Hanko, olet hyvä

On kesän viimeinen viikonloppu. Osa ravintoloista on jo sulkenut, yksi laittaa ovet säppiin lauantaina kesken yllättävän kiireisen päivän, koska ei ole enää aineksia, mistä tehdä ruokaa. Jäätelökioskissa on alennus- ja loppuunmyynti. Vakiasiakas halaa tarjoilijaa hyvästiksi. Kaupungissa on yllättävän lämmin, melkein liiankin, edes mereltä puhaltava tuuli ei ole viileää, ei edes yöllä.

Saavumme Hankoon perjantai-iltana junalla, joka jyskyttää loppumatkan ikkunat auki.

Hotellihuone on korkea – ja kallis. Rakennus on kaunis, mutta lastenvaunujen nostaminen portaissa ärsyttää. Tällä vuosituhannella remontoidun hotellin esteetön sisäänkäynti kulkee ravintolasalin ja sisäpihan (roskatynnyreiden) ohi. Meillä on parveke, sieltä pilkottaa meri.

Illalla käymme pizzalla. Hotellille palatessa on myöhä ja jo pimeää, mutta edelleen lämmin.

Aamupalalla yritän kovasti olla uhriutumatta, mutta onnistun siinä aika huonosti. Istun kahden hengen pöydässä kahdestaan vauvan kanssa, tai siis pikkuveli pötköttää vaunuissa vieressä. Muutaman metrin päässä siintää sisäpiha kuin keidas, mutten uskalla mennä sinne, koska en halua jättää vauvaa niin pitkiksi ajoiksi yksin hakiessani lisää ruokaa. Ajattelen, että tämän täytyy olla kesän viimeinen aamu, jolloin aamiaista voi syödä ulkona (ei se ollut), ja itken päästessäni takaisin hotellihuoneeseen.

Väsyttää, koska edellinen viikko on ollut poikkeuksellisen ohjelmarikas. Väsyttää, koska poika heräsi aamukuudelta oksentamaan. Jolloin olin toki jo hereillä. Kiukuttaa, koska viikonloppu, jonka sisällölle ei ollut tarkkaa suunnitelmaa, uhkaa kutistua vaihdettavien lakanoiden ympärille.

Mies menee aamupalalle. Pojat nukkuvat. Minä torkun. Aamupalan jälkeen haen ravintolaan unohtuneen laukun ja latet. Satamassa purjevene tekee lähtöä. Sininen pellavapaita liehuu tuulessa, kuvassa on aurinkoa ja jopa tuskaista vapautta. Astelen ohitse, kaipaan vain vähän. (Vatsatauti veneessä ei ajatuksena houkuttele. Ja tuollaisten reissujen aika tulee vielä. Taas. Ehkä jo ensi kesänä.)

Iltapäivällä uskaltaudumme lähtemään ulos. Lapsi on yhä kalpea. Syötämme hänelle lusikallisen jäätelöä, jonka hän myöhemmin oksentaa rattaisiin. Laitamme rattaiden pehmusteet ja pestyt paidat hotellihuoneen parvekkeelle kuivumaan.

Lähden hakemaan sushia. Ravintolassa on tunnin jono, koska on paljon tilauksia eikä ylimääräistä työvoimaa vain saanut. Viikonlopun suosio on yllättänyt kaikki. Päädyn hakemaan pizzat samasta paikasta missä edellisenä iltana söimme. Etäisyydet ovat lyhyitä, tuntuu ahtaalta.

Ruoka parantaa mielialaa. Parin tunnin päästä lähdemme jälleen ulos, koska lapsi hyppii jo ympäri hotellihuonetta tasajalkaa. Käsittämätöntä.

Menemme leikkipuistoon. Se on onneksi yhdessä Hangon kauneimmista paikoista. Muistelemme kahden vuoden takaista reissua. Kävimme silloin ensimmäistä kertaa tarkoituksella puistossa reissuillamme ja mietimme, että tätä se nyt sitten tulee olemaan. No, sitäkin.

Valumme viisaampien perässä rantaan. Lapset uivat ja kieppuvat karusellissa. On jotenkin konkreettisesti kesän viimeinen päivä. Tulien sytyttäminen ja ilotulitus on ohjelmanumero, jota pohjustetaan pitkillä spiikeillä. Mikrofoniin vahingossa suhahtanut ”fittan” naurattaa väkeä. Rokki soi, ilotulitteet paukkuvat. Pitelen pienempää itseäni vasten ja yritän peittää toisen korvan.

