Lainauksia ja suunnitelmia
Yksi uuteen, virtuaaliseen muistikirjaani kopioimista lauseista on ollut tietokoneen työpöydän keskellä keltaisessa lapussa melkein vuoden. Olen lainannut sen täältä, jossa se ilmeisesti on myös lainaa joltain meitä viisaammalta.
Koskaan ei pitäisi tehdä suunnitelmaa B. Sillä niin kauan kuin se on olemassa, suunnitelmaan A ei tarvitse panostaa ihan täysillä.
Tämä oikeastaan ansaitsisi taustan ja visualisoinnin. Hetki.
Ihka ensimmäinen kuvitettu mietelauseeni, olkaa hyvä!
Itsehän en tällä hetkellä juuri teekään muuta kuin suunnitelmia (ja hajanaisia muistiinpanoja, öisin kyllä kirjoitan päässäni täydellisiä lauseita, en tiedä miten mies suhtautuisi pimeässä saneluun, mutta suurimman osan muistan aamuisin ja jaksan kirjoittaa talteen, vaikka se tekee minut levottomaksi, kun päässäni alkaa pyöriä hahmoja ja tapahtumia, kuvia ja keskusteluja, enkä silti tiedä mihin se on menossa, mitä siitä tulee, tuleeko mitään).
Äitiysloma on kuitenkin kuin vähän pakollinen hengähdystauko, jolloin voi tarkastella mennyttä ja arvailla tulevaa. Minun A-suunnitelmani on ollut jo pitkään selvillä. Pitkään olen myös olevinaan panostanut siihen. Todellisuudessa en ole tainnut panostaa ihan täysillä.
B-suunnitelmissa on yksi perustavanlaatuinen ongelma: ne naamioituvat helposti A-suunnitelmiksi. Ne ovat riittävän lähellä sitä, mistä saisi suurimman onnistumisen tunteen ja hyödyn, mutta eivät silti täysin ole sitä. Ne ovat sivulauseita, tilkettä, jotain sellaista jota tehdään sillä aikaa kun odotetaan, että A-suunnitelma jälleen etenisi. Sillä tavalla jää helposti jumiin pelkkään B-elämään. Toinen tallentamani lause tulee yllättäen Lauralta:
Pätkätyöläisen repaleinen mieli harvemmin ehtii pohtia mitä todella haluaisi tehdä – tekee vaan. Tottumuksesta, vuokranmaksun velvollisuudesta, unohtaen sen tosiasian, että energiansa ja taitonsa voisi käyttää jotenkin toisinkin, valjastaa intohimonsa jonkin tärkeän jatkeeksi.
Siitä huolimatta, että se pätkätyö ja repaleinen arki on yleensä valittu jonkun suuremman takia, on jokin asia, joka estää jumiutumasta toimistotyöaikoihin tai toisen palvelukseen. Ja sitten sitä tekee silti itseään vastaan, todennäköisesti pienemmällä palkalla ja kuvittelee koko ajan jotenkin elävänsä A-suunnitelmaa, usein ihmetellen että miksei se sitten teekään onnelliseksi.
Niinpä minäkään en mieti B-suunnitelmaa. Minä mietin, mitä pitäisi tapahtua, että A-suunnitelmassa pysyminen olisi edelleen mahdollista. Ja onko se lopulta se, mitä edes haluan tehdä. Koska jos joudun syystä tai toisesta jättämään ammatillisessa mielessä jäähyväiset kirjoittamiselle, en halua valjastaa lahjaani tehdäkseni kaupallisia iskulauseita tai muotoillakseni yhdistyksen tiedotteista (todennäköisesti) liian kaunolauseisia. En haluaisi blogata ammatikseni, ellei ammattini olisi sellainen, että siitä kannattaisi blogata ja joku haluaisi maksaa siitä.
Minä siis pohdin hiljaa C- ja D-suunnitelmia, niitä sellaisia, joissa laivan keulaa käännetään kunnolla ja otetaan uusi kurssi. (Ai että tämä purjehdustermistö on niin ihanan allegorista että. Laiskuudeksikin voisi haukkua moista toistoa, mutta tämä on iltapesua ennen oleva yksinkertainen hetki, jolloin ei voi vaatiakaan liikaa. Huomaa myös mietelausekuvassa olevat köydet: johtuu siitä että tausta oli valmiiksi haettu Pixabay-palvelusta häiden kiitoskorttia suunnitellessa, mutta jäi lopulta käyttämättä, tämä kuva.) Sellaisia suunnitelmia, joissa elämää kirjoitetaan sillä tavalla uusiksi, että hyväksytään joidenkin asioiden toteutumattomuus ja saadaan iloa ja riemua jostain muualta. Jostain syystä kuvittelen, ettei minusta olisi tekemään työtä vain rahan takia, mutta on kai sekin mahdollista.
Sen on ehkä oltavakin. Sillä vaikka minä panostaisin ihan täysillä A-suunnitelmaani, se saattaa silti epäonnistua. Mikään määrä yrittämistä ei takaa, että lopulta onnistuisin. Ymmärrän, että se voisi olla lähempänä, että minun on mahdollista toimia niin että voin menestyä. Ja että minun on jollain tasolla oltava siihen myös valmis. Onnistumiseenkin.
Mutta juuri nyt elämä on tällaista, että vauvan käninä keskeyttää ajatuksen ja kirjoittamisen, ennen kuin saan kasaan kunnollista loppulausetta. Ehkei minun tarvitsekaan, onhan noissa lainauksissa ihan riittävästi pohdittavaa.
Onko siellä ketään, joka olisi hylännyt A-suunnitelmansa? Tullut järkiinsä tai luullut luovuttaneensa ja löytänytkin onnen jostain muualta? Tai heitä, joiden elämän B-suunnitelmat ovat varastaneet?