Kulkunen lakkiin, tiukuja takkiin, puuro kiehumaan!
Jouluvalmistelukalenteri on edennyt viimeiseen osaansa. Jouluun on huikeat kaksi yötä ja kirjoitan tätä auton takapenkillä, kun ajamme mustan maiseman halki takaisin kohti kaupunkia. Kävimme mökillä ja iso osa minusta olisi jo halunnut jäädä sinne. Tapaninpäivä tulee kuitenkin yllättävän nopeasti, sitä ennen vietämme joulua kotona ja miehen vanhempien luona.
Minä olen, kerrankin, ostanut jo kaikki lahjat, koska ne tänään myös perille veimme. Meillä on siis tapana, että minä hoidan ”oman puoleni” ja mies omansa, toki vaihdamme ideoita ja ajatuksia. Voi olla, että se jossain kohtaa muuttuu, mutta erityisesti alkuvuosina se helpotti. Lisäksi miehen puolella lahjojen taloudellinen panostus on hieman suurempi, ja tällä systeemillä eivät kustannukset karkaa käsistä, yksi yhteinen lahja kun mahdollistaa tiettyjä asioita.
Lanttulaatikko on vielä tekemättä, ja piparkakkutalo saattaa edelleen jäädä taikinaksi pakastimeen. Muiden leipomusten kohtalo on vielä avoin. Jouluvalmistelukalenterin viimeinen osa on kuitenkin omalta osaltani jo hoidettu, mikä hieman harmittaakin. Menneinä vuosina on nimittäin melkein perinteeksi päässyt muodostumaan tapa, jossa paketoimme lahjat aatonaattoiltana (usein samalla muitakin jouluaskareita tehden). Soitamme lasten joululauluja, mies ja hänen veljensä kiroilevat lahjapapereiden ja -nauhojen kanssa. Itsehän olen joissain työpaikoissa joutunut paketoimaan enemmänkin lahjoja, joten se taito on suunnilleen hyppysissä. Vuosien varrella olen onnistunut siirtämään jotain opeistani eteenkinpäin, miehen paketoimat lahjat ovat jo oikein edustuskelpoisia.
Illassa on tiettyä helpotusta: lahjat on hankittu eikä niille voi tehdä enää muuta kuin kääriä pakettiin. Lattialla lainehtii erilaisia papereita, osa on jo varsinaista vuosikertaa, kun jossain vaiheessa ostin vain viiden ja kymmenen metrin rullia, jotka eivät tunnu loppuvan ikinä. Sopivanvärisestä nauhasta vaihdetaan mielipiteitä ja metsästetään pakettikortteja (ja minä yritän muistaa olla kirjoittamatta niihin antajan nimeä, joulupukkihan se kaikki paketit tuo). Juodaan ehkä glögiä, syödään ainakin jotain jouluun liittyvää tai tuhotaan kaapissa pyörineen merkkaripussin jämät. Joskus on samaan aikaan leivottu pipareita tai koristeltu kuusta.
Illat ovat joskus venyneet melko myöhäiseen, mutta se ei haittaa, koska seuraavana päivänä on jouluaatto eikä silloin enää stressata. Jos on unohtunut jotain niin sitten on, ja tänäkin vuonna pääsemme melkein valmiiseen pöytään (pitää muistaa tehdä se lanttulaatikko).
Ja jotenkin voisin kuvitella, että tulevina vuosina tapa jatkuu niin, että kun perheen pienin juhlija on onnistuttu rauhoittamaan yöunille, alkaa vanhempien paketointiurakka. Sillä vaikka en välttämättä haluakaan väittää, että joulupukki tuo kaikki joululahjat, paketoinnin ja siihen liittyvän kommentoinnin hoitaminen pienten korvien kuulemattomissa ylläpitänee joulun taikaa vähän pidempään.
Ja niin se joulu sieltä vain tupsahtaa tupahan, oli sitä odotettu, valmisteltu tai vältelty ja kauhisteltu. Kyllä kaikista näistä aikuisena vietetyistä jouluista on parhaiten (lahjojen sijaan) jäänyt mieleen: sää (tiet jäässä, vesisade peltikatossa, melkein yhtä lämmin kuin juhannuksena, joskus myös lunta), sähkökatkot, vatsataudin ja ulkovessan yhdistelmä, yösydämellä jaettu samppanjapullo, lautapelit, jouluaterialla nautittu kuohuviini ja nukahtaminen sohvalle, tv-sarjat, herkkusienistä tehty sienisalaatti, kaikki ei-enää-ikinä -lauseet, moottoripyöräilevä joulupukki, lahjakassit vaatehuoneessa, huuto ja melske pelipöydässä, hirvipaisti ja kuka ajaa, muistot siitä miten lapsena ihmetteli että kuinka aikuisia voi väsyttää ja tietysti nyt toinen näkökulma asiaan, pehmeät yöpaidat, kirjat, karkit ja se jääkaapista haettu pieni suolainen yöpala. Yhdessä, perheenä, milloin minkäkinlaisena, pysyvänä ja silti vaihtuvana. Ei liian ahtaita perinteitä, mutta sopivasti jatkuvuuden tunnetta.
Ja sitä toivoisin kaikille tänä jouluna ja vuoden jokaisena päivänä, ettei kenenkään tarvitsisi olla yksin. Että halusi joulua viettää miten vaan (tai olla viettämättä), että jokaisella olisi joku, jonka kanssa jakaa tämä juhla. Pelkkää iloa ja onneahan se ei ole, ja sen muistuttamisesta huolehtii kunniakkasti kotimainen joululauluperinne. Tässä sen ehdoton helmi: Irwin Goodman ja Ai ai ai ja voi voi voi. Tällaista musiikkia meillä kuunneltiin, kun minä olin pieni.
https://www.youtube.com/embed/oKYqGyfsHXIHyvää joulua, ystäväiseni, hyvää joulua!
(Voivottelut voi jättää vähemmälle.)