Takakansiteksteistä ja muista määrittelyistä
Ristiriitaisia kokemuksia sisällön kuvailusta.
Mad Menin jaksokuvaukset Netflixissä ovat jaksaneet naurattaa ja ärsyttää minua. Ne ovat kryptisiä, joten niiden sisällöllinen anti jää pieneksi. Jos etsisin jo katsottua jaksoa noiden tekstien perusteella, tuskin löytäisin sitä. Nuo jaksokuvaukset välttävät kuitenkin spoilaamisen. On ärsyttävää odotella uuden jakson alkamista, kun ruutuun pälähtää teksti: ”Robert saa kuulla sairastavansa syöpää”. Niin. Siinähän se oli sen jakson pointti. Sitten odotellaan, että Robert nyt vihdoin saa kuulla sairastavansa syöpää. (Tämä ei ollut juonipaljastus vaan keksitty esimerkki.)
Yksi lempielokuvistani kautta aikojen on Lost in translation. Se on käsittääkseni myös muiden silmissä arvostettu, mutta minulle yksi syy sen hyvyyteen oli yllättävyys: en tiennyt elokuvasta mitään ennen kuin menin katsomaan sen. Anteeksi. Tiesin että siinä on Bill Murray. Ghostbuster. Ei herättänyt suuria ennakko-odotuksia.
Nykyään pääsee harvoin katsomaan mitään ilman jonkinlaista tietoa sisällöstä tai teemasta. Mietin, miten tekijät suhtautuvat tähän. Jos elokuvan esittelytekstissä kerrotaan, että tapahtumat käynnistyvät vaikkapa pitkän avioliiton kariutumiseen niin mitä nopeammin se kariutuminen on ohi, sen tyytyväisempi olen. Jos aiheena ei siis ole pitkän avioliiton kariutuminen, joka saa alkunsa vaikkapa auto-onnettomuudesta. Näyttäkää minulle pientareella savuava auto ja sairaalavuode, en tarvitse kertomusta siitä, kuinka sitä ennen on ostettu kahvia ja räplätty kännykkää ajaessa.
Tämä ei tarkoita sitä, etteikö elokuva tai tv-sarja voisi olla kiinnostava, vaikka tietäisin mitä siinä tapahtuu. Ei mitä vaan miten. Moni tarina on jo kerrottu. Monta rakastumista ja eroa on nähty, monta kuolemaa ja syntymää.
Eikä katsojaa kuitenkaan saisi johtaa harhaan. En halua, että minulle väitetään elokuvan olevan romanttinen komedia, jos se ei ole. Jos haluan katsoa romanttista komediaa, on turha tuoda tyrkylle Citizen Kanea. En arvosta. Haluan hömppäni.
(Valoa yössä. Kuka, missä, miksi? Kerro minulle, mutta älä liikaa.)
Takakansitekstit menevät samaan sarjaan. Niissä ei tarvitse tiivistää juonta ensimmäiseen käännekohtaan, tai johonkin sinne päin. Samaan aikaan vihaan kryptisiä takakansitekstejä, jotka eivät kerro, mistä kirjassa on kyse. Siis vaikkapa ”perheeseen keskittyvä draama” tai ”yhteiskunnallinen satiiri” tai jotain muuta yhtä ympäripyöreää, joka voi olla hyvinkin vahvasti ristiriidassa muiden lukijoiden ja ehkä kirjailijan itsensäkin kanssa. Takakansitekstien sijään pitäisi lukea ensimmäinen sivu, jotta näkisi viekö kieli ja tarina mennessään. Ennen en jättänyt juuri mitään kirjoja kesken. Nykyään en viitsi vaivautua, jos suhdetta lukemaani ei synny tarpeeksi nopeasti. On kirjoja, joita yritän lukea kerta toisensa jälkeen ja olen onnellinen, etten ole ainoa, joka ei ole saanut kiinni Missä kuljimme kerran -romaanista, vaikka Westö on muiden teoksien myötä kolahtanutkin.
Kirjoissa etsin lisävihjeitä sivuliepeistä, jotka onneksi nykyään myös kirjaston kirjoissa säästetään. Niistä saattaa löytyä tietoa kirjailijasta, joka taas on useimmiten itselleni triviaalia ja joskus jopa pettymys, kun ulkomaankielisistä nimistä ei ole pystynyt päättelemään sukupuolta, vaikka oma aiheensa olisi, että miksi se määrittelee lukemaani. Toinen yhtä paha on arviot edellisestä teoksesta ja siitä, kuinka siinä on käsitelty jotain aihetta. Käsissäni on kuitenkin eri kirja, jossa on (toivottavasti) eri aihe. Mistä tässä oikein on kysymys?
Blogimaailmassa huomaan myös etsiväni kuvailuja kirjoittajasta. Haluan hahmottaa edes vähän. Yritän antaa tilaa kaikenlaisille kirjoittajille, joskus ihmettelen itseäni nuorempien oivalluksia, miten tuo voi tajuta jo noin varhaisessa vaiheessa noin voimakkaasti. Sijoitan blogeja kartalle, määrittelen niiden henkistä tilaa. Ja tämän myötä täytyykin päivittää oma kuvaukseni jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä, koska ymmärrän, ettei se sisällä elementtejä, joita muiden blogeista etsin. Jos kuvaus on hyvin yleisluonteinen, turhaudun. Riippuu toki myös blogin sisällöstä. Jotkut kirjoittajat ovat kristallisoineet sisältönsä niin, ettei ulkoisilla ominaisuuksilla ole merkitystä, koska jo muutaman kirjoituksen myötä on sisällä siinä, mistä on kysymys. Toiset taas, itseni mukaan lukien, seilaavat aiheissaan ja tavoissaan kirjoittaa niin laajalla skaalalla, että unohtavat itsekin välillä punaisen lankansa.
Kaipaan siis tulevani yllätetyksi, mutta omilla ehdoillani. Tämän kirjoituksen ensimmäisessä lauseessa on tiivistettynä koko sisältö. Ei se riitä, mutta antaako se enemmän kuin ottaa?