Lauantaiaamuna

Tänä aamuna sytytin kynttilät aamupalapöytään. Niiden takana on edelleen kasa avaamattomia ristiäislahjoja. Sellainen viikko tämä on ollut, aika ei ole riittänyt edes kaikkiin kivoihin asioihin.

Kurkkukipu ei mene pois, muuntuu vain ja olo on yhä nuutuneen hikinen. Illalla vedän villasukat jalkaan ja aamuyöstä herään niska märkänä. Harrastan hävytöntä eskapismia nukkekotimaailmojen ja fantasiaelokuvien muodossa. Alan itkeä lukiessani blogeja, surusta, mutta myös siitä onnesta joka minulla on, joka voitaisiin ottaa minulta pois.

Yritän miettiä, kuinka todellista kaipuuni on ja pitäisikö sille siis oikeasti tehdä jotain, vai jatkanko vain vellomista ja odotan että se menee ohi. Koska olen kipeä, en edes ajattele aktiivista unohtamista, vaikka sekin on vaihtoehto, sitten joskus. Pitäisi muistaa, että fyysinen olotila ei määrittele henkistä mielialaa, mutta se on välillä vaikeaa, kun koko kroppa tuntuu aralta ja pienikin osuma nostaa kyyneleet silmiin.

Poika on onneksi suhteellisen terve. Mutta nukkuu toisena päivänä kahdet pitkät päiväunet, toisena ei nukahda ollenkaan, mihinkään, kieppuu vain väsyneenä ja roikkuu rinnalla. Silloin unohtuu kaikenlaiset säännöt siitä, miten olisi hyvä laittaa vielä hereillä oleva mutta väsynyt vauva omaan unipaikkaansa. Sitten ajattelen, että poika on vielä pieni, reilut kaksi kuukautta, ihan sylivauva vielä. 

On lauantaiaamu. Päivä alkaa samoin kuin kaikki muutkin. Minä hiivin hereille ennen muita ja sytytän kynttilät. Nämä aamuhetket ovat minun, ja täytyy myöntää, etten hirveästi ensihavahtumisen jälkeen houkuttele unta takaisin, koska on jo vähän nälkä, ruumiin ja sielun. On silti viikonloppu ja meitä on kotona kaksi, se helpottaa. Mieskin on flunssainen, olemme kaksi nuutunutta, toivoisin että poika tänään haluaisi nukkua päiväunia, mekin voisimme, tai olla vain toistemme kainalossa ja kuunnella äänikirjaa. 

Tälle viikonlopulle ei ole aikatauluja, ei suunniteltua ohjelmaa, lahjat olisi kiva saada käytyä läpi. Kynttilöistä ja paketeista tulee jouluinen olo. Minä löydän ristiäiskimpusta vihreää rautalankaa ja säästän sen askarteluprojektiini. Aurinko nousee selkäni takaa ja valaisee maiseman. Tästä tulee hyvä päivä.