Nillitysblogi

Välillä kaipaan anonyymin bloggaamisen aikaa. Päiväkirjamaisuutta, turhien asioiden ylöskirjaamista, kuvailuja, postauksia vailla sen suurempaa punaista lankaa. Välillä sitä, että somessa pystyi hehkuttamaan kaikkea kivaa ja sai siihen peukkuja. Jotkut tekevät edelleen niin, minä en oikein enää osaa. 

Viime päivinä olen huomannut ikävöiväni nillittämistä. Siis sitä, että voisin vuolaasti tilittää kuinka olen tullut väärinkohdelluksi, miten oikeassa itse olenkaan ja kuinka minun näkökulmastani asioiden olisi tietenkin pitänyt mennä näin. Ei siksi, että se jotenkin ratkaisisi tilannetta vaan siksi, että saisin osakseni sosiaalisia silityksiä: kylläpä sinua nyt on kohdeltu kaltoin, voi kurjaa että se meni noin, onpa tyhmää. 

Ihan oikeasti hetken mietin, että perustaisin moisen blogin. Ihan vain nillittämistä varten. Sitä varten, kun joku laittaa viestin jonka sanamuoto saa minut pöyristymään, että voisin riipiä sen puhki (näennäisen) anonymiteetin voimalla, avata ja analysoida ja tulkita ja arvostella. 

Kaiken pohjalla on se argumentaatio, että minä tiedän miten tulee toimia ja toiset eivät osaa. Minä olen oikeassa!!! (En liene kovin väärässä siinä, että tämä asenne leimaa aika monen nykyajan internetin käyttöä.)

(Mä en ala.)

Mutta, fiksumpi kun nykyään olen, edes joskus ainakin vähän, kävin miettimään että mihin tarpeeseen tämä nillitysblogi sitten oikein vastaisi. Sepä olisi helppo tapa päästellä höyryjä. Kirjoitettuani asian ylös olisin todennäköisesti vähemmän käärmeissäni, olisin saanut todentaa itselleni sen, että olinpas oikeassa, eikä muiden kommenteilla oikeastaan enää olisikaan niin väliä. Paitsi ehkä niillä, jotka yrittäisivät varovaisesti avata vastakkaista näkökulmaa, sellaistahan ei nillitysblogissa sallittaisi.

Olisiko mitään muuta tapaa päästää irti asioista kuin höyrytä niistä puolijulkisesti? Tunnistan kyllä vallan hyvin ne ajatukset, jotka jäävät päähän pyörimään ja viimeisen vuoden ajalta voisin tältä istumalta kirjoittaa ainakin viisi nillityspostausta tuosta noin vain. Mutta voisiko niiden antaa vain olla? Jättää todennäköisesti vahingossa hassusti kirjoitetut sanat omaan arvoonsa, sopia uusista käytännöistä tilanteissa, joissa on tuntunut tulleensa jyrätyksi, sanoa ystävällisesti että ymmärsin näin, että minä tässä mokasin (sen sijaan että edes virtuaalisesti raivoräkii toisen naamalle miten tämä on toiminut väärin, väärin, väärin!), että voitaisiinko jatkossa toimia näin?

Ja sitten antaa olla. Ei enää käännellä niitä päässään ja jatkuvasti etsiä niistä uusia tulkintoja joilla aiheuttaa itselleen huonoa mieltä. Asioita sattuu ja tapahtuu, ja on paljon helpompaa antaa niiden olla.

Ajatella, että sitä yhtä lastenvaunuja kironnutta miestä kohti on kymmeniä, jotka avaavat ovia ja tarjoavat tilaa ja hymyilevät. Uskoa, että toinen ei ole tarkoittanut aukoa päätään monimutkaisella sanavalinnalla, ja jos on niin kyllä se jossain vaiheessa sanoo sen suorempaan, jos en ota vihjeistä vaarin. Olla olettamatta, olla hikeentymättä, mieluummin puhua asioista niiden kanssa, joita ne koskevat. Sitten myöhemmin. Kun on jo rauhoittunut.

Ja säästää nillitys niihin puheluihin ystäville, jotka alkavat sanoilla ”Et arvaa mitä se nyt teki” ja muistaa, että niiden vastapainoksi on syytä puhua paljon enemmän rakastavasti ja arvostavasti, koska nillityksen kierteeseen on niin helppo jäädä jumiin. 

Joskus on hyvä saada puuskahdettua asiat ulos. Antaa niiden tulla, että ne sitten jäävät omaan arvoonsa. Ehkä siinä jo itsekin huomata, että nyt asioista kasvaa itseään isompia ja kenties katsahtaa peiliin, että miten tulikaan toimittua. Mutta tuskin kannattaa lähteä rakentamaan tästä itselleen tapaa, nillittämisestä. Blogin räjähtäessä suureen suosioon sitä joutuisi oikein etsimällä etsimään asioita, joista nillittää (kehtaavat kantaa entisten asukkaiden postia meidän kotiin!), mutta kurjaahan sellainen elämä loppujen lopuksi olisi. 

Onneksi olen oppinut pohtimaan hetken. Nillitysblogi jää perustamatta ja yritän hengitellä kiusoittelevat ajatukset itseksiäni ulos. Vähän enemmän mielenrauhaa siis uudelle vuodelle, olkoon tämä jonkinlainen lupaukseni itselleni.