toisen juhlapäivää. 

Koska kummalliselta tuntuisi pesettää puku ja roikottaa sitä vaatekaapissa vuosi toisensa jälkeen, vain muistona, kummallisena kuriositeettina, joihin sortumista pyrin nykyään välttämään. Muistot ja kuvat ovat olemassa joka tapauksessa, en tarvitse kangasta johon kietoutua. Tietysti ihan pieni osa minusta haaveilee siitä, että raskauden jälkeen vedän itseni vaunulenkeillä niin timmiin kuntoon, että hääpuku ei enää edes istuisi itselleni. Onhan sitä mahdollista muokata ompelijalla, niin minullekin tehtiin, helmakin on lyhennetty vinoon vatsan takia. Itsehän en ole kovin pitkä, vain noin 165 cm, mikä tietysti vähentää mahdollisia uudelleenkäyttäjiä. Mutta nyt se olisi vielä uutta mallistoa, kuulemma Game of Thronesin inspiroima, mikä voisi toimia myyntivalttina. Häämuotikin muuttuu, sen huomaa palstoja selatessaan. 

Silti tuntuisi tavallaan haikealta luopua puvusta. Antaa pois jotain, joka on ollut osa ainutlaatuista elämässäni. (Suunnilleen samoin tunsin, kun otin sormukset turvotuksen takia pois. Pistin ne kaulaani kultaketjussa, tunsin itseni teini-ikäiseksi. En ole ikinä pitänyt vakituisesti sormuksia ja kihlasellaistakin vajaan vuoden, silti ne ovat jo osa minua. Ja jouduin auttamaan ne pois kuminauhalla kiertämällä, koska kieltäydyin ottamasta niitä ennen kuin mies oli palannut purjehdusreissultaan. Taikauskoistakin kenties, mutta se oli sillä hetkellä minulle tärkeää.)

Mutta tässäkään asiassa aika ei auta. Jonkinlainen päätös olisi hyvä tehdä, suuntaan tai toiseen. Nykyisessä sijainnissaan puku vain on, kenties pilaantuu kelvottomaksi sekä myyntiä että säilytystä ajatellen, joten se ei kannata. Mutta mitä tehdä? Nyt saa jakaa kullanarvoisia vinkkejä!