Astiarumba

Isyysvapaa oli meillä melkoista ”pesänrakennusta”. Alati kesken oleva remontti otti isoja harppauksia eteenpäin jo ennen vauvan syntymää, mutta kävipä meillä sähkömieskin pari kertaa kääntymässä, kun minä olin lähinnä linnottautunut sohvalle imetyspuuhiin. Välillä piti jo ihan tietoisesti rauhoittaa, kun kävi vieraita ja sitten vielä vähän vieraampia (kuten se sähkömies), ettei menisi ihan hurlumheiksi koko lapsivuodeaika. 

Nythän mies on jo palannut töihin ja minä ihmettelen elämää lapsen kanssa kaksistaan. Ja on siinä ihmeteltävää, sitä oppii tekemään paljon yhdellä kädellä.

Mutta astiarumba sai alkunsa oikeastaan viattomasta häälahjatiedustelusta, edesmenneen setäni vaimo kun halusi muistaa meitä jollain tavalla. Mietin pitkään sopivaa toivetta, koska tarpeita meille aikuisille tuntui olevan vähäisesti, toki sen lisäksi että mielestäni lahjan antajan pitää pystyä itse päättämään budjetistaan ja minä taas haluan tietyt asiat valita itse, joten se rajasi tiettyjä ei-niin-tarpeellisia juttuja pois listalta.

Vihdoin katseeni kääntyi keittiöön. Meillä ei ole panostettu kippoihin ja kuppeihin mitenkään suurellisesti, ainakaan tätä ennen. Olen tässäkin asiassa ollut vähän surullisestikin aliostaja: astiat ovat minulle niin pitkäaikainen sijoitus että tulisi tarkasti tietää, mitä tarvitaan ja minkälaista ja mielellään yhteensopivaa. Määrällisesti meillä on ollut maksimissaan kuusi samanlaista lautasta, eikä niitä ole kerralla pöytään enempää katettukaan. Juhlavampien kahvikuppien virkaa on toimittanut Arabian Uhtua-sarja, joka on vanhemmilta peritty, eikä välttämättä se oma ykkösvalinta, mutta jo olemassa ja tietyllä tavalla nostalginen. Arjessahan meillä juodaan kahvi mukeista (tai uutukaisista termosmukeista, joista ehkä sananen myöhemmin).

Uhtua-sarjan kakkulautaset ovat varsin pieniä ja meillä on vain neljä turkoosia leipälautasta. Ja kyllä, tällä hetkellä niitä taas käytetään. Jossain vaiheessa leivän syönti jäi niin vähälle, että lautasiakaan ei tarvittu. Nyt on kuitenkin etsinnässä Uhtua-sarjaan sopivat isommat lautaset, mikä on sinänsä harmi, että nauttisin kirkkaista väreistä. Se onkin syy miksi alunperin valitsin itselleni valkoisen 24h-sarjan, siitä kun oli tarkoitus hankkia perusosat, ja sitten täydentää eri sarjojen värikkäämmillä versioilla, jolloin astiastoa voisi käyttää monipuolisesti. Uhtuan väritys rajaa vaihtoehdot kuitenkin siniharmaaseen, beigeen ja mustaan, tai itse en ainakaan osaa yhdistää tähän lempivärejäni kuten oranssia tai turkoosia. Olen kulkenut kaupoissa mallilautasen kanssa ja todennut, että hyvin yhteensopiva vaihtoehto olisi harmaa Kastehelmi, mutta jotenkin en näe niitä meillä arkikäytössä ja hintakin hirvittää. Enkä haluaisi erotella arki- ja juhla-astioita, juhlia on niin harvoin ja jonkin seisottaminen kaapissa pölyyntymässä on mielestäni turhaa.

Sitä tekivät ylimmässä kuvassa näkyvät siniset teekupit, jotka muuttivat eilen uuteen kotiin. Silti lähtöhetkellä podin luopumisen tuskaa. Hei jälleen pala mennyttä elämää. 

Kaiken ei kai tarvitsisi sopia yhteen. Missään tapauksessa en haluaisi vain yhtä ja samaa astiastoa, siksikään että siitä luopuminen olisi sitten niin radikaali teko, kaikki kerralla. Tai minun tapauksessani ei. Värien suhteen olen kuitenkin ronkeli, 24h-sarjan väreistä ei oikein mikään muu ole ollut mieluinen. No, olen kyllä valikoiva myös värien, muodon, materiaalin ja painon suhteen. Eilen lähti kiertoon myös muutama Ikean Dinera-sarjan kulho ja lautanen, joiden karheus kävi jo ärsyttämään. Tosin onnistuin antamaan pois miehen ruuanlaittokulhot. Lohduttauduin sillä, että niitä saa ihan uusinakin edelleen alle parilla eurolla. Mieluummin kuitenkin löytäisin tilalle jotain muuta, joka ei olisi moksiskaan siitä, että siinä välillä sotketaan haarukalla rikki kananmunia vaan että sitä voi käyttää muutenkin ja ehkä jopa laittaa vielä kahvipöytäänkin vieraille esille. Ja joka olisi riittävän tukeva miehen vaativaan makuun.

Kotimaisuuden suosiminen on ilmeisesti lapsuudenkodin peruja. Siinä on omat hyvät puolensa, astiasarjoja on helppo täydentää ja osia löytää jo tuotannosta poistuneisiinkiin. Tällä hetkellä pohdimme kuuden Ego-kahvikupin täydentämistä tusinaan, mutta se ei olekaan ihan halpa keikka. Ja kahvikuppien normaaliin käyttöasteeseen nähden meillä on niitä jo melkoisesti… Pohdinta jatkuu. Mutta jos haluat päästä eroon omistasi, niistä keskikokoisista eli kahden desin kahvikupeista niin pistä viestiä!

Samaan syssyyn olemme hankkimassa keittiöön astiakaappia näille kaikille ihanuuksille ja niille harvemmin käytetyille arkiastioille, jotka tällä hetkellä varastavat kallisarvoista laatikkotilaa ruuanlaittoalueella. Ja odottaapa pahvilaatikoissa vielä se erikoispyhiksi tarkoitettu tarjoiluastiasto, jonka olen äidiltäni perinyt. Joka ei taida sopia yhteen oikein minkään kanssa tällä hetkellä. Huoh.

Sen lisäksi saan vielä elää jännityksessä sen suhteen mitä astiaston osia häälahjaksi lopulta saamme ja mitä pääsen vielä itse metsästämään. Selaimen välilehdissä on auki parikin kierrätyspaikan välilehteä, joten verkot on niin sanotusti vesissä. 

Todennäköisesti saan rakennettua hyvän ja toimivan astiaston, jolla saa koko klaanin ruokittua. Ja sitten kun se on toistaiseksi valmis, alkaakin vauvan astioiden varustelu!