On tullut jo pimeää. Kasino on kiinni, vaikka ulkona vaeltelee muitakin nälkäisiä. Kävelemme takaisin kohti satamaa ja mietin, mistä mahtaisimme saada ruokaa. Olemme syöneet vain aamupalan ja pizzaa. Lapset nukahtavat. Tiedän, että pizzapaikka on todennäköisesti jo suljettu, enkä haluaisikaan enää kolmatta kertaa samaa, vaikka eri numerolla.

Ensimmäinen keittiö on kiinni. Toisessa tärppää. Vaunut ja kaksi nukkuvaa lasta kannetaan yläkertaan. Me skoolaamme samppanjalla. Vauva herää, imetän. Viereisestä pöydästä kannustetaan, suhtaudun siihen huvittuneesti, mutta en osaa sanoa, etten oikeastaan tarvitse heidän lupaansa. Vauva nukahtaa. Syömme. Otamme jälkiruoaksi palan suklaakakkua puoliksi. Ilta on kevyt, ja juuri sitä, mitä tulin Hangosta hakemaan. On vähän huono omatunto mutkalla nukkuvasta isommasta lapsesta. Mutta vain vähän.

Aamulla nukumme suht pitkään ja pääsemme yhdessä aamupalalle. Olemme ensimmäiset, jotka teemme tiemme sisäpihan terassille, jälkeemme sinne tulee muitakin. On käsittämättömän lämmin, syyskuun ensimmäinen. Nautin, vaikka tarjoilijat ovat välillä vähän liiankin tehokkaita ja vievät lapsen puoliksi syödyt ruoat pois.

Pakkaamme ja jätämme laukut hotelliin. Kierrämme markkinoilla satamassa. Käymme katsomassa laituripaikkaa, johon rantauduimme neljä vuotta sitten. Silloinkaan ei ollut näin lämmin, vaikka oli vielä enemmän kesä.

Menemme jälleen leikkipuistoon. Vähän ajan päästä otamme kulmakahvilassa kahvit ja paninit. Lapsi leikkii keskittyneesti kassakoneella. Ihana lapsi. Mies hakee laukut hotellilta. Poikkeamme vielä leikkipuistossa. Kävelemme junalle. Meillä on olevinaan hurjasti aikaa, kunnes ei enää olekaan. Ehdimme silti reilusti ajoissa, se tuntuu hyvältä.

Bongaamme pojan kanssa junan ikkunasta tasoristeyksiä. Tammisaaren kohdalla mietin, että ehkä seuraavalla kerralla tänne.

Kotona odottavat kaikki edellisen viikon sotkut ja haisevat roskikset. Kontrasti on suuri. On ihanaa olla kotona, olisi ihanaa lähteä ihan heti pois.

 

Aiemmin olisin halunnut välittömästi muuttaa Hankoon. Tälläkin reissulla pohdin sitä, miten arkemme järjestyy, ja millaista se voisi olla, jos asuisimme venesataman vieressä. Mutta se oli vain kepeää ajatusleikkiä, ei maanista suunnittelua.

Vaikka silti. Minä olen se, joka miettii mihin ravintolatyöntekijät sesongin jälkeen menevät. Mietin, miltä Hanko näyttää talvella. Mietin, mistä ovat tulleet hotellin ulkomaalaistaustaiset työntekijät. Minä rakennan toisia todellisuuksia, nopeasti, melkein ajattelematta, ne versovat jonnekin ja haihtuvat sitten ilmaan. Olen tässä ja toisaalla. Hahmottelen mielessäni, miten kuvailisin tunnelmaa vanhaan satamamakasiiniin perustetussa ravintolassa, kuinka kertoisin sen tarjoilijoista, tai siitä, miten viereisen paikan työntekijät asettautuvat tänne sohville. Miten yhtäkkiä kaikessa on loppumisen sävyjä, miten olemme varastaneet palasen kesää, mutta miten se ei voi kestää, eikä sen tarvitsekaan, mutta missään ei ole vielä syksyn kirpeyttä, viereinen pöytä palaa vielä veneelleen, tekee mieli sanoa, että älkää nyt vielä sulkeko, älkää laittako ovia säppiin, antakaa minun mennä kotiin kuvitellen, että sentään Hangossa kesä vielä jatkuu.

Maanantaina kävelin tarkoituksellisesti lähikauppaan kesämekossa, ottamatta pitkähihaista mukaan. On syyskuu ja sekin tuntuu pian hyvältä, mutta kesän viimeinen viikonloppu oli ihana. Kiitos Hanko, kaikesta huolimatta olit hyvä.

