Pori Jazz

Siinähän kävi sitten niin, että voitin liput Pori Jazziin Pupulandian lippuarvonnassa. En ole ikinä ollut mikään festarieläin, enkä ole sitä edelleenkään. Parhaat festarimuistoni ovat varsin sisäsiistejä, majoitusta festarialueella ja jääkaappi täynnä omia ruokia ja juomia.

Torstai-iltana ajoimme sateisessa säässä saaristosta kaupunkiin. Ensikosketus Poriin oli täynnä humalaisia ihmisiä. Kirkon tornissa kiilusi kaksi punaista pistettä. Yö oli lyhyt ja uni levotonta. Majoituimme miehen vanhempien kanssa keskusta-asuntoon, jossa oli hurmaavasti vanhan kivitalon tunnelmaa. Juuri sen verran, ettei saanut minua ikävöimään sellaisia vaatekaappeja.

Tankkasimme aamiaisen, valmiiksi jo riittävästi kahvia pitkää päivää varten. Kiertelimme keskustassa, saimme kojusta korvatulpat. Pilvet kulkivat välillä matalalla, mutta ripsauttivat vain pienen kuuron sillä aikaa, kun istuimme turvallisesti konditorian katon alla.

Turvatarkastuksessa oli tarkkaavainen nainen, joka takavarikoi edessämme menneeltä pari sinetöidyn näköistä mehutölkkiä: tuoksahtivat viinille. Arvaus ei varmaankaan ollut väärä, poskien punoituksesta päätellen. Me olimme osanneet jättää pois sateenvarjot ja juomapullojemme korkit olivat avaamattomat.

Ensimmäistä kertaa Kirjurinluodossa. Soitto raikasi jo, ja me leiriydyimme hetkeksi nurmelle. Tutkimme ohjelmaa. Mietin aina, millä perustein tehdä päätökset. Emme valinneet perjantaita pelkästään sen musiikillisen annin takia. Se oli vain sopivin annetuista vaihtoehdoista. Vähän sama väritti esiintyjien kuuntelemista: jos mennään tonne niin sit ehditään tonne ja sit voidaan käydä syömässä.

Tuollaisten tapahtumien yhteydessä minulle tulee vähän suorittamisolo. Miten nuo ihmiset voivat vaan hengailla tuossa ja juoruilla, eivätkä yhtään keskity musiikkiin? Entäpä jos olenkin väärällä lavalla? Ketä pitäisi kuunnella, mikä on mahdollisimman ainutlaatuista, mitä ei saa missään tapauksessa jättää väliin? Onneksi pääsin siitä jo vähän irti, fiilistelin silloin kun oli sellainen olo ja annoin ajatuksen huoletta karata, jos ohjelma ei pitänyt minua otteessaan.

Musiikillisesta annista muut osaavat kertoa asiantuntevammin. Pidän jazzista, sen oikuttelevuudesta. Mutta en liiasta hienostelusta. Päälavan esiintyjien musiikki (brittikattaus Jessie J, Paloma Faith, Emeli Sandé) kuulosti hetkittäin liian suoralta. Liian virtaviivaiselta. Silti, kaikessa korniudessaan Jessie J:n Who you are kolahti. It’s ok not to be ok. Kesän teemana on tuntunut olevan keskeneräisyys. Mutta ei hätää. Kaiken ei tarvitse olla hyvin juuri nyt, koska paljon on joka tapauksessa.

Emme varanneet mukaamme suurta piknik-koria, vaikka alueen ruokatarjoilun laatu minua jännittikin. Soul Kitchen -ravintolasta sattui löytymään suoraan allergiavapaa annos, joten vatsakin tuli täyteen. Viinilasi maksoi kohtuulliset kuusi euroa, ja jäi illan ainoaksi, vaikka välillä kaihoten katsoimme ihmisiä, jotka kantoivat kokonaisia pulloja seurueelleen. Sen sijaan kävimme ostamassa kaksitoista metrilakua, joista oli paljon iloa illan mittaan ja erityisesti yöllä.

Sää suosi meitä, eikä koko iltana satanut. Bonusta Pori Jazz saa alueen vesipisteistä, jotka varmasti lämpiminä kesinä ovat vielä enemmän tarpeen, mutta nytkin näyttivät pitävän ihmisiä nesteytettynä alkoholin lisäksi. Vessoihin oli jonoa, mutta vessapaperia riitti ja käsidesiäkin melkein joka kopissa. Olen niin huono arvioimaan, koska en tosiaan ole kiertänyt kauheasti festareita, mutta väittäisin että käytännön järjestelyt olivat kohtuullisessa kunnossa. Myöhäisillassa kahvikojulle oli pitkä jono ja miinusta tulee myös siitä, ettei alueella ollut yhtään jäätelökioskia. Sen sijaan kaupasta olisi saanut ostaa hedelmiä ja vilttejä kohtuulliseen hintaan.

Fiilistelimme esiintyjiä vähän kauempaa. Miehen vanhemmat lähtivät aikaisemmin, vikan esiintyjän kohdalla me menimme lähemmäs lavaa. Siitä tuli enemmän festarifiilis, vaikka halailinkin piknik-vilttiä samalla kun mies halaili minua. Emelie Sandén keikka ei ollut vauhdikkaimmasta päästä, ja väsymys alkoi väistämättä painaa.

Puoli yhdeltä starttasimme auton kohti kotia. Pääkaupunkiseutulaiset aikoivat pujahtaa ensimmäiselle huoltoasemalle ostamaan kahvia. Huoltoasemia kyllä riitti, mutta ensimmäinen avoinna oleva oli Autokeidas vähän ennen Forssaa. Siellä oli puoli kolmelta yöllä kummallinen tunnelma. Tai sitten se johtui siitä, että olin ihan turkasen väsynyt. En tarvinnut siihen juurikaan viiniä, koko päivä ulkona ja musiikkia riitti tainnuttamaan tämän tyypin. Ajovastuussa ollessani olisin jäänyt levikkeelle vetämään pienet torkut. Aamu alkoi valjeta ennen kuin ehdimme kotiin asti.

Näille ”keski-ikäisten festareille” voisin lähteä uudestaan. Mielelläni myös niin, etten ajaisi yötä vasten sekä Poriin että sieltä pois. Jazzkadullakin riittäisi fiilisteltävää, vaikkei festarialueelle ehtisikään. Julkkisbongauksesta voi kehittää juomapelin. Presidentistä ei saa muita enempää pisteitä, paitsi jos näkee kaksi kerralla. Mutta jos on lippu niin sitten pitäisi kyllä ehtiä. Että terveiset vaan sille naapuriviltin porukalle, jotka eivät torstaina päässeet alueelle lainkaan ja perjantainakin vasta kymmenen jälkeen. Jazzien ja lippujen tuhlausta, sanon minä, suorittaja-tosikko.