Argh – eli turhautumisen alkeet

Väsyneenä ja nälkäisenä kiukku nousee kyllä hämmästyttävän nopeasti. Tämänhetkisen keskusteluilmapiirin suhteen eroan netin kanssaeläjistä ehkä siten, että murmutan ääneen omalla sohvalla tai sitten vain sisäisesti, enkä pura turhautumistani suoraan toisiin ihmisiin.

Silti välillä ihmetyttää sivistyneen viestinnän alkeet. Kun viestiboksiin putkahtaa teksti, jonka sisältö olisi käytännössä ihan sama, mutta ilmaisu paranisi parista kiitoksesta tai vastaavasta, on välillä vaikea olla tarttumatta luuriin ja soittamatta perään, että ymmärrätkö nyt miten minä tämän tulkitsen? Ilkeily ei varmastikaan aina ole tahallista, mutta erityisesti kun ollaan tekemisissä tuntemattoman instanssin kanssa niin tulee sellainen olo, että ettekö te nyt osaa harrastaa alkeellistakaan asiakasviestintää.

Minä olen siis vastaanottaja, jonka pitäisi saada kuulla olevansa aina oikeassa. Pahoittelumme.

Tässä blogissa on se hyvä puoli, että minä voin kirjoittaa ja jättää vastuun lukijalle. Harvemmin kirjoitankaan mieltäni kiukuttavista asioista suoraan, mutta silloin on toki mahdollista, että vastapuolella ymmärtävät väärin ne, joiden ei tarvitsisi ja toisia ei kiinnosta hevonhaituvaakaan reflektoida omaa käytöstään.

Loppuun mystinen otos pääsiäismunan piilotuksesta. Bongaa kuvasta Kinder.