Myyty!

Sain sähköpostiini tiedustelun halukkuudestani kaupalliseen yhteistyöhön blogini tiimoilta. Minua nauratti ja vähän kuumottikin, vihdoinkin jotain tuollaista, sitähän tässä on odoteltu, että saan kirjoittaa blogipostauksen yläreunaan ”Yhteistyössä yrityksen X kanssa”.

Blogimarkkinoinnin ongelmakohdat on blogeissa paljon käsitelty aihe. On piilomainontaa, huonosti merkittyjä yhteistyökampanjoita, ”posti toi” -tyyppisiä lausahduksia. Mutta yksi näkökohta jää vähälle huomiolle, enkä tiedä olisinko itsekään sitä hoksannut ilman fiksua ystävääni.

Yhteistyökampanjat tuntuvat tulevan bloggaajalle kuin (vanhanaikainen) faksi Anneli Jäätteenmäelle: yllättäen ja pyytämättä.

Lähes kaikki blogimarkkinointi näyttäisi perustuvan siihen, että yritys lähettää bloggaajalle tuotteen, joskus pyytäen, usein myös pyytämättä, josta tämä sitten testaamisen jälkeen kirjoittaa, jos se tuntuu hyvältä. Toiset kirjoittavat negatiivistakin, jotkut kai vain niistä, joista kokevat voivansa sanoa jotain positiivista. Tämän lähestymistavan ongelmia käsitellään usein yrityksen näkökulmasta: riski, että kirjoitetaan huonoa tai ettei saadakaan haluttua näkyvyyttä.

Tietysti minuakin houkuttaisi tarttua tarjoukseen, saisinhan itse valita tuotteet, joista kirjoittaisin. Mutta tässä tulee se ongelma: saisin todennäköisesti valita rajallisesta valikoimasta ja vain yhden kerrallaan. Tämä siis erona tilanteeseen, jossa haluaisin esimerkiksi uuden äänentoistojärjestelmän olohuoneeseeni. Tutkisin valikoimaa, miettisin budjettiani ja tarpeitani, kysyisin neuvoa, tekisin valinnan. Huippubloggaajana voisin kenties saada kotiini testiin pari eri järjestelmää, joita voisin rauhassa verrata arkikäytössä ja tehdä sitten päätökseni ostamisesta. 

Tilanne on siis hyvin erilainen silloin, jos minulla on jokin tarve, joka pitää saada täytettyä, kuin vaikka että tuoreena äitinä saisin uuden, astetta hifimmän itkuhälyttimen testiin. Tietysti sellainen on kiva ja hyödyllinen ja kätevä ja kaunis, ja korkea hinta on vain sivuseikka, koska sitähän ei tarvitse itse maksaa. Kotonakin saattoi jo olla itkuhälytin olemassa, se kumminsiskonkaimalta saatu, ihan toimiva setti, joka oikeastaan tekee tämän jälkimmäisen tarpeettomaksi, mutta onhan se nyt niin ihana.

En ole edes kysynyt, mitä tarkoittaa se, että saisin valita itse tuotteet. En usko, että mikään kaupallinen toimija voisi edustaa kaikkia maailman tuotemerkkejä, joten valikoima olisi todennäköisesti kuitenkin rajallinen. Tai onkin, koska viestissä mainitaan että USA:sta tilaaminen on toimitusaikojen ja tullin takia hankalaa. Rahasta viestissä ei mainita mitään, mutta hyötynä olisi ainakin se, että nämä tuotteet ”lahjoitettaisiin” minulle, ja tällaisten tuotteen jälleenmyynnillä kai ainakin osa bloggareista tekee rahaa. 

