Joskus voi ottaa kupoliin

Joskus on hetkiä, jolloin kannattaa pysähtyä.

Vaikka olisi niin arkinen tilanne kuin suolistotutkimuksen näytteiden vienti. Kyydissä oli siis vauvan lisäksi kirjaimellisesti kakkaa muuallakin kuin vaipassa, ettei tämä nyt liian runolliseksi rupsahtaisi.

Oli joulukuu ja harvoja aurinkoisia aamuja. Kävelin mutkan kautta, ajattelin että poika nukahtaisi ennen lääkärikeskukseen saapumista. Ei nukahtanut, jokelteli vain vaunuistansa ja hymyillen antoi DNA-näytteet. 

Rakennusten arkkitehtuuri ei ole ihan yhdentekevä asia. Viime lauantaina Myyrmannissa oli hämärää, koska lumi oli peittänyt katon lasi-ikkunat (ja ihan hetken mietin istuessani niiden alla syömässä sushia, että minkälaista nuoskaantuvaa lumikuormaa lasit mahtavat kestää). Tuona joulukuun aamuna aurinko kuitenkin paistoi.

Tulin hissistä ja katsoin ylös. Kaunis kupoli. Kaunis valo. Kaivoin kännykän ja räpsin kuvia. Kerrankin riittävästi valoa niin ettei tarvinnut pelätä kameran tärähtämistä. 

Arki voi olla vähän harmaata ja auringonpaisteen kaipuu tuntuu erityisesti silloin, kun kotoa ei saa sammutettua valoja koko päivänä, mutta joskus riittää, kun pysähtyy hetkeksi ja katsoo ylöspäin.