Hääpäivämme

Nyt, noin puolitoista kuukautta häiden jälkeen, on hyvä palata varsinaiseen juhlapäiväämme. Häiden valmisteluista kerroinkin jo, pistimme juhlat siis kasaan vajaassa kolmessa kuukaudessa. 

Mikä tarkoitti sitä, että vielä häälauantaita edeltävänä keskiviikkona kiersimme kaason eli nuoremman isosiskoni kanssa Helsingin liikkeitä, koska jotain lämmikettä oli saatava. Ostin niitä lopulta jopa kaksi, ohuen vaaleanpunaisen neuleen, jossa oli kimallusta, ja Kankurin tuvasta ihanan ison, taskullisen huivin. Toukokuuhan oli ollut harvinaisen lämmin ja hääpäivän säätiedotuksissa oli luvattu kaikkea kuudentoista ja kahdenkymmenenkuuden asteen väliltä. Lämpötilat pyörivät lopulta parinkympin kieppeillä, mutta merellä on helposti viileää. Emme turhaan kehottaneet kutsussa ottamaan mukaan jopa hanskoja ja hattuja, ja yhden vieraan tiedustelu siitä, mahtaisiko neuletakissa tulla liian kuuma sai aikaan hyväntahtoista hekotusta. Moisen tilanteen sattuessa pikainen piipahdus kannella todennäköisesti korjaisi tilanteen.

Kävimme keskiviikkona vielä teatterissa, kesän aloittaneeseen UIT:hen oli liput varattu jo kauan ennen hääpäivän päätöstä. Torstaina aloitin joogakurssin ja hengittämään keskittyminen teki ihan hyvää. Illalla valitsimme häävalssin. Valinta tehtiin surun kautta, sillä perinteinen harmonikkamusiikki yhdistyy vahvasti edesmenneeseen isääni ja setääni, joten tutuimmat valssit saivat minut kyynelehtimään. 

Perjantai valkeni yllättävän rennoissa fiiliksissä, koska tuntui että melkein kaikki tarvittava on tehty. Sulhanen kävi viemässä purjeveneelle välineistöä ja lähti veljensä luo yöksi. Itse olin rekrytoinut kaason seurakseni.

Eihän se ilta ihan niin rauhallisesti mennyt kuin toivoin. Yritin tosiaan vääntää sukkanauhaa itse, siinä ohjelmalehtisten taittelun ohessa, mutta se oli klassinen ”älä kokeile tätä kotona” -konsepti, joka päättyi tekstiviestiin sulhaselle, että mikäli tarvetta olisi, saisi hän hoitaa sukkanauhan paikalle. Menujen tulostaminen tukki printterin ja puoli kahdeltatoista illalla siskolleni selvisi, että kaaso perinteisesti pitää puheen häissä, vaikka meille perinteillä ei ollut niin suurta väliä. Jätin hänet sohvan nurkkaan kirjoittamaan ja menin itse vähän yli puolen yön nukkumaan.

Heräsin ennen kellon soittoa, vaikka puoli kymmeneen olisi ollut mahdollisuus torkahdella. Söimme aamupalaa ja lähdimme kampaukseen ja meikkiin. Muistin jopa laittaa päälleni napitettavan paidan, jossa olisi riittävän iso kaulus. Kampaajalla ollessa kukkakauppias soitti jo hermostuneena, ettemmekö hakisikaan kimppua, kun ajaksi oli ilmoitettu kello kymmenen. Lähdimme siis kotiin kukkakaupan ja tavaratalon meikkiosaston kautta, josta nappasin vielä vaaleanpunaisen huulikiillon. Olin kerrankin investoinut merkkituotteeseen, joka valitettavasti sai huuleni kihelmöimään, enkä halunnut ottaa riskiä siitä, että saisin häihini turbohuulet allergisen reaktion takia. 

Kotona söimme nopean lounaan, yhtä niistä harvoista valmisruoista joita pystyn syömään, eli lohikiusausta. Hääpukuun sopiva vyötärökoriste oli tarkoitus kiinnittää nauhoilla, mutta niiden väri hyppäsi liikaa puvusta, joten sitä ommeltiin varttitunti ennen lähtöä parilla pistolla pukuun kiinni. Siinä hetkessä meinasi jo tulla vähän kiire. Neulan ja langan kera hyppäsimme alhaalla odottavaan taksiin, mutta matka meni leppoisasti maisemia katsellessa. Satamassa olimme jo varttia vaille, enkä saanutkaan nähdä sulhasta ennen vihkimistä, joten leikimme laivan kannella kissa-hiiri-leikkiä, että tuleva morsian pääsi käymään vessassa. 

Ehkä suurin syy siihen, ettemme liiemmälti stressanneet perinteistä oli se, että molemmat vanhempani ovat kuolleet. Se tuntui vievän pohjan tutuilta kuvioilta. Purjelaivalle vieraat toivotti siis tervetulleiksi vain sulhasen vanhemmat, mikä saattaa jonkun mielestä jälleen olla etikettivirhe, mutta meistä se tuntui hyvältä siksi, että edes jokin osa traditiosta säilyy, mutta eniten kai vieraiden vuoksi. Kaavasta poikkeaminen kun saattaa sekoittaa juhlijan päätä. 

Neljältä irrotimme köydet ja lähdimme kohti merta.

Hetken kuluttua suuntasimme keulan vastatuuleen ja vihkiminen alkoi. Musiikkina meillä oli mahtava kuoro, jonka johtajan opissa olen saanut itsekin laulaa. Qoro Quando on (kotiseutuylpeyttä!) Myyrmäessä majaansa pitävä kamarikuoro, joka on aikoinaan perustettu Vaskivuoren musiikkilukion alumneista. Vihkimisen yhteyteen oli valikoitu kappaleet Romanssi (Sua vain yli kaiken) ja kuoron oma versio kappaleesta Suvivirsi, jotka olivat sopivan juhlallisia. Saimme kuoron mukanaolosta hurjasti kehuja ja olen valintaamme erittäin tyytyväinen. 

Minun saattajani toimi kummisetäni ja isän nuorin veli, jonka häitä pääsemme myös tänä kesänä tanssimaan. Hyvää harjoitusta hänelle tuo ”alttarille” käveleminen.

Olin uhannut vollottaa vihkimisen alusta loppuun, mutta alun muutamia silmäkulmiin kertyneitä kyyneleitä lukuunottamatta olin hymy huulillani ja kuivin silmin. Itse seremonia oli kaunis ja nopea, pappimme Reija Viertola piti osuvan ja hyvän puheen.

Vihkimisen jälkeen oli vuorossa maljat ja onnittelut, joiden aikana saimme nauttia lisää kuorolaulua. 

Otimme maihin Suomenlinnassa, päästimme papin ja kuorolaiset (sekä yhden vieraan) maihin ja jatkoimme matkaa. Nostimme purjeet, toimenpide, johon myös vieraat saivat osallistua. Kannella oli jo toisilla hieman viileää, ja jos jokin harmittaa niin se, että ruokajonossa meni aika kauan eikä sisälle kannattanut mennä, koska ruumaan vievät jyrkät portaat toimivat parhaiten vain yhteen suuntaan kerrallaan. 

Ruuat tulivat siis purjelaivamme MaryAnnin puolesta Riinan laittamina, ja olivat oikein mainiot! Olimme yhdistelleet kahta menua, alkupalat Kapteenin pöydästä ja lisäksi vähän lisää vaihtoehtoja Kompassista. Juomapuolikin oli kohdallaan, pöydissä odottivat viinipullot ja baarista sai erikoisoluita. Kaiken kaikkiaan ruoka ja juoma ylittivät odotukseni. 

Ruokailun välissä esittelimme vieraat. Monet kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa ja koska porukka oli aika pieni (50 henkilöä), ei henkilökohtainen esittely venynyt liian pitkäksi. Siten kaikille tuli edes jotenkin selville, ketä missäkin pöydässä istui ja missä suhteessa he olivat meihin. Istumajärjestystähän meillä ei ollut, koska istuimina oli penkkejäkin, joten jokainen sai valita itse paikkansa. Aika luontevasti ne valikoituivatkin ja itse kiertelimme pöydästä toiseen.

Kahvi- ja kakkutarjoilun saimme siirrettyä alas, koska ilma oli kohtuullisen viileä ja porukka tuntui viihtyvän kannen alla. Kahvikuppeina toimivat suloiset peltimukit. Kakut tulivat Stansvikista, ja olivat kerrassaan herkullisia. Laajasalossa sijaitsevassa ravintolassa tarjoillaan myös kesäbrunssia, jota olisi pelkästään kakkujen takia hauska päästä kokeilemaan. Sulhanen ehti polkaista ensin, vaikka häntä tässä sulavasti huijauksesta syytänkin. Lapio ei nimittäin ollut vielä läpi pohjasta polkaisun aikana. Fiksuna vaimona annan miehen kuitenkin kuvitella voittaneensa.

Puheita pitivät kaaso, bestman ja sulhasen veli. Hyviä ja hauskoja kaikki, vapaaehtoisiakin suurin osa.

Olimme toivoneet lahjoiksi myös esityksiä. Ystäväpariskunnan mies lausui Ilpo Tiihosen runoja suurten aplodien arvoisesti. Lisäksi kuulimme kaksi musiikkiesitystä, toisen kummisedältäni, toisen sulhasen ystävältä. Jäkimmäiseen osallistui myös itse sulhanen kitaroinnin muodossa, kun illan hämärtyessä purjelaivalla soi Hallelujah. 

Tanssimme häävalssin ja toisenkin valssin, jonka rytmin muutokset eivät kaikkia tanssijoita miellyttäneet, mutta Kesäkaupungiksi uudelleen sanoitettu, Helsingin kesään sijoittuva Kesäillan valssi on yksi vuosien takaisia UIT-suosikkejani. Sukkanauha ja morsiuskimppu viskattiin, molemmat osuivat sulhasen kaveripiiriin, mutta en tiedä onko lisää häitä ihan heti tiedossa. 

Vähän kymmenen jälkeen rantauduimme takaisin Kauppatorille. Vielä olisi ollut varaohjelmaa (karaokea ja tanssia), mutta kaikkea emme millään ehtineet. Toisenlainen juhlapaikka olisi mahdollistanut illan jatkamisen, mutta koska paatilta ei pääse pois kuin rannassa, oli kuuden tunnin seilaamisen jälkeen ihan hyvä hetki ottaa maihin. Morsiuspari oli ainakin ihan tyytyväinen suunnatessaan hotelliin pienelle yllätysiltapalalle ja yöunille. Rouvasihminen tosin heräsi avioliittoonsa aamulla jo puoli kuudelta, mutta se onkin toinen tarina…

Vaikka vieraiden määrä oli kohtuullinen, en silti ehtinyt juttelemaan kaikkien kanssa mielestäni tarpeeksi. Hetkittäin ohjelma eteni aika haipakkaan eivätkä kaikki ilmeisesti ehtineet hakea santsilautasellista ruokaa. Itsestäni tuntui kuitenkin, että kaikki sujui varsin jouhevasti, mutta muistikuvani saattavat olla hieman hataria. Enkä tietysti voi verrata morsiamena oloa oikein mihinkään muuhun tilanteeseen. Mielestäni on silti yksi tärkeimmistä asioista, että meillä oli hauskaa ja hyvä tunnelma, tuntuu se myös useimpiin kommenttien perusteella tarttuneen. Emme kenties menneet tiukasti etiketin tai minkään muunkaan kaavan mukaan, mutta olimme sopivasti perinteisiä sekä oman itsemme näköisiä. 

Myöhemmin olemme olleet tyytyväisiä siihen, että järjestimme juhlat, jopa niiden kohtuullisen tiukkaan aikatauluun ja siihen tunteeseen, joka varsinaista avioliittoa on siivittänyt. (Ai toi on mun aviomies, täh. Mä olen naimisissa, en kai, miltä tän nyt pitäisi tuntua. Allekirjoituskin pitää opetella uusiksi, apua.) Häiden ajoitus oli kaikin puolin sopiva, mutta oli kyllä onni, että toukokuu oli ollut edes niin lämmin kuin oli, koska merellä olisi saattanut olla todella kylmää. 

Joku olisi voinut arvata, että kiirehtimiseen oli syykin. Olihan siihen. Syy näkee päivänvalon toivottavasti syyskuussa. 

Hääpäivämme ikuisti Vilma Pimenoff.