Minän ja tyylin täsmennystä

Hämmentävää kyllä, olen raskausaikana ollut aika sinut kroppani kanssa. Turvotus alkoi näkyä ja tuntua jo varhaisessa vaiheessa ja alussa pukeuduinkin paljon mekkoihin ja hameisiin, jotka eivät puristaneet ikävästi mahan ympäriltä. Varsinaiset mammahousut taisin ostaa jo viikolla 11. Sainkin yhdet, mutta ne olivat vielä siinä vaiheessa liian isot, ja sellaisiksi jäivät koko raskauden ajaksi.

Lähinnä mietin kokoani terveysriskien kautta, hieman korkeampi BMI kun altistaa kaikenlaiselle ja ikääni yhdistettynä se ei välttämättä ole hyvä juttu. Jaksoin kuitenkin liikkua säännöllisesti koko kevään, mikä ei sekään ole ollut itsestäänselvyys. Jotenkin osaan ylipäänsä olla rennommin, kun en voi tai halua kropalle mitään hirveää rääkkiä. Olkoon sellainen kuin on, jos vain vauvalla on kaikki hyvin.

Äitiysvaatteet ostin käytettynä, noita ensimmäisiä housuja ja yhtä mekkoa lukuunottamatta. Taisin vähän keuliakin vaatteiden ostossa, mutta lopulta olin hyvin tyytyväinen ennakoituani kesää jo huhtikuussa, jolloin aurinko oli vain kylmää ja kirkasta valoa. Hutejakin tuli, pakettien mukana yleensä, tyylillisesti tai koon puolesta.

Miten sitten tämä tyylin täsmennys näkyy? Olen ostanut viime vuosina varsin vähän vaatteita. Mieskin on todennäköisesti käynyt useammin ainakin uusien vaatteiden kaupassa. Itse en ole pitkään aikaan päässyt varsinaiseen shoppailun makuun. Ennen kuin nyt.

Äitiysvaatteista on löytynyt muutamia yllättäviä suosikkeja. Enimmäkseen ne ovat kuitenkin noudattaneet jo aiemmin ymmärtämääni linjaa, jota en kuitenkaan ole saanut siirrettyä käytäntöön. Klassista, selkeää, naisellista, mutta mielellään värikästä. Hyviä leikkauksia ja materiaaleja, vähemmän on enemmän -tyylisesti.

Muutimme tähän asuntoon vajaat kaksi vuotta sitten. Vaatehuoltoni on yhä retuperällä. Remontin pahimmassa vaiheessa ja äitiysvaatteiden kanssa tuli huomattua se, että parilla hyvällä vaihtoehdolla pärjää paremmin kuin kaapillisella huonoja, eli vaatekierto oli parhaimmillaan hyvin pientä ilman että se aiheutti akuuttia ahdistusta. Olen jo karsinutkin vaatevalikoimaani, mutta nyt tekisi mieleni pistää jälleen puolet kierrätykseen ja korvata niistä vain osa. 

Vanhojen poisheittämisessä on huonot hetkensä. Olen tulkinnut tämän kaipuuksi johonkin. Sitä kuvittelee vaatteiden määrittelevän itseään enemmän kuin ehkä oikeasti tapahtuu. Liian pieniksi tai suuriksi jääneet vaatteet kertovat fyysisistä muutoksista. Käyttämättä jäänyt lempipaita henkisistä. Siitä, joka ei sittenkään koskaan päässyt kaupan henkarista käyttöön asti, henkii kenties mielikuvaa ideaalimmasta itsestä, sellaisesta joka vaikkapa käyttää kynähameita ja korkokenkiä arkipäivisin. Käsitys itsestä muotoutuu myös vaatteiden kautta. 

Olen siis lämmöllä ottanut vastaan äitiysvaatteiden myötä tulleen pakollisen tyylimuutoksen. Samaan aikaan tiedän, että tulen suhtautumaan suurella haikeudella tiettyjen vaatteiden poispakkaamiseen ja ihmettelemään, millä minun tulisi korvata tietyt asiat peruspuvustossani. Vaatetta on toki maailma pullollaan, mutta siinä onkin yksi kompastuskohtani: vaihtoehtoja on niin paljon, liikaa. Onneksi siirryn äitiysvaatteista imetyspuolelle, joten rajoitteita on edelleen. Jännää onkin yrittää miettiä että mistä vaatteesta tulee se seuraava luottovaihtoehto arkeen ja juhlaan.

Ja aika uutta kuvaa itsestäni rakennan, kun ostoslistalla on myös erinäinen arsenaali ulkoiluvaatteita. Sitä kyllä edesauttaa joulupukin tuoma lahjakortti urheiluliikkeeseen, ja hyvä niin, koska haluaisin kerrankin kohdata syksyn oikeanlaisissa varusteissa. Mikä on paljon sanottu ihmiseltä, joka ei ole kai ikinä omistanut ns. välikausitakkia vaan usein siirtynyt suoraan talvitakista kesävaatteisiin ja toisinpäin. Onneksi Suomen sääolot ovat tukeneet tätä toimintamallia. Mutta nythän minusta on tulossa sellainen ihminen, joka pakkaa vauvan vaunuihin säällä kuin säällä ja lähtee ulos. Höm. Tuskin ihan niin, mutta asianmukainen varustus auttaa ollakseni edes vähän enemmän sellainen.

Niin että kun toisille raskausaika on rankkaa, kun tuntuu menettävän hallinnan omasta vartalostaan ja vielä rankempaa, koska vaatevalinnat käyvät väistämättä rajallisiksi eivätkä tue aiempaa kuvaa itsestä, minä tunnun luovivan tässä suossa varsin mallikkaasti. Minussa on jopa jossain määrin lapsekasta innostusta. Uusia (myös käytettyinä hankittuja) vaatteita! Minulle! Ottaisinko vaaleanpunaisen vai sittenkin turvallisesti harmaan? Osaanko käyttää enää poolokaulusta? Kannattaako satsata vain mekkoihin? Sukkahousut on inventoitava, ehkä ostettava uusia, syksy tulee, tai on jo täällä.

Eivätkä edes imetysliivit ole enää erotiikantappajia.