Toinen kerta toden sanoo
Kehonhuoltotunnille meneminen ei jännittänyt lähellekään niin paljon kuin se (toteutumatta jäänyt) sisäpyöräily. Kehonhuolto on tuttua takavuosilta, jolloin harrastin tanssia. Ylipäänsä siis kuvittelen olevani jotenkin enemmän kosketuksissa kroppaani kuin keskiverto sohvaperuna. Hyvin olen vain vältellyt kuulemasta kehoni viestejä viime vuosina.
Olin käynyt ilmoittautumassa tunnille hyvissä ajoin, joten valahdin kuntokeskukseen vasta paria minuuttia ennen tuntia. Ihmiset seisoivat jonossa käytävän varrella. Kaikki olivat hiljaa. Vastaanotossa oli ruuhkaa, olin unohtanut kysyä kenkien tarpeesta, ne olivat laukussa kahden pyyhkeen kera. Tarvittaisiinko niitä edes, mietin kun tuntui, että ihmisillä oli vain vesipullo mukanaan. Katseeni ulottuvilla olleilla tyypeillä oli myös kengät jalassa, itsehän en jaksanut tai muistanut niitä laittaa, koska ajatus kehonhuollosta kengät jalassa tuntui kovin vieraalta.
Ihmiset seisoivat hiljaa. Kukaan ei sanonut mitään. Minä en kehdannut olla se, joka kysyy vieruskaverilta kengistä tai pyyhkeestä. Niinpä minäkin seisoin hiljaa, nojasin seinään ja taivuttelin vähän nilkkoja. Hiljaisuus nauratti – ja hävetti. Tämä suomalainen kansa. Apua. Olen itsekin introvertti, enkä todellakaan mikään suuri sosiaalinen ihminen, mutta hiljaisuus oli hämmentävää. Jopa pelottavaa.
Jännitystä laukaisi hieman se, että ohjaaja käski heti ovella meitä ottamaan parit. Takanani oli näyttävä nainen, hyvinkin pitkä, ja ajattelin että apua, jos tuon kanssa joudun tekemään jotain liikkeitä. Oikeasti kyse oli vain välineiden jakamisesta, toinen käytti ensin palloa ja toinen rullaa. Mutta sainpa sanottua, että olen ekaa kertaa ja hän sitten minua ystävällisesti neuvoikin.
Tunti pidettiin hot-studiossa, mikä tuntui miellyttävämmältä kuin ajattelin. Itse tunti koostui tutuhkoista kehon rullauksista (takareidet huutavat hallelujaa) ja erilaisista isojen nivelien pyörittämisestä. Vatsan piukkana pitäminen unohtui väistämättä heti, kun liike oli jollain tavalla haastavampi, vaikka senkin kuvittelen ymmärtäväni tanssitaustan takia hieman paremmin. Hiki tuli, lämmön ja liikkeiden takia. Omaan tekemiseen keskittyminen oli vielä vähän vaikeaa. Ja kuvittelin tehneeni kaikki virheet, joista ohjaaja ikinä huomautti. Mutta sieltä tuli oikein hyviäkin huomioita.
Jossain kohtaa myös sattui. Pallo polvien väliin selinmakuulla ja kiertoja sivulle. Lavat ovat täysin jumissa, etenkin vasemmalla puolella tuntui jopa kipua. Onneksi liikkeitä sai tehdä omaan tahtiin, joten otin sitten rauhallisemmin. Täytyy tänään puhua PT:n kanssa huomiosta, toki tiesin sillä alueella ongelmia olevan, mutta niihin pitääkin keskittyä heti alkuun. Sunnuntaisella seinäkiipeilyllä (kevyen puolen vuoden tauon jälkeen) saattaa olla toki jotain tekemistä yllättävien jumien kanssa.
Luulen, että tämä oli huomattavasti sisäpyöräilyä miellyttävämpi tapa sukeltaa ryhmäliikunnan maailmoihin. Tunnilla oli mukavaa, eikä tullut semmoinen olo, että kovasti pistäisin silmään. Eritasoista liikkujaa sinne mahtuikin, ja hurjan erikokoista ja -muotoista naista. Jälkeenpäin tutkin lukujärjestystä muita huoltotunteja etsien, näistä tulee todennäköisesti vakituinen osa viikko-ohjelmaani.
Tunnin jälkeen olo oli lämmin mutta energinen. Tänään huomaan tiettyä jäykkyyttä lavoissa ja yläselässä, käsissä sekä vähän takareisissä. Mitään ihmeellistä lihaskipua ei kuitenkaan ole, ei edes korsetissa, joka ehkä kertoo sen käyttämättömyydestä.
Tänään siis PT:n kanssa eka salitreeni. Koska en edelleenkään aio uskaltautua kuntopyörään tai juoksumatolle, hoidan alkulämmittelyt kevyellä hölkällä tuolla aurinkoisessa säässä. Aika jännittävää silti! Eka punttitreeni i-ki-nä.