Elokuun alkuja
Luettuani Helmin yhteenvedon viikon puhutuimmista, minusta tuntui, ettei minun enää tarvitsekaan kirjoittaa mitään. Mutta minä haluan.
Säiden puolesta kesä ilmeisesti päätti vihdoin alkaa, vaikka siinä onkin tiettyä elokuun surumielisyyttä. Lomasta on vielä paljon kertomatta, mutta virtaa se ilmeisesti lisäsi. Olen edelleen täynnä suuria suunnitelmia. Haluan jatkaa vanhoja harrastuksia ja aloittaa uusia, elvyttää vanhoja taitoja, ehkä mennä kutomaan mattoja… Kansalais- ja työväenopistojen tarjonta on laajaa ja edullista.
Ongelma onkin, että siinä missä elokuun lämpiminä päivinä ja valoisina iltoina sitä jaksaa ihan mitä tahansa, tulee harrastuksiin ilmoittautuessa ottaa huomioon myös marraskuun pimeys, kun ei ehkä millään huvittaisi. Olen joskus pitänyt rajanani kahta vakituista harrastuskertaa viikossa. On kuitenkin kaikenlaista muutakin arki-iltojen täytettä, ja elämässä piti olla improvisoimisen varaa.
Tällä hetkellä olen valinnut opistojen tarjonnasta 20 kurssia. Osa jää päällekkäisyyksien takia suoraan pois, jokunen siellä on pelkkänä pohdintana siitä, voisinko ja haluaisinko harrastaa taidegrafiikkaa tai puutöitä. Ehdinkö, jaksanko. Silti tuossa listassa on vasta rakkaat harrastukset, musiikki ja käsityöt sekä uutena liikunta. Haaveilen säännöllisesti kielten lisäopiskelemisesta, mutta mitään niin pitkäjänteistä ja kotona harjoittelua vaativaa en taida tässä kohtaa ohjelmaani mahduttaa.
Karsimisen vaikeus siis iskee. Voi olla, etten mahdu puolillekaan valitsemistani kursseista, vaikka minulla onkin mahdollisuus kytätä ilmoittautumisaikojen alkamista ja klikkailla suosikeista ilmoittaudu-painiketta suositummuusjärjestyksessä. Kuoroon jo jatkoilmoittauduin, vaikka keväällä vielä harkitsin vaihtavani, peruutus on mahdollista, mutta en ole toistaiseksi löytänyt sopivampaa porukkaa, koska suosikeissani on alttorivit täynnä.
Ajan säästämiseksi en ole edes selannut koko kaupungin kursseja, vaan pyrkinyt valitsemaan niitä, jotka ovat mielellään kävelymatkan, korkeintaan junan tai yhden bussilinjan päässä. Sen tiedän, että lähtemisestä pitää tehdä mahdollisimman helppoa.
Mutta mietin myös parisuhdetta. Keväästä opin sen, että tarvitsen asioita kodin ulkopuolella, etenkin nyt kun vietän päiväni niin tiiviisti siellä ja saman olisi tarkoitus jatkuakin jonkun aikaa. Olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä, mutta me pystymme purjehtimaan pienessä veneessä kuusi päivää ilman että iskee kaipuu pois toisen luota. Enemmän jännitänkin sitä, miten suhde kestää, jos hyppään yli puolet arkiviikon illoista milloin missäkin, useimpien iltaharrastusten kestokin on sen kolme tuntia. Tai en jännitä, etteikö kestäisi, mutta että miltä se tuntuu. Samalla mietin, että minun täytyy tehdä näitä päätöksiä itseni näkökulmasta. Voi olla, että haalin liikaa ja puolet tipahtaa syksyn myötä pois. Voi olla, että saan kaikesta kivasta niin hurjasti energiaa, että mies nauttii enemmän vähemmästä ajasta kanssani, jos jaksan olla iloinen. Ilmeisesti kokeiltava on, koska en halua antaa jännityksen (tai pelon) tehdä päätöksiä puolestani.
Ja nyt se on mahdollista. Tänään, tässä hetkessä. Tulee syksyjä, jolloin on niin paljon kaikkea muuta tai niin vähän voimia, etten pysty tai jaksa. Mutta nyt kalenterin sivut ovat vielä tyhjiä ja odottavat täyttymistään.
(Kuva on sinänsä lavastettu, että en ole omistanut paperikalenteria enää ehkä viiteen vuoteen. Vanhoja kalentereita kaivellessani minuun iski kuitenkin kaipuu. Siinä missä sähköinen kalenteri on oiva esimerkiksi jako-ominaisuuksiensa puolesta, kaipaan sitä, että voin läväyttää koko viikon aikataulun visuaalisesti silmieni eteen. Saarahkin vinkkasi kauniista kalenterista Visual Diaryssään. Ah ja voih. Olin aiemmin vuosikalenterin kannattaja, mutta en tiedä, uskaltaisinko jälleen siirtyä lukuvuosiaikaan.)