Pilkka omaan nilkkaan
Keskusteltiin eräänä aamuna miehen kanssa lomasyömisestä ja siitä, miten silloin on helppo repsahtaa. Itseriittoisena totesin, että annoskokoja voi ja saa vahtia, herkkujen määrää rajoittaa ja pitää liikunnan mielessä myös lomapäivinä. Kesäinen Suomi, mikä sen ihanampaa?
Niin siis täällä puhuu se, joka syö vähän karkkia joka päivä ja joka tosin viime viikon aikana vaihtoi maustetut rahkat maustamattomaan ja erinäköisiin hillokkeisiin, soseisiin, marjoihin ja sokeroimattomiin hilloihin kustannus- ja muista syistä. Sokerihan ei ole minulle ongelma.
Tähän suohon repsahdin viime viikon loppupuolella, kun kahvipullan himoissani ostin paketin pieniä sacher-kakkusia. Kaloreita yhdessä oli vain 122, ei mitenkään mahdoton makeapala noin kokonaiskulutuksen kannalta. Ensimmäisestä tuli oikeastaan vähän paha olo, mutta seuraavana päivänäkin piti kokeilla. Päivän kokonaiskalorit pysyivät kohtuudessa, ravintoympyrässä hiilarit varastivat rasvoilta vähäsen, mutta ei mitenkään erityisen paljon.
Lauantainakin oli ilmassa pientä mielipahaa, remonttia ja ajankäytön hallitsemattomuutta. Mies lähti varttia vaille sulkemisaika kauppaan ostamaan irtokarkkeja. Pyysin tuomaan minullekin, koska kaloreissa oli tilaa ja tarkoitus oli vielä mennä pyörälenkille. Söin ennen lenkkiä ensimmäiset ja tunsin sokerin hyökyvän ylitse. Tunnistin olon, mutta en halunnut piitata siitä. Fillarointi auttoi, mutta illalla piti syödä lisää karkkia, mutta sentään oikean ruoan päälle. Sunnuntaina miehen vanhempien luona oli pullaa ja kakkua, useaa eri lajia tietysti, joten makean syöminen jatkui. Maanantaina tuhosin loput irtokarkkipussista. Olen aiemminkin todennut irtokarkkien olevan paholaisesta, koska yhden maun kohdalla raja tulee paljon nopeammin vastaan. Irtokarkeissa ellottavuutta voi torjua vaihtelemalla vaikka hedelmäkarkkien ja salmiakin välillä.
Ei puhuta edes siitä, kuinka helppoa on karkkia syömällä nyrjäyttää koko päivän kalorikulutus poskelleen. Ei puhuta siitäkään, että syön lähes joka päivä vähän karkkia, vaikka tiedän ettei se tee minulle hyvää. Ei puhuta insuliinitasoista tai sokeritasapainosta. Puhutaan siitä, että siihen iskee himo. Että kun etsin kuvitusta tähän kirjoitukseen (Pixabaystä jälleen), oli vaikea ohittaa kaikki ihanat, värikkäät karkkikuvat tuntematta sitä, miten suu kostuu makean odotuksesta. Kaikki tämä siitä huolimatta, että ylenmääräinen makean syöminen vaati ylenmääräistä veden juontia, että olen nukkunut huonommin kuin pitkään aikaan, että minulla tuntuu olevan koko ajan nälkä, johon ruoka ei auta.
Sacher-kakkuset huutelevat keittiön kaapista, niitä on jäljellä vielä kolme. Ajatus suklaan mausta innostaa, mutta erityisesti kahvin kanssa nautittuna jälkivaikutukset ovat melko järisyttävät. Se on se olo, johon turtuu. Kun syö huonosti ja paljon sokeria, eikä enää tunnista sitä hyökyä, jonka sokeri aiheuttaa, eikä myöskään sitä laskua, joka tuota oloa seuraa.
Ikävintä tässä on ristiriita, jonka sokeri minussa aiheuttaa. Tunnistan sen, että se tekee pahaa. Miksi sitä silti tekee mieli? Ja kuinka paljon huonosti nukutuilla öillä on tekemistä syömisten kanssa, ja minkälaisen kierteen aiheuttaa se, että yritän paikata väsymystä sokerilla, joka lisää väsymystä?
Ei minulla ole vastauksia. Minulla on vain tämä kokemus.
En luovu salmiakkiaakkosistani. Väittäisin jopa, että niistä en saa vastaavia kiksejä kuin monista muista tuotteista. Makean syömisen hillitsemiseen auttaa myös se, että himon iskiessä olettaa kyseessä olevan nälän ja syö jotain kunnollista alle. Ihan mitä tahansa. Pari viipaletta kinkkua, hätätapauksessa hedelmän, puoli purkkia rahkaa. Silloin tulee vähän niin kuin vahingossa syötyä terveellisemmin. Ja jos karkinhimo vielä vaivaa, se talttuu yleensä muutamalla makealla.
Sokerin syöminen ja sen aiheuttamat seuraukset tuntuvat ainakin omassa elämässäni liittyvän isompaan kokonaisuuteen, jota avaan seuraavassa kirjoituksessani. Loppuun vielä yksityiskohtaisemmat terveiset sokerilta:
Niin, sokeri, minäkin rakastan sinua. Olet se huono, manipuloiva ihmissuhde, joka vaatii liikaa huomiota, jota minulla ei koskaan ole ollut onni kokea toisen ihmisen kanssa. Olen silti edelleen samaa mieltä lomasyömisestä. Tämä ei ole dieetti. Tämä on elämänmuutos, jonka on syytä kantaa myös loman yli.