Kun appiukko blogin löysi

Appiukon nimitys ei ole vielä virallinen, mutta miehen isä oli löytänyt blogin. Tässä kohtaa olen syvästi kiitollinen siitä, että pidän blogia sillä ajatuksella, että olen täysin tunnistettavissa.

Kävimme tänään ”anoppilassa” ja mies asensi uuden kaapelimodeemin. Sen lisäksi tarkistettiin muutama liittymäasia ja tutkittiin puhelimien toimivuutta. Vähän sellaista teknisen tukihenkilön virkaa siis, eilisistä harjakaisista saadun mansikkakakun tuhoamisavun lisäksi.

Kotimatkalla tämä ei-niin-tietoteknisesti-moderni miehen isä sitten tunnusti löytäneensä tämän blogin. Juttuhan meni suunnilleen niin, että hän oli käynyt omistamansa veneen harrastussivuilla ja jotain kautta nähnyt kuvissa tutunoloisen reunakaiteen. Kuvista oli ollut linkki blogiin, joten luettu oli purjehduskertomuksen molemmat osat. Muun sisällön kiinnostavuudesta en kysellyt.

Mutta. Mietinpä silti, että mikäli pitäisin blogia anonyymisti, olisin saattanut hyvinkin tilittää suhdettani mieheen ja vaikka tämän perheeseen vähän toisella tavalla kuin nyt. En välttämättä pahalla, mutta ehkä sellaisin sanankääntein, joilla en kuvailisi tilannetta heille henkilökohtaisesti. Siten kuin kerrotaan parhaalle kaverille ja tiedetään, että toinen ymmärtää ihmisyyden ulottuvuudet ja sen, että välillä pitää päästellä höyryjä. Saati sitten, että olisin kertonut asioita vaikkapa intiimielämästä tai jostain sellaisesta, josta ei muuten ehkä puhuta appivanhempien kanssa.

Nolointa ehkä olisi, että minä kirjoittaisin olevinaan tuntemattoman näkökulmasta ja tutut lukisivat blogiani hyvin tietoisina henkilöllisyydestäni. Ja miten huoneeseen kasvaisi suunnattomia elefantteja, jos blogini aiheena olisi vaikkapa lapsettomuus ja kirjaisin kiertopäiviä ja kropan tuntemuksia, eikä niistä kuitenkaan voisi kysyä yhteisessä ruokapöydässä, jos en itse haluaisi kertoa heille.

En tiedä olisinko ymmärtänyt jättää venekuvat julkaisematta, mikäli olisin pyrkinyt anonyymiyteen. Ehkä, ehkä en. Mutta jos sama ihminen olisi sattumalta törmännyt tekstimuotoiseen kertomukseeni, olisi hän todennäköisesti tunnistanut minut siitäkin.

Vaikka olen tätä pohdintaa käynyt ja päättänyt kirjoittaa selkeästi omana itsenäni, oli olo silti hieman hassu. Ja samalla tulin todistaneeksi itselleni ratkaisuni oikeellisuuden. Näiden sanojen takana seison.