Näen jotenkin sieluni silmin itseni tutkimassa rajallistakin katalogia kuola valuen, löytäen vastauksia tarpeisiin, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Vähän niin kuin että ”en mä muuten, mutta kun sai kaksi yhden hinnalla” vaikkei olisi tarvinnut ensimmäistäkään. Shoppeileminen pelkän ostamisen takia ei edes tee onnelliseksi ja euforinen tunne olisi todennäköisesti kadonnut ennen kuin kuriiri ehtisi soittaa ovikelloa. Eri asia olisi, jos pystyisin moisen yhteistyön kautta täyttämään niitä tarpeita, joita minulla jo on. Mutta kapitalismiin kuuluu synnyttää aina vain uusia tarpeita, enkä halua joutua sellaiseen kierteeseen. 

Kaupallisuutta on jo kaikkialla, se on vain hyväksyttävä. En todellakaan ole itsekään immuuni ilmiölle, jossa bloggaamisella olisi mahdollista tienata, mutta esimerkiksi mainosbanneri on paljon yksinkertaisempi tapa: se eroaa suoraan toimituksellisesta sisällöstä (ts. kirjoittamastani tekstistä), jolloin sillä ei olisi niin suoraa yhtymäkohtaa minuun. Pidän silti erittäin todennäköisenä, että mikäli jonkinlaista kaupallista yhteistyötä tässä blogissa tullaan näkemään, pohjaa se minun tarpeisiini yksilönä hankkia jokin asia ja valmiuteen maksaa siitä myös pyydetty hinta. Koska vaikka tälläkin hetkellä haaveilen kosketinsoittimesta, en missään tapauksessa ole riittävän ammattilainen vertailemaan niitä, paitsi ehkä tosiaan harrastajan hintaluokassa ja olisi todella typerää valita minkätahansamerkin ultrahyperhifikaikillaherkuilla, koska sellainen yksinkertaisesti menisi minulla käyttäjänä hukkaan. Enkä usko, että kukaan muu sellaista minun suositukseni perusteella hankkisi, joten yrityksenkin puolesta se olisi huono diili. Tulee siis olla substanssia.

Jännittävää sinänsä, että pidän joitain bloggaajia uskottavampina kuin toisia. On mielestäni eri asia, jos harrastukseensa perehtynyt bloggaaja tekee esittelyn tuotteesta, jonka kaltaisista hänellä on kokemusta ja joiden suhde harrastukseen on selkeä. Ehkä ongelma on siinä, etten koe muotia harrastukseksi. Ja siinä, ettei ihan kiva riitä arvioksi.

Tämänhetkisessä versiossakin blogissa tapahtuvien mahdollisten hankintojen esittelyn ongelmaksi tulee se, miten uskottavaa on minun kuluttajana suorittamani vertailu, kun se nykyään usein tuntuu perustuvan ihmisten käyttökokemuksille, joista kaikki eivät siis olekaan aitoja. Lisäksi tarpeet ja budjetit ovat tietysti erilaisia, joten kaikki pitää suhteuttaa tämän vantaalaisen kotiäidin (hah! tämä on paikkaansapitävä määritelmä, mutta silti mielestäni huikean huvittava) sielunmaisemaan ja kukkaronnyöreihin.

Ilmaisia lounaita ei ole. Sitä pitää vähintään vetää pää täyteen syömisen sivussa, ja siihen en ryhdy nyt, koska imetän. Ja koska olen bloggaajana edelleen sisällön asialla – pahoitteluni siitä, ettei se ole tämän parempaa, mutta ainakin se on toistaiseksi kaupallisesti vapaata ja suunnilleen itseni näköistä, blogialustan mainoksia lukuunottamatta, joiden sisällöstä en voi edes itse päättää. (Onneksi se tekstin keskelle sijoitettu mainosratkaisu poistui hyvin nopeaan.) Aina välillä haaveilen ihan omasta blogista, mutta en näe siinä tässä kohtaa järkeä, koska pidän vielä Lilystä ja sen tuomasta helppoudesta, vaikka moni alunperin minut tänne houkutelleista kirjoittajista onkin vaihtanut maisemaa. 

Olen silti onnellinen siitä, että voin kirjoittaa tai olla kirjoittamatta kaikista hankinnoistani ja elämän sisällöstäni ilman kytkykaupan tuntua; minun mielipiteeni ovat minun eikä niitä ole myyty.