Kun en osaa antautua

Tänään on sellainen päivä, että kurkku on kipeä. Että yöpöydällä on sekä tyhjä kahvikuppi että jäätelökippo. Että Totuus Harry Quebertin tapauksesta on luettu, käytännössä yhtä soittoa siitä asti kun sen eilen illalla aloitin. Ja että kiroan nopeaa lukutahtiani, kirjan kieli oli helppoa, eikä pakottanut takertumaan. Halusin siis lukea kirjan loppuun mahdollisimman pian, mutta nyt se on ohi.

Tänään on sellainen päivä, jolloin en osaa kirjoittaa kirjoittamisesta, en siitä, kuinka se ei ole lempeää. Onneksi Laura kirjoitti siitä puolestani.

Tänään on sellainen päivä, jolloin eilen alkanut pohdinta blogin sisällöstä jatkuu. Kuulumisia kavereille vai jotain muuta, miten sen jäsentäisin. Ja mietin ohimennen, miten suosikkikirjoittajikseni on noussut yllättäviä nimiä, vaikka palasin blogien pariin ihmissuhdesoopailun perässä. Ja että mitä minun kirjoituksistani saa ja tavoittaa. Että onko tarpeen kirjoittaa purjehduspostausta osa 2.

Ja mitä sitten tapahtuu, kun saaristolaishuvilan myynti-ilmoitus poistuu internetistä, mitä minä sitten teen?

Tänään on sellainen päivä, jolloin lisäsin Instagramiin ensimmäisen kuvan ja mietin kuumeisesti, miten rajaan yksityisyyttäni. En tahtoisi montaa tiliä, mutta joskus tahtoisin myös julkaista kavereita ja kasvoja, olla muutenkin tunnistettava. Purjehduskertomukseen ikuistin itseni, sopivasti varjoihin kätkeytyneenä, niin että ne jotka tietävät, tietävät, mutta toiset eivät tunnista kauppajonoissa. Mikseivät saisi tunnistaa?

Tänään on sellainen päivä, jolloin elämä tuntuu turhalta ja minä tarpeettomalta, kun kerään oikeaa kylkeäni jumiin makaamalla sängyssä ja lukemalla, vaikka oli tarkoitus viimeistellä remonttia, mutta minulla on kurkku niin kipeä, että heräsin siihen viime yönä ja päästäkseni huomenna vesille minun tulisi levätä.

Tänään on sellainen päivä, että ravintolapöydässä yhdessä laulamisen riemu vaihtuu siihen, että uskon ”kuulostipa kamalalta” -kommentin tarkoittavan, että minä kuulostin kamalalta, vaikka lauloin ensimmäistä kertaa stemmaani yksin. Ja vaikka olisin kuulostanut kamalalta, ylitin silti itseni, enkä haluaisi sen vievän riemua pois.

Tänään masennuksen mustan koiran rinnalle ilmestynyt räksyttävä valkoinen puudeli on vaiennut. Se sellainen, joka juoksee edestakaisin ja jonka kimeä haukku särkee korvat. Se, joka ei ole lempeä vaan näykkii kipeästi kantapäistä. Vaikeneminen on melkein pelottavampaa.

Ja silti tiedän, että se on vain tänään. Tai juuri nyt. Ajatuksen ohimenevä voima. Toissailtaisen ilman äkillinen viileys ja viinilasilliset terassilla. Kuivasti yskivä remonttimies. Flunssainen lomalainen. Tämän kurkkukivun juuret.

Tänään on sellainen päivä, että minä vain olen ja kauhistelen, kuinka vaikeaa se onkaan.