Ja tänään televisiosta tulee…
Kasvuhuoneen haku umpeutuu torstaina 24.8., eli kahden päivän päästä huomenna (tätä tahtia ehdin päivittää blogia). Vielä pari viikkoa sitten elättelin toiveita, että ehtisin saada timanttisen idean ja voisin laittaa paperit menemään. Toisin kävi. Ei tullut niin hyvää ideaa, että haluaisin sitä esitellä, ja kenties vielä tärkeämpää, ei sellaista jonka kanssa haluaisin elää puoli vuotta tai pidempäänkin. Päästä pukkasi vain jatkoa romaanikässäriin, enkä osannut ja ehtinyt asettua miettimään Kasvuhuoneeseen sopivia juttuja.
Kirjoitin kesäkuussa:
Kaksikin käsikirjoitusprojektia tuli eilen vastaan. Toinen on kilpailu, toinen talven kestävä kehitysmahdollisuus idean pohjalta. Minä ajattelin että miksi nyt, kun olin juuri sanonut etten ole valmis viemään lasta vielä päiväkotiin. Toisaalta juuri nyt. Ideoita, ajatuksia, jotain joka suuntaa eteenpäin, koska muuten minä jään tähän ja silloin voin huonosti. Mikäli niistä syntyisi jotain, ihan mitä tahansa, on aina neuvotteluvaraa. Jos joku sanoo haluavansa minut ja tekstini, silloin minulla on mahdollisuus puhua ehdoista. Mutta jos ei ole tekstiä, jota haluta, vain illan ajatuksiin hautautuvat lauseet, joita kirjoitan päässäni, jos kaikki on vain ilmaa, minä sanon vain että kyllä minä pystyisin, mutten itsekään luottaisi itseeni, en jos katsoisin ulkopuolelta enkä ehkä sisäpuoleltakaan. Jollain tavalla täytyy lunastaa luottamus.
Tällä tekemisellä en kenties lunastanut luottamusta, mutta tässä kohtaa on helpottavaa ja vapauttavaa todeta, että nyt ei ole aika. Tilaisuus on mahtava ja toivon, että siitä syntyy upeita ideoita. Toki myös toivon, että samankaltainen järjestettäisiin myös myöhemmin, silloin kun minulla olisi mahdollisuus panostaa riittävästi ja antaa itsestäni tarpeeksi. Nyt sitä mahdollisuutta ei ole. Sen hyväksyminen ei ole ollut helppoa, olen kipuillut sitä pitkin kesää, mutta asiat on vain pistettävä tärkeysjärjestykseen.
Taistellessani kahden tulen välissä poltan itseni loppuun. Piste. Silloin voin huonosti, kun yritän tavoitella jotain mikä on saavuttamattomissa. On se sitten käsikirjoitusprojekti, keskeytymätön aika blogin kirjoittamiseen tai päivä jolloin poika nukahtaisi helposti ja itsekseen sopivan pituisille päiväunille. Elämän realiteetit tulee ottaa huomioon, ja tällä hetkellä ne estävät minua työskentelemästä kirjoittamisen parissa kokopäiväisesti. Olisi ollut upeaa ehtiä ideoimaan osa-aikaisesti ja jossain määrin sellainen toimiikin, mutta minun on ymmärrettävä myös, että luominen ja kirjoittaminen oikeasti on työtä, joka vaatii aikaa ja tilaa.
Vaikka joku joskus sanoikin neuvoksi kirjoittamisen haasteisiin, että tee lapsia. Lapset pakottavat keskittymään olennaiseen, eli kirjoittamaan juuri silloin kun siihen on aikaa. (Nyt on ehkä neljäs kerta tämän tekstin parissa, poika nukkuu päivän ensimmäisiä päiväuniaan, vaikka väsytystaistelua käytiin noin puoli kymmenestä asti.) Siinä tuo joku oli kyllä oikeassa. On melko jännittävää, kun vaa’assa ei olekaan enää vain oma tai edes esimerkiksi parisuhteen hyvinvointi.
Mutta ei, tänä vuonna en lähetä ideaani Kasvuhuoneeseen. Toivon onnea kaikille hakijoille ja odotan näkeväni upeaa jälkeä muutaman vuoden päästä!
Toinen lainauksessa mainituista projekteista on The End -käsikirjoituskilpailu, johon on aikaa osallistua 29.9. asti. Minua hieman hävettää, meinasin linkittää nämä heti silloin kesäkuussa, mutta silloin ajattelin että jos olen ihan hyshys, ei niin moni näistä tiedäkään ja minulla on paremmat mahdollisuudet, vaikka tuo ajatus on sinänsä vastoin filosofiaani. Minäkin toivoisin, että minulle linkattaisiin ja vinkattaisiin juttuja, joten siinä ne nyt vihdoin ovat.
Jos haluat auttaa minua ideoinnissa, kerro minkälaisia kotimaisia elokuvia tai tv-sarjoja sinä haluaisit nähdä! Romantiikkaa, toimintaa, kauhua, scifiä? Saa myös mainita suosikkeja jo ilmestyneistä teoksista. Syksyn aikana on luvassa monia puistotunteja, ja koska en haluakaan ohjata lapseni leikkejä koko ajan, on minulla hyvää aikaa ajatella tulevia juonikuvioita. Ja toivottavasti myös aikaa kirjoittaa ne ylös…