Au au au

Olisin tietysti voinut pyytää lisää jotain muuta. Jalkatreeniä. Sisäreisien hiostusta. Kyytiä alleille. Ihan mitä tahansa. Pyysin vatsalihastreeniä.

Sitä siis kaksi laitetta lisää. Halusin nimenomaan laitteita, koska todellakin vihaan vatsalihasten tekemistä. Olen niitä aikoinani tanssitunnilla sen verran tehnyt, että lattialla omin päin saisin varmasti ihan kattavan treenin. Mutten tee sitä. Joten kokeillaan jotain uutta näin alkuun. Eli niitä laitteita.

Kokeilimme vatsarutistuspenkkiä, ja sieltä se tuttu tärinä palasi. PT ei ollut koskaan kuullut, että kenellekään tulisi vatsalihasten kipeyden takia nälkä. Pian nähdään pitääkö se tunne täällä vielä paikkaansa. Nyt nimittäin polttelee. On poltellut puolisen tuntia treenin jälkeen ja yhä, vaikka siitä on nyt reilut pari tuntia. 

Muuten treenikerta oli kohtuullisen kevyt, kokeilimme askelkyykkyjä ja lisäsimme ne ohjelmaan. Kyykyt kahvakuulan kanssa jäävät ainakin hetkeksi pois. Sain pari muutakin uutta liikettä, niistä lisää myöhemmin.

Oli hyvä kerta. Puhuttiin myös ruokavaliosta ja tuntuu, että sain tukea siihen kokonaisvaltaiseen prosessiin, jota käyn läpi. Tänään oli siis poikkeuksellisesti tunnin setti, joka olisi kannattanut ehkä olla jo ensimmäisellä kerralla.

Eniten itseäni yllätti se, että pitäisi jaksaa liikkua alle 130 sykkeillä. Se on minulle vierasta, kävelylenkeilläkin varsinainen jolkotteluvauhti. Mutta ilmeisesti olisi syytä pitäytyä alhaisella sykealuella, että se syke sitten joskus laskisi. Jos ei laske, ehkä se sitten on ominaisuus. Nyt vielä epäilen, että syynä on kuitenkin huono kunto.

Kysyin myös lihaksien kipeydestä, treenin rankkuudesta suhteessa siihen fiilikseen, joka itsellä on. Ei kuulemma kannata rääkätä itseään liikaa. Pienillä painoilla saa ja pitää aloittaa – saa sitten nauttia myös niistä edistysaskeleista, kun painoja lisätään. Säännöllisyys on tärkeää, joten mieluummin liian hyvä fiilis kuin ihan kamala. Ja totesin itsekin, että saisin sen kamalan olon ihan takuulla menemällä jonnekin body combatiin. Eikä tämä vatsalihasten polte päästä unohtamaan, että treenaamassa on käyty.

Kuntosalipostaukseni jälkeen mietin hetken, että hävettääkö minua julkaista oma ohjelmani. Se tuntuu niin säälittävän kevyeltä – siitä huolimatta etten tiedä, millaisilla painoilla, liikkeillä ja määrillä muut treenaavat. Voi olla, että jonain päivänä naurattaa: noinko pienillä painoilla aloitin, apua. Mutta nyt olen tässä. Tämä on se, mitä teen nyt. Se on enemmän kuin eilen. Ja jos se huvittaa jotakuta niin antaa huvittaa.

Minulla on muuten jemmassa ihan mahdottoman kauheat ennen-kuvat, tai oikeastaan kaksikin settiä niistä, joista toiset yli viiden vuoden takaa, kun olin viimeistä kesää reilusti ylipainoinen. Mutta haluan päästä siihen kohtaan, että minulla on myös jonkilaiset jälkeen-kuvat, joihin verrata sitä tulosta, jota toivon nyt tekeväni.

Tässä kohtaa totesin, että minulla on melkoinen kiire, jos aion ehtiä syvävenyttelyyn. Ehdin. Venyttely on selkeästi hyödyllistä, koska usein liike tuntui muualla kuin siellä missä piti. Totesin, että jos joku muu paikka kiristää niin ehkä sietääkin sitten venytellä sitä. Mutta miten ihmeessä olen päästänyt itseni tähän kuntoon? Siitä lisää ehkä ensi kerralla.