Olemme yöpyneet Hangossa aiemmin ParkInn Hangossa, joka tuntui silloin olevan syrjässä, mutta on nyt aseman remontin myötä ihan heti siinä laitureiden vieressä. Symppis, pieni, nuhjaantunut paikka vanhassa puutalossa. Ei todellakaan esteetön, mutta se ei ole edes oletuksena.

Tällä kertaa yövyimme Hotel Regatassa. Huone oli tosiaan kallis, tein viime hetken varauksen puhelimitse, en tiedä kuinka paljon se vaikuttaa. Huonekorkeus oli hyvä, pieni parveke luksusta. Huone oli tilava, lisävuoteenkin kanssa sängyn viereen jäi tilaa. Huoneessa ei ollut jääkaappia, mikä oli pieni miinus. Hotellin palvelu oli vaihtelevaa. Aamiainen olisi voinut olla tasokkaampikin. Tiesin, että hotelli ei ole meren rannalla, mutta netin perusteella sanoisin markkinoinnin olevan hieman harhaanjohtavaa. Miehelle ainakin tuli yllätyksenä, että Spa ei ole samassa rakennuksessa. Ja vaikka Span allasosasto on kesäaikaan avoinna vain hotellin asukkaille, pitää sen käytöstä maksaa erikseen. Epäilin etukäteen, että en ehkä ehtisi kylpylään, enkä ehtinytkään. En myöskään usko, että se on erityisen lapsiystävällinen. Ei ollut hotellikaan, vaikka siellä muutama muu lapsiperhe olikin. En osaa sanoa, mistä moinen olo syntyi, ehkä se oli epätasaisen palvelun syytä.

Hotellissa ei ollut huonepalvelua eikä hotellin ravintola ollut auki meille sopivasti, vain iltaisin. Yhtenä vaihtoehtona nimittäin oli pyytää saada kantaa ruoat omaan huoneeseen lasten jo nukkuessa, mutta keittiö meni kiinni jo puoli kymmeneltä. Ei, meidän lapsemme eivät nuku vielä silloin.

Aiemmin olemme syöneet satamassa sijaitsevassa Ravintola (Café Pub) Roxxissa. Se oli sitä aikaa, kun ulkona syöminen tuntui hankalalta allergioiden takia, joten sieltä saatu, sellaisenaan sopiva salaatti jätti hyvän maun paikasta pitkän purjehduspäivän jälkeen. Noin muutenhan se on edullinen pubiruokapaikka.

Vuonna 2017 söimme Ravintola Origossa, jossa oli hämyisenä iltapäivänä todella hyvä ruoka ja palvelu. Muistelen, että tuo reissu oli olevinaan jotenkin pettymys (ehkä en osannut silloin vielä ajatella, mikä on riittävästi), mutta ruoka ja viini olivat hyviä, vaikkei lapsi nukkunutkaan läpi koko myöhäisen lounaan.

Nyt haimme pizzat Classic Pizzasta. Ensimmäinen pizzani oli suoraan listalta, toista vähän tuunattiin. Helppoa ja nopeaa, suht kallista kyllä, täytteet olivat hetkittäin liian kasassa keskellä, mutta voisin mennä toisella reissulla uudestaankin. Tänne pääsi lastenvaunuilla takapihan lastauslaiturin kautta, mikä oli suhteellisen kiikkerä reitti, portaiden päähänkin ehkä pystyisi rakentamaan rampin, mutta toisaalta historiallisessa miljöössä esteettömyys ei ole itseisarvo.

Myöhäisen illallisen söimme Hangon makaronitehtaassa. Plussaa samppanjasta, sisustuksesta, maisemasta, tunnelmasta, tarjoilijoista ja palvelusta. Ruoka oli kohtalaista, puolitettu suklaakakku mainiota. Menisin toistekin Hangossa, kauppakeskuksissa tuskin. Toisaalta moni Hangon ravintoloista olikin jo kiinni, ja allergiani asettavat lähtökohtaisesti minulle rajoituksia ravintolan valinnassa. Tämä oli siis vastuuvapauslauseke eli ns. disclaimer. Ettette vain takiani menisi pettymään.

Kahviasioissa meitä palveli hotellin kulmalla sijaitseva Cafferie Hanko.

Seuraavana kohteena harkinnassa siis Tammisaari ja hieman pidemmälle reissulle Kasnäs ja Rosala, jonka viikinkikylä kiinnostaisi todennäköisesti kovasti vanhempaa lastamme.

Jos tämän pitkähkön postauksen lukemisen jälkeen on tekemisen puutetta, voi arvuutella minä vuosina kuvat on otettu ja mitkä on näpsäisty puhelimella ja mitkä muuten. Horisontti näyttäisi olevan vinossa aika monessa, joten kuvaaja lienee kaikissa